Kihlajaispäivä, tällä kertaa 26-vuotis. Meillä on tapana herätä silloin hitaammin, jos mahdollista, mutta tänään oli kova kiire eduskuntaan, jossa kävin kommentoimassa ympäristövaliokunnassa energia- ja ilmastopolitiikkaa. Jouduin lauteille vähän liian äkisti, 15 minuuttia ilmoitettua aikaisemmin edellisen puhujan perumisen takia. Tarvitsisin aina pari minuuttia aikaa tahdistua tulevaan tilanteeseen – nyt en valitettavasti sitä saanut, en ehtinyt kaivaa edes papereitani esiin kun pp-kaukosäädin tyrkättiin käteen. Olin koko puheeni ajan hermostunut, sellaista oloa on kesken kaiken vaikea purkaa pois.
Eduskunnasta lähdin tapaamaan Anne Brunilaa Metsäteollisuus ry:hyn. Kerroin ajankohtaisista EU-lainsäädäntöprosesseista ja keskustelimme energia- ja jätteenkäyttökysymyksistä. Brunila teki muistiinpanoja ahkerasti ja teki hyviä kysymyksiä – vaikuttava nainen todella. Jotenkin keskustelu meni myös turpeeseen, ja Brunila oli todella yllättynyt kuullessaan, että Suomi itse aikoinaan vastusti neuvostossa turpeen luokittelemista uusiutuvaksi energiaksi sen vuotuisen kasvunsa osalta. Nyt kun turpeen asemaa yritetään kaikin keinoin korjata, tuo itse hukattu tilaisuus harmittaa yhä enemmän.
Tarinan voi lukaista kirjastani, tässä linkki kyseiseen lukuun. Olin tosin aikoinani varsin hienotunteinen, enkä esimerkiksi kertonut sitä, miten järkyttynyt komission turpeen päällä vuosia ollut virkamies oli Suomen oman etunsa vastaisesta päätöksestä.
Brunilan jälkeen tapasin toimittaja Janne Villan, ikiaikaisen ystäväni. Näyttää mies saaneen aika paljon intohimoja päälleen tartuttuaan muutamassa Kirkko ja Kaupunki -lehden artikkelissa kristillisen kentän etevimmän rahankerääjän, Leo Mellerin toimiin. Leo Melleriähän syytettiin aikoinaan vakavista talousrikoksista ja Patmos ry:tä vaadittiin jopa lakkautettavaksi. Hanke kaatui hovissa. Moni tuntuu miettivän nykyään, mahtoiko Mellerin kirjoittajakumppanilla hovioikeudenneuvos Paavo Hiltusella olla osuutta asiaan.
Mellerin tekemisten raportointi ei varmasti ole vielä loppuunkäsitelty. Kokonaan eri asia on vielä asian henkinen ja hengellinen puoli. Minulle tärkein syy kristillisdemokraattien jättämiseen oli se, että puolue oli niin altis Mellerin väliintuloille, joissa Jumalan valitsemat ehdokkaat saivat häneltä huikeaa kampanjatukea ja me vähemmän valitut vastaavasti parjauskampanjoita.
Illalla juhlimme kihlajaispäivää Kalliomaiden kanssa, ja kuten ärrä-kuukausien perjantaina lähes aina, tein simpukoita. Milla Kalliomaa on kristillisdemokraattien ex-puoluesihteeri, nykyään johtajana MLL:ssa. En siis kuitenkaan aio täysin katua väärää puoluevalintaani, sillä muuten en olisi ehkä koskaan löytänyt sydänystävääni.
