Tämä päivä ja lento on kulunut selvittäessä uutta kompromissia, jonka ryhmämme hieroi sosialistien kanssa REACH-paketista. Luulen, että saavutettu tulos on hyvä Euroopalle. Ensi viikolla näemme, meneekö läpi, mutta ei liene mitään syytä epäillä, etteikö näin kävisi. Mutta vaikeaa on selvitystyö, sen olen huomannut moneen kertaan. Nyt esimerkiksi on tarkistettava tarkkaan, onko paperiteollisuudellla yhä syytä vaikerrukseen. Ympäristövaliokunnassa tehty yksi muutosesitys auttoi heidät yhdestä murheesta mutta toinen muutosesitys toi sen takaisin.
Itse taistelen myös sen puolesta, että tupakkaa koskevat muutosesityksemme säilyisivät lopullisessa muodossa. Olisi kertaheitolla parannettu kemikaliturvallisuutta, jos tupakan kemikaalit joutuisivat jonkin lainsäädännön piiriin. Nyt ne eivät ole, sillä tupakkadirektiivi on tältä osin impotentti.
Kollegani Alex kertoi olevansa koukussa blogiini, ja sekös ilahdutti. Paras siis jatkaa.
Lentokoneessa matkalla Brysselistä Helsinkiin luin Taloussanomista ympäristöjohtamisen professorin Hanna-Leena Pesosen moitteita hallituksen hankkeille subventoida päästökaupan vaikutusta. Pesonen pitää hanketta järjettömänä, koska se vesittäisi päästökaupalla tavoitellun taloudellisen ohjausmekanismin. Toivon hartaasti, ettei professorintitteli nyt hämää liikaa asiaa tuntemattomia. Pesonen erehtyy.
Professorille ja kaikille asiasta kiinnostuneille on päästökauppalain vastentahtoisena säätäjänä sanottava, että tuo mekanismi on sieltä, minne aurinko ei paista. Sen voi lukea rivien välistä ensi viikollakin kun parlamentti hyväksyy täysistunnossa Wijkmanin mietinnön ilmastopolitiikassa. Toisin sanoen, päästökaupan kohdalla tuli tehtyä virhe, ja toteamme sen niin diskreetisti kuin voimme.
Ohjausmekanismina päästökauppa on pelkkä markkinahäiriö, ja sen olemme kyllä jo parlamentissa huomanneet. Puuttuu vain poliittinen sisu luututa omat pissansa lattialta pois. Jos Puola on suurin päästöoikeuksien myyjä EU:ssa, pitäisihän asian kirkastua jo siinä. Se ei myy hyviä ympäristösaavutuksiaan vaan kuumaa ilmaa. Siksi Suomen valtion subventointi on perusteltu oikaisemaan kilpailuvääristymää. Mietinnössämme todetaankin, että päästökaupan määräytymisperusteita olisi harkittava uudelleen. Tämä lattea lause on itse asiassa dynamiittia ja tarkoittaa: pieleen meni.
Mutta missä viipyvät kriittiset toimittajat vastuuttamassa päästökaupan puolestapuhujia, joille aikanaan annettiin palstakilometreittäin tilaa? Ei missään. Kun direktiivi on poissa silmistä, se on poissa mielestä. Olen vedonnut poliittisen kuluttajansuojan nimissä, että nyt nämä ihmiset pitäisi tuoda studioihin ideaansa puolustamaan, mutta turhaan.
Ilokseni sentään Taloussanomien saman päivän pääkirjoitus totesi suoraan sen, että päästökauppa on osoittautunut epäonnistuneeksi yritykseksi.
Olen esittänyt komissiolle ja neuvostolle päästökaupan jäädyttämistä kirjallisessa kysymyksessä. En tietenkään oleta sieltä päin löytyvän poliittista rohkeutta itse tekoon, sillä se merkitsisi virheiden myöntämistä, mutta vastaukset perusteluineen tulevat olemaan äärimmäisen mielenkiintoisia.
