Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnan jäsenellä on se ilo, että hän saa vaikuttaa asioihin, joissa EU:ta todella tarvitaan. Ympäristöongelmia ei voi tehokkaasti hoitaa jäsenmaiden tasolla. Yksittäinen maa ei kykene nousemaan lyhyen tähtäimen etuaan vastaan katsoakseen kauemmas, ellei se luota muiden olevan samassa rintamassa. EU on parhaimmillaan siinä, että se luo yhteisiä pelisääntöjä eikä päästä vapaamatkustajia yhteismarkkinoille.
Mutta paitsi keskinäisiä pelisääntöjä vahtimaan, ympäristölainsäätäjää tarvitaan myös miettimään, miten rakenteita voisi muuttaa niin, että emme jatkuvasti menisi väärään suuntaan.
Kun rautakaupan hyllyssä rautanaula ja kuparinaula maksavat suurin piirtein saman verran, ei tavallisen kuluttajan mieleen tule helposti, että tosiasiassa yhden kuparinaulan ekologinen rasitus vastaa yli kahtakymmentä rautanaulaa. Tuottajaa tai myyjää on turha moittia, sillä poliittiset päättäjät ovat tähän asti olleet vastuussa siitä, että naulan ympäristövaikutusten osuus sen yksikköhinnasta on jäänyt täysin sen valmistamisen, kuljettamisen ja myymisen henkilöpanosten kustannusten ja verojen varjoon.
Ekologista hintaa havainnollistamaan on kehitetty ajatus tuotteiden ja palveluiden ekologisesta selkärepusta: kuinka paljon orgaanisia ja epäorgaanisia aineita, mineraaleja, vettä ja ilmaa on tarvittu tuotteen tai palvelun tuottamiseen. Kuluneimpia esimerkkejä ovat kultasormus, jolloin repun paino jopa 3000 kiloa tai farkut, yli 300 kiloa.
Jotta joku ei erehtyisi luulemaan, että on ekologisempaa ostaa farkut kuin vihkisormus, saksalainen Wuppertal-instituutti kehitti 90-luvun alussa mittayksikön MIPS (Material Input per Service Unit). MIPS-mittari vertaa tuotteen materiaalinkulutusta (material input = MI) tuotteen tarjoamaan palvelujen määrään (service unit = S) eli saatuun hyötyyn nähden. Selkärepun taakkaa arvioidaan siis hyödykkeen käyttökertoihin nähden tästä näkökulmasta pitkät avioliitot tekevät kultasormuksesta hyvinkin ekotehokkaan.
Mipsaus on erityisesti PKT-yritysten käyttöön riittävän yksinkertainen väline, mutta suuretkin voivat sen avulla helpottaa päätöksentekoaan: esimerkiksi BMW:n kerrotaan valinneen uuden automallin materiaalin alumiinin ja teräksen välillä mipsaamalla. Poliitikko taas voi tyytyväisenä todeta, että mips on vapaa ekologian trendivirtauksista. Se on kvantitatiivisena mittarina epätäydellinen, mutta sellaisenaankin tervetullut lisä päätöksentekijän työkalupakkiin.
Makrotasolla on samassa Wuppertal-instituutissa kehitetty materiaalivirtatilinpitoa, jotta voitaisiin selkeämmin ymmärtää tuotantoprosessien dynamiikkaa ja trendejä, mikä on peruslähtökohta sille, että muutosta voidaan edes yrittää. Keskipitkällä aikavälillä (20-30 vuotta) tavoitteena on tuottaa palvelut vain neljänneksellä nykyisestä materiaali- ja energiakulutuksesta (Factor 4), ja pitkällä aikavälillä (50 v) tuotanto pitäisi synnyttää vain kymmenysosalla nykyisestä (Factor 10).
Edellä esitetty ekotehokkuus ja mipsaus kiteytyy kolmeen R-kirjaimeen: Reduce, Reuse and Recycle – vähemmän, uudelleenkäyttäen ja kierrättäen. Näin voidaan kiteyttää myös mm. EU:n jätehierarkia. Se on loistavaa, mutta riittääkö se? Kysymyshän on oikeastaan vasta siitä, että hidastamme vauhtia, mutta jatkamme samaan suuntaan. Jätettä syntyy vähemmän, resursseja käytetään vähemmän, myrkkyjä tulee vähemmän, ja kaikki tämä vaikuttaa terveyteen ja turvallisuuteen hitaammin. Yhtä kaikki, kielteinen vaikutus on kiistaton.
Kriitikot ovat myös huomauttaneet, että teollisuus todennäköisesti tuottaa enemmän vähemmällä, mutta yhä enemmän ja yhä kiihtyvällä vauhdilla. Myös kehitysmaat, joita ajatellen globaalia oikeudenmukaisuutta edistävä Factor X -ajattelu lanseerattiin, ovat myös esittäneet huolensa siitä, että niiden markkina-asema raaka-aineiden tuottajana heikkenee.
Poliittinen ambitio ei siis voi jäädä tälle asteelle. On käytettävä hidastumisesta syntyvä aikalisä todellisen muutoksen synnyttämiseen.
Luonto antaa kiinnostavan haasteen sille, joka olettaa että ratkaisu löytyisi niukkuudesta ja askeesista. Luonto itse on äärettömän tuottelias, luova ja jopa tuhlaileva – mutta samalla kertaa tehokas ja tarkoituksenmukainen. Siinä tuoksua siitä, millaista on todella luonnonmukainen tuotantotalous ja mihin tähdätä ekologisella tuotesuunnittelulla. Luonto ei huolehdi yhdennetystä tuotepolitiikasta alusta loppuun – vaan sille kaikki on aina uuden alkua.
Vesitalous, 04.09.2003
