Viime aikoina on sekä kritisoitu että puolustettu Århusin sopimusta, jonka hyväksymisen on pelätty aiheuttavan vaikeuksia Suomelle. Kysymys on kansainvälisestä sopimuksesta, joka pyrkii lisäämään yleisön oikeutta saada tietoa ympäristönsä tilasta ja osallistua ympäristöä koskevaan päätöksentekoon mahdollista oikeudessa tapahtuvaa muutoksenhakua myöten.
Euroopan Yhteisössä Århusin sopimuksen toimeenpano tapahtuu kolmella direktiivillä, joista kaksi ensimmäistä ns.pilaria ovat jo läpäisseet yhteispäätösmenettelyn sovitteluineen. Nämä pilarit koskivat ympäristötiedon avoimuutta sekä yleisön osallistumisoikeutta eli kuulemista. Toimin itse niiden esittelijänä, ja periaatteenani oli mennä tarpeen mukaan yli Århusissa sovitun, sillä kansalaisen sujuva oikeus saada tietoa ja antaa näkemyksensä päätöksentekijöiden tietoon on askel kohti avoimempaa demokratiaa. Nähdäkseni se myös vähentää tarvetta oikeudenkäynteihin ja siten sujuvoittaa menettelyjä.
Arvioni on, että kyseiset direktiivit tiedonsaannista ja kuulemisesta eivät aiheuta Suomessa ongelmia. Ne vastaavat kansallisia käytäntöjämme, ja siksi on maamme edun mukaista edistää niiden ratifiointia EU-tasolla, koska sopimus tasoittaa jäsenmaiden keskinäisiä eroja Suomen hyväksi ja parantaa siten myös kilpailuasetelmaamme.
Näiden lisäksi EU on hyväksymässä ensi toukokuussa asetuksen, jolla sopimus ulotetaan koskemaan EU-instituutioita. Arvioni raportoijana on, ettei sekään ole ongelmallinen.
Sitä vastoin Århusin kolmas pilari, joka käsittelee yleisön oikeutta muutoksenhakuun, on herättänyt etukäteen pelkoja. Lähtökohtaisesti Århusin sopimuksen muutoksenhakua ja vireillepano-oikeutta koskevilla määräyksillä edistetään kansalaisen oikeutta elää terveytensä ja hyvinvointinsa kannalta laadukkaassa ympäristössä ja mahdollisuutta saada oikeudenmukainen oikeudenkäynti ympäristönsä tilaa koskevissa kysymyksissä. Toisaalta komission esitys oli kirjoitettu siten, että se olisi antanut mahdollisuuksia myös näiden arvokkaiden oikeuksien väärinkäyttämiseen.
Muutoksenhakua koskeva direktiivin ensimmäinen käsittely oli europarlamentissa viime keväänä, ja neuvoston yhteistä kantaa odotetaan syksyllä. Valmistuminen tulee ilmeisesti olemaan pitkä prosessi. Syyt ovat sekä muodollisia että sisällöllisiä.
Koska EU-maissa on useita oikeusjärjestelmiä, yhtenäisten säädösten vieminen läpi kaikkialla herättää vastustusta jo lähtökohtaisesti. Lisäksi EU:lla on oikeusasioissa vähemmän toimivaltaa kuin ympäristölainsäädännön puolella, mistä syystä lainsäädäntö tällä alueella on erityisen haastavaa.
Direktiivi sisältää myös elementtejä, jotka ovat aidosti ongelmallisia. Komissio esitti EU:n kaikille ympäristöjärjestöille mahdollisuutta nostaa oikeusjuttuja toisessa EU-maassa näin portugalilainen ympäristöjärjestö olisi voinut laittaa jäihin kyläkoulun perusparannuksen Taavetissa, tai suomalainen järjestö voisi puuttua Ranskan ydinvoimahankkeisiin. Korjasin mahdollisuuden koskemaan vain tapauksia, joissa on aidosti rajat yllittävä ympäristövaikutus ympäristöjärjestön omaan kotimaahan, ja parlamentti hyväksyi linjani.
Rajoittamaton oikeus nostaa kanteita missä vain voisi johtaa tilanteeseen, jossa keskieurooppalaisilla ympäristöjärjestöillä olisi kiusaus käyttää vaikkapa suomalaista luontoa varainkeruussaan ns. ympäristömaskottien avulla. Olisi helppoa hakea kampanjan kohteeksi jokin pohjoisen luontokappale, joka herättäisi suuren yleisön tunteet mutta jonka suojelulla ei kuitenkaan häiritä suuren yleisön omaa rauhaa. Tällaisia tapauksia tunnetaan jo nyt, vaikka mahdollisuutta oikeustoimiin ei olisikaan. Oletan, että me suomalaiset emme haluaisi maatamme tällaisten oikeusprosessien näyttämöksi.
Myös järjestöjen määrittely tulee tuottamaan vaikeuksia: on luotava järjestelmä, joka ei käänny arvostusta nauttivia ympäristöjärjestöjä vastaan salliessaan rajoittamattoman väliintulon mille tahansa ympäristöryhmälle. Siksi ensimmäisessä käsittelyssä läpisaamani kriteerit järjestöille ovat välttämättömiä, myös se ettei järjestö edistä hyvien tapojen tai oikeusvaltion periaatteiden rikkomista. On loogista edellyttää, että oikeusmenettelyihin turvautuva järjestö myös omalla toiminnallaan osoittaa kunnioittavansa niitä.
Oletan, että neuvosto yhtyy kriteerejä tiukentavaan linjaani, sillä rajoittamaton oikeus muutoksenhakuun koetaan ongelmaksi missä tahansa jäsenmaassa.
Maaliskuun lopussa hyväksyttiin myös neuvoston päätös Århusin yleissopimuksen ratifioimisesta Yhteisön puolesta. EU siis arvioi, ettei ratifiointiin ole estettä, kun kaksi kolmannesta on jo säädetty Arhusin kriteerit täyttävästi ja ylikin, ja kolmannestakin odotetaan päästävän yhteisymmärrykseen, joskin ajalla ja vaivalla.
