Kokoomuksen puoluehallitus piti meppejä viikonlopun ajan Brysselissä. Normaalisti olisin jäänyt rankan Strasbourgin viikon päätteeksi Helsinkiin perheen hoiviin, mutta nyt piti yhden yön riittää. Perjantaina siis takaisin työmaalle.
Oli ilo olla niin ammattimaisessa seminaarissa. Tätä lausetta täytyy nyt vähän selittää. En ole lakannut arvostamasta KD-puoluetta ja sen ihmisiä, mutta yhteisiin kokoontumisiin liittyi merkillisiä piirteitä. Ei esitysten takia, ne olivat useimmiten korkealaatuisia sielläkin. Mutta poikkeuksetta, jokaisessa kokouksessa, viimeistään kahden kolmen asiapuheen jälkeen joku nousee ja sanoo, että eikö nyt kuitenkin pitäisi muistaa, että tärkeintä on sielujen pelastus. Ja että tällaisilla järjen päätelmillä voidaan mennä harhaan.
Mikä isku keskellä palleaa, jos olit juuri puhunut! En ikinä tottunut siihen. Ja tavallaan tunsin samaan aikaan rakkautta lamaannuksen lisäksi. Eihän setä tai täti oikeammassa voisi olla – tärkeintä maailmassa on sielujen pelastus. Mutta ei nyt täällä ja tässä kokouksessa, jos kerran on sovittu, että tullaan keskustelemaan yhteiskunnallisista asioista. Eihän muitakaan kokouksia keskeytetä ja agendaa sotketa. Taloyhtiökokouksissakin ymmärretään, että kun puhutaan pihan nurmikosta, puhutaan siitä eikä fotosynteesistä – vaikka tiedetäänkin, että ilman fotosynteesiä koko nurmikkoa ei olisi.
Mutta tuo keskeyttämistyyli oli kehittynyt tietynlaiseksi hyveeksi ja taiteenlajiksi – aina jonkun piti ottaa se rooli ja ampua ne puheet alas. Sitä osasi odottaa. Ja aina sitä mietti, että koska nämä lopulta osaavat päättää, että ollaanko politiikassa vai ei.
Eikä siis olla. Kestänee vielä aikansa ennen kuin kristilliset tekevät sen oman yhteiskuntasopimuksensa.
Illalla menimme koko porukka, nelisenkymmentä ihmistä, Alex Stubbin kotiin etkoille ennen illallista. Pakko paljastaa, että koti on aivan huippu, kelpaisi minkä tahansa sisustuslehden sivuille. Ja vaimo fiksu, lämminsydäminen ja kaunis, ja lapset mitä suloisimpia. Mikä parasta, Alex osaa selvästi antaa myös arvoa kaikelle. Suurin vääryys olisikin ihminen, joka elää todeksi unelmaa, eikä ymmärtäisi olla kiitollinen.
