On ilta. Istun työhuoneella odottelemassa yhdentoista jälkeen alkavaa puhettani polyaromaattisten hiilivetyjen käytöstä autonrenkaissa.
En ole tainnut olla koskaan pettyneempi politiikkaan ja poliitikkoihin.
Äänestimme tänään EU:n rahoituskehyksiä käsittelevästä mietinnöstä. Yksi Suomen kannalta tärkeistä muutosesityksistä, oma budjettilinja Pohjoiselle ulottuvuudelle ja Itämeren alueelle kaatui äänestyksessä äänin 295-387. Tappion takana on suomalaisten pikkupolitikointi, jolla estettiin iso Itämerta koskeva saavutus. Jos parlamentti olisi lausunut kantanaan tukensa Itämerta ja Pohjoista ulottuvuutta koskevalle budjettilinjalle, tätä mielipidettä ei olisi voitu helposti ohittaa.
Ja tämä tuki oli erittäin lähellä, sillä EPP-ED ja liberaalit olivat sitoutuneet tukemaan muutosesitystä. Ilmeisesti muita suomalaismeppejä kuitenkin korpesi ajatus, että Kokoomusmeppien voimakkaasti ajama Itämeristrategia olisi saanut poliittisen voiton, ja se piti estää. Muutamat suomalaismepeistä jopa kampanjoivat omissa ryhmissään aktiivisesti kyseistä muutosesitystä vastaan.
Omaa budjettilinjaa vastaan äänestivät suomalaisista europarlamentaarikoista kaikki SDP:n, keskustan ja RKP:n europarlamentaarikot. Vihreiden Satu Hassi päätyi äänestämään tyhjää siitäkin huolimatta että jopa WWF oli kannattanut Itämeristrategiaa. Suurin osa vihreiden ryhmästä vastusti esitystä.
Olen pettynyt politiikkaan. Mitä tämä ennakoi? Kai sitä, että nyt voi heittää toivon, että me kaikista poliittisista näkemyseroista huolimatta ajaisimme edes Suomen asiaa ja ympäristön hyvää. Senkin yli menee poliittinen rivaliteetti ja kateus.
Jos Suomi joskus joutuu sotaan, eihän päästetä poliitikkoja rintamalle. Pelkään, että joukossa on liikaa niitä, joille oman maan tappio on pienempi paha kuin naapurirykmentin menestys.
Paavo Väyrynen perusteli kielteistä kantaansa sillä, että muotoilu heikentää Pohjoisen ulottuvuuden asemaa, koska siinä työnnetään PU:ta Itämeristrategian suojaan. Pohjoinen ulottuvuushan ei ole koskaan saanut mitään merkittäviä rahoja EU:sta. Nyt siis poliittisen oikeaoppisuuden nimissä teilattiin itse Pohjoisen ulottuvuudenkin rahoitusnäkymät. Muotoilu oli harkittu, koska halusimme sille ryhmän tuen, jonka saimmekin. Eikä se muotoilu olisi estänyt yhtään mitään Pohjoiselta ulottuvuudelta jatkossa, olisipa vain ensimmäisen kerran EU:n historiassa todennut että näille on saatava rahaa.
Oksettaa kun ajattelen. Pakko lopettaa ajattelu. Mutta kun suomalaiset surkuttelevat Itämeren tilaa, sanon kyllä joka kerta: puhukaa demareille, kepulle ja vihreille. Me yritimme.
