Arvoisa Puhemies,
Euroopan Unionin ja jäsenvaltioiden tuki maailman vesiolosuhteiden parantamiseen on yhteensä 1,4 miljardia euroa vuodessa, mikä tekee meistä suurimman yksittäisen avun antajan. Tämän luvun valossa on selvää, että EU:n sanomaa kuunnellaan myös tällä viikolla alkavassa Maailman vesi -foorumissa, eikä siksi ole yhdentekevää, mikä unionin sanoma on.
Luvut ovat karuja. 3900 lasta kuolee puhtaan veden puutteeseen päivittäin. Viidennes maailman väestöstä, noin 1,1 miljardia ihmistä, kärsii puhtaan veden puutteesta. Yli 40 prosenttia puolestaan on vailla kunnollisia vesi- ja viemäröintipalveluja.
Nämä luvut kertovat myös siitä, että puheet uhkaavista "vesisodista" on todella otettava vakavasti. Kyse ei ole pelkästään kestämättömästä kehityksestä vaan turvallisuusuhasta.
Viime viikolla julkaistu YK-raportti "Water, a shared responsibility" toteaa huonon hallinnon olevan pitkälti syynä maailman heikkoon vesitilanteeseen. Byrokratia ja moniportainen päätöksenteko hidastavat avun perille menoa. Päätökset siitä, kenelle, miten ja milloin vettä jaetaan, tehdään paitsi kansallisella tasolla, myös paikallishallinnossa, yksityisellä sektorilla ja kansalaisyhteiskunnan piirissä. Tukea tarvitaan etenkin alueellisen päätöksenteon ja yhteistyön lisäämiseksi – ja oikeudenmukaisuuden hengessä.
Asiaa ei myöskään varmasti auta se, että monet vakavasta vesipulasta kärsivistä maista ovat myös korruptiolistan kärjessä. Esimerkiksi Intiassa poliittiseen korruptioon haaskaantuu vesisektorilla vuosittain miljoonia dollareita, kirjoittaa Hindu.com. Lähes kolmannes kyselytutkimukseen vastanneista intialaisista toteaa joutuneensa maksamaan lahjuksia saadakseen vesi- ja viemäröintipalveluja.
Haluan myös muistuttaa siitä, että alueen vesitilanteen parantamista ei saa nähdä irrallaan muusta kehityspolitiikasta. Viime aikoina on esitetty tutkimuksia, joiden mukaan pelkän vesiongelman ratkaisu voi kurjistaa kokonaistilannetta, jos väestönkasvu kiihtyy sen seurauksena, johtaen puolestaan ravintopulaan. Pelkkä kaivon rakentaminen ei siis riitä.
Kaikessa kehitysavussa on pidettävä huolta kokonaisuudesta niin, ettei yhden asian korjaaminen aiheuta monta uutta puutetta. Ja sitä emme varmastikaan halua?
