Arvoisa puhemies,
haluan aluksi ilmaista kiitokseni kollega Bowisin työlle. Hän on ottanut tasapuolisesti huomioon ihmisen terveyden kaikki ulottuvuudet.
On sopivaa, että puhumme samassa istunnossa sekä kehitysmaiden terveystilanteesta että puhtaan veden saannista. Terveydestä ei voi haaveilla, ellei ihmisen perusoikeutta puhtaaseen juomaveteen turvata. Puhdas vesi, toimiva sanitaatio ja hyvä hygienia on perusrakenne, jonka varaan terveydenhuolto rakennetaan. Vuosittain kolme miljoonaa ihmistä kuolee juuri saastuneen veden välityksellä tarttuviin tauteihin.
Terveys ja köyhyyden vähentäminen on aihe, josta lähes kaikki on sanottu, tietoa meiltä ei puutu. Siksi en aio nyt vyöryttää parlamentille lisää traagisia numeroita ja lukuja. Kerron mieluummin lyhyesti, miksi päätin aikoinani pyrkiä europarlamenttiin.
Kun minua pyydettiin ehdokkaaksi, epäröin kovasti – syistä, joita ei tässä kannata kerrata. Miettiessäni ratkaisua olin työmatkalla El Salvadorissa ja Meksikossa. Olin kehitysyhteistyöjärjestön palveluksessa tutustumassa syksyllä 98 riehuneen hirmumyrskyn jälkiin, aids-potilaiden tilanteeseen, slummien olosuhteisiin. Tapasin pienten lasten äidin, joka oli saanut puolisoltaan HIV-tartunnan ja nyt se oli todettu vastasyntyneessäkin. Tapasin monta muutakin onnetonta ihmiskohtaloa, suurten ongelmien murskaamia pieniä ihmisiä.
Silloin minua alkoi pelottaa. Entä jos ne poliitikot, jotka päättävät näiden ihmisten puolesta, näiden ihmisten asioista ja kohtalosta, entä jos he eivät ole koskaan kohdanneet heitä elävinä? Entä jos he eivät käsitä mistä päättävät? Entä jos he eivät näekään ihmistä numeroiden läpi? Nämähän ovat oikeita ihmisiä, eivät sykkivää hyytelöä. Heillä on
kipukynnys.
Tein päätöksen lähteä mukaan politiikkaan näiden ihmisten vuoksi. Monesti kysyn, näkyykö se missään ja näkyykö se tarpeeksi. Enkä uskalla vastata. Ajattelen että jos se ei muutu miksikään käytännön päätökseksi eikä miksikään eleeksi kohti parempaa, miksikään oikeudenmukaisuuden näläksi ja konkreettiseksi muutokseksi, minulla ei ole oikeutta kutsua itseäni poliitikoksi.
