Uusimmassa Kanava-lehdessä – joka muutenkin yllättää monipuolisuudellaan pitkästä aikaa siihen tarttunutta lukijaa – on kiinnostava artikkeli Hollannista, jota pidetään eräänlaisena Euroopan risteyksenä ja makrokosmoksena. Sen ulkomaalaispolitiikkaa on seurattu mielenkiinnolla, ja pitkään Hollanti oli suvaitsevaisuuden mallimaan maineessa. Viimesyksyinen Theo van Goghin murha ja sen jälkiseuraukset paljastivat yhteiskunnassa syvän kriisin. Maahanmuuttajien kulttuurinen integraatio ei ollutkaan niin saumaton kuin oli luultu, kuuluisa hollantilainen suvaitsevaisuus oli koetuksella.
Murha käynnisti tapahtumien vyöryn, se laukaisi pintaan kuumat tunteet, ja kuukauden sisällä tehtiin 174 rasistiseksi tai äärioikeistolaiseksi luokiteltavaa tekoa. Sen jälkeen on pohdittu, mikä meni pieleen maahanmuuttopolitiikassa, missä tehtiin väärin. Ilmeisesti aiempi linja kasvatti paineita, jotka nyt purkautuivat. Artikkelin kirjoittajien mukaan helppoja, selviä vastauksia ei ole. Hollanti on selvästi ottanut askeleen kohti maassa maan tavalla -politiikkaa. Esimerkkinä siitä on tiukentunut kielipolitiikka: maahanmuuttajalta edellytetään valmiutta opiskella kieli määräajassa.
