Arvoisa puhemies,
Huomenna äänestykseen tuleva asetus Århusin yleissopimuksen määräysten soveltamisesta yhteisön toimielimiin ja elimiin vie meidät päätösten eteen, jotka ovat luonteeltaan pohjimmiltaan poliittisia. Kyse on merkittävästä ympäristölainsäädännöstä, joka koskee ympäristötiedon saatavuutta ja kansalaisten osallistumisoikeutta päätöksen tekoon.
Euroopan Yhteisössä jäsenvaltioiden ja EU:n ratifioiman Århusin sopimuksen toimeenpano tapahtuu kolmella direktiivillä, joista kaksi ensimmäistä ns. pilaria ovat jo läpäisseet yhteispäätösmenettelyn sovitteluineen. Koko prosessin ajan olen toiminut sen raportöörinä.
Nämä pilarit koskivat ympäristötiedon avoimuutta sekä yleisön osallistumisoikeutta. Kolmas direktiivi, oikeus muutoksenhakuun, jäänee kokonaan kesken, sillä jäsenvaltiot eivät ole löytäneet yhteisymmärrystä asiassa, ja hanketta on haluttu lykätä. Oikeus muutoksenhakuun on osoittautunut myös tässä asetuksen suurimmaksi ongelmakohdaksi.
Olen aina korostanut kansalaisten oikeuksia ympäristöasioiden tiedonsaannissa ja osallistumisessa. Avoimuus ja läpinäkyvyys ovat demokratian elinehto ja oleellinen osa omaa turvallisuuttamme. Nyt käsiteltävänä oleva asetus, joka ulottaa Århusin sopimuksen määräysten soveltamisen yhteisötasolle, on kuitenkin vaarassa saada joitakin huolestuttavia piirteitä muutoksenhaun osalta.
Euroopan parlamentin ympäristövaliokunta muutti omassa äänestyksessään säännösten painopistettä selvästi, vieden asetuksen uudelle, mielestäni ei-toivotulle tasolle – on eri asia valvoa ja säädellä sitä, miten esimerkiksi viranomainen soveltaa ja tulkitsee ympäristölainsäädännön määräyksiä kuin miten demokraattisesti valittu lainsäätäjä toimii tehtävässään.
Valiokunnan muotoilu tällaisenaan antaisi käytännössä kaikille, hyvinkin löyhän määritelmän täyttäville kansalaisjärjestöille, oikeuden haastaa EY-instituutiot EY:n tuomioistuimeen antaen siten kansalaisjärjestöille eräänlaisen ”vahtikoira-aseman” instituutioihin nähden. Poliitikkona en kuitenkaan ole valmis delegoimaan tällä tavoin pois kansalaisten meille demokraattisesti antamaa ja kontrolloimaa valtaa ja toivon, että huomenna täysistuntoäänestyksessä tämä asia tulee korjatuksi.
Huomisen äänestyksen kriittisimmät kohdat koskevat muutosesityksiä 22, 24 ja 25. EY:n perustamissopimuksen artikla 230 (4) antaa kansalaiselle mahdollisuuden nostaa kanteen EY-tuomioistuimessa, jos päätös koskee kansalaista ”suoraan ja erikseen”, mikä demokratian kannalta onkin aiheellista. Parlamentin ympäristövaliokunnan kanta kuitenkin nyt merkitsee, että mikä tahansa EU:n sisällä toimiva kansalaisjärjestö voi kiertää tämän säädöksen pyytämällä sisäistä tarkastusta, johon EY-instituution on vastattava muodollisella päätöksellä. Tämä ”päätös” yhdessä muutosehdotus 25 kanssa avaa tien tutkia kyseisen alkuperäisen päätöksen lainmukaisuutta – eikä ainoastaan menettelytapojen vaan myös sisällön lainmukaisuutta – antaen täten kansalaisjärjestöille valtaa arvioida viime kädessä EY-instituutioiden toimintaa. Tämä avaisi kansalaisjärjestöille automaattisen mahdollisuuden viedä EY-instituutiot oikeuteen ja näin ylempänä auktoriteettina valvoa toimiamme.
Demokratiassa kansa on ylin auktoriteetti, ja kansan valitsemat päättäjät toteuttavat sen tahtoa. Mutta nyt me asettaisimme kansalaisjärjestöt kansan yläpuolelle. Sitä minun on vaikea hyväksyä. Kyseessä on poliittinen, periaatteellinen asia.
Älkää ymmärtäkö minua väärin. Tarvitsemme ympäristöjärjestöjä ja maailma olisi huonompi paikka, jolleivät kansalaisjärjestöt olisi oikeutetusti nostaneet monia ongelmia esiin. Sen sijaan mitä he nyt ovat kovan lobbauksen avulla ajamassa itselleen, on arveluttavaa.
Asetuksessa kansalaisjärjestöjen määritelmä on varsin löyhä ja sen tähden olen jättänyt täysistuntoon kaksi muutosesitystä, jotka tarkentavat kriteerejä. Ensimmäisen mukaan kansalaisjärjestön on täytynyt toimia useammassa kuin yhdessä EU-maassa vähintään kahden vuoden ajan. Toinen muutos lisää sanat ”lakia noudattava” käsitteeseen ”itsenäinen voittoa tuottamaton organisaatio”. Nämä tarkistukset ovat olennaisia, jotta pyynnöt sisäisistä tarkastuksista pysyisivät hallittavissa määrissä ja jotta saadaan lisäkriteerejä kansalaisjärjestöjen toiminnan luonteelle. Tällä haluan suojella erityisesti kunniallisia ympäristöjärjestöjä itseään; hyvämaineiset järjestöt tietävät mistä puhun.
Tässä mietinnössä valiokuntamme jäsenet ovat esittäneet monia muutosesityksiä, joihin mielelläni yhdyn. Olen itsekin kautta linjan korostanut ympäristötiedon laatua ja vertailtavuutta. Samoin kannatan päätöksentekomme demokraattisuutta ja läpinäkyvyyttä aina kun voin. Mutta oikeastaan vain sitä samaa toivon ympäristöjärjestöiltäkin. Jos ne kaikki noudattaisivat itse sitä mitä ne meiltä vaativat, jos ne olisivat läpinäkyvämpiä toiminnassaan ja rahoituksessaan, jos ne antaisivat vähemmän harhanjohtavaa ja virheellistä tietoa, näitä rajoituksia ja kriteereitä ei olisi tarvis tehdä. On ollut maailmankatsomuksellinen pettymys huomata, etteivät ne suinkaan aina välitä oikeaa tietoa tai korjaa virheelliseksi paljastunutta.
Esimerkki tästä on suurimmilta ympäristöjärjestöiltä tällä viikolla tullut kirje, joka antaa mielestäni harhaanjohtavan kuvan niille nyt mahdollisesti avautuvasta muutoksenhakuoikeudesta. Ne mainitsevat teollisuusyritysten omaavan mahdollisuuden nostaa kanteita EY-tuomioistuimessa, ja nyt tämä lainsäädäntö vain toisi ne samalle tasolle. Kirje jättää mainitsematta, että nyt ympäristöjärjestöt eivät suinkaan tavoittele samaa tasoa yritysten kanssa, joilta vaaditaan kyseessä olevan päätöksen koskevan niitä ”suoraan ja erikseen”, toisin sanoen asianosaisena, vaan ympäristöjärjestöt saisivat nyt koko Unionin alueella ilman asianosaisuuskriteerejä valita, mistä kohteesta ne ovat kiinnostuneita. Harhaanjohtamista oli se, että tämä olennainen yksityiskohta jätettiin sanomatta.
Århusin sopimus on tärkeä osa toimivaa demokratiaa. Siksi kansalaisoikeuksia ei saa käyttää muutoksenhaun osalta väärin, hidastamaan hankkeita tai antamaan toimintakenttä järjestöjen varainkeruukampanjoille. En myöskään voi hyväksyä, että poliittisten päättäjien työ kompastuisi järjestöjen loputtomiin valituksiin. Valitusoikeudesta ei ole tarkoituksenmukaista tehdä ikiliikkujaa. Väärinkäytökset veisivät pohjaa pois niiltä kansalaisten oikeuksilta, joita alun perin lähdimme puolustamaan. Siksi nyt täysistuntokäsittelyn yhteydessä on oltava tarkkana sen suhteen, miten yhteisö todella soveltaa oikeutta muutoksenhakuun. Toivon, että parlamentti siirtyy lähemmäs neuvoston kantaa, jota pidän tasapainoisena.
