Otsikko on palindromi, mutta mitä muuta se on, selviää alempana.
Ensin pyydän syvästi anteeksi kaikilta mahdollisilta kiinnostuneilta tahoilta. Nettipäiväkirja, jota kukaan ei kirjoita, on maailman naurettavin juttu. (Sen jälkeen tulee nettipäiväkirja, jota kukaan ei lue.) Havahduin asiaan viime viikolla Istanbulissa käydessäni. Vain kirjan kirjoittanut ihminen osaa kuvitella sen ilon ja hämmästyksen, kun tapaa jonkun joka on oikeasti lukenut hänen kirjansa. Jopa niin, että se joku muistaa pienet yksityiskohdatkin. Ja siellä, Istanbulissa, heitä oli aika liuta! Kirjani oli kiertänyt Istanbulin suomalaisporukan käsissä, eikä siinä kaikki. Yksi heistä, todella ihana suomalaismies, vielä huomautti etten ole pitkään aikaan kirjoittanut nettipäiväkirjaani! Olisin halunnut kyhätä jotain siinä paikassa, niin pöllämystynyt olin.
Turkin ohjelma oli tiukka ja ilma uuvuttavan kuuma. Silti nautin matkasta suuresti. Opin paljon, mutta tieto lisäsi tapansa mukaan tuskaa. En tiedä mitä päättäisin, jos Turkin jäsenyysneuvottelujen aikataulu annettaisiin minun käsiini. Mutta muutama huomio Turkista on pakko sanoa:
Ihmiset olivat ihania, ruoka hyvää, kaupunki viehättävämpi kuin muistinkaan. Mutta sen käsitin miksi Turkki on niin jouhevasti uudistanut lainsäädäntöään. Lain ideaa ei ole sisäistetty. Lakeja ei kunnioita kansa, eivät poliitikot eivätkä virkamiehet. Siksi lakeja on ollut niin helppo eurooppalaistaa liukuhihnalta. Niillä ei ole ollut painoa aiemminkaan.
Erityisen kiusallista tämä on EU:n perusidean kannalta. Kysehän on sisämarkkinoista ja lainsäädännön harmonisoinnista, jotta reilu kilpailu voitaisiin taata. Laajentumista on nimenomaan perusteltu sillä, että näin estetään sosiaalinen ja ympäristödumppaus. Mutta turkkilaisella otteella ei estetä yhtään mitään. Suomalaiset kertoivat mehukkaita tarinoita auton katsastuksesta ja lakisääteisestä pakokaasumittauksesta. Erään autoa ei oltu katsastettu koko seitsemänvuotisen elinkaaren aikana. Tai se kyllä aina vietiin paikalle ja maksu maksettiin mutta katsastusmies ei vaivautunut vilkaisemaan autoa. Pakokaasumittaus suoritettiin siten, että tietokoneesta arvottiin keskiarvo, joka merkittiin kuittiin.
Monet sanovat, ettei Turkkia voi ymmärtää tuntematta Mustafa Kemal Atatürkin elämäntyötä ja vaikutusta. Atatürkiä kunnioitetaan ja palvotaan maan isänä, joka kaudellaan (1923-38) toteutti Turkin itsenäisyyden. Hän palautti turkkilaisten itsekunnioituksen ottomaanien jäljiltä ja johti maan teokratiasta sekularismiin.
Niinpä Turkki on sekulaari valtio, jossa vallitsee Atatürk-kultti. Vankilaan näet joutuu, jos häntä pilkkaa.
Atatürk oli ristiriitainen johtaja, jota voi ihailla ja hämmästellä. Hän loi demokratiaa, antoi naisille äänioikeuden ja järjesti vaalitkin, mutta toisaalta valitsi ehdokkaat ainoalle sallitulle puolueelle. Eräässä vaiheessa hän perusti myös oppositiopuolueen, valitsi sille johtajan ja puolueohjelman, mutta lakkautti kokeilun, kun uusi puolue alkoi kerätä liikaa kannatusta.
Atatürk takasi maan kreikkalais- ja juutalaisvähemmistöille suojan mutta kurdien kohdalla ksenofobia alkoi jo saada tilaa Atatürkissa. Kurdit pakotettiin luopumaan kielestään ja integroitumaan valtaväestöön. Atatürk kuoli vuonna 1938 maksakirroosiin. Seuraajaksi tuli kenraali Ismet Inönü.
Koko Turkki oli täynnä tuota miestä. Katujen nimet, virastojen seinät, setelit, jopa koululaisten vihot. On vaikea kuvitella EU-maata, jossa vallitsisi vastaavanlainen henkilökultti. Pikemminkin tyyli toi mieleen Pohjois-Korean.
Aamuisin heräsin kuudelta imaamin rukouskutsuun. Ensimmäinen kerta pelästytti, ehdin jo ajatella että nyt jotakuta satutetaan ja pahasti. Mutta siihenkin kuulemma tottuu niin ettei huuto myöhemmin herätä – hesariefekti siis. Jos on tullut pidettyä taukoa Hesarin tilauksessa, ensimmäiset lehdenkolahdukset säikäyttävät, kunnes tajunta rekisteröi ne turvallisiksi ääniksi.
