Tässä Eija-Riitta Korhola Euroopan parlamentista. Parlamentti lomailee mutta tervan hajusta nauttiville kesäsuomalaisille on syytä kertoa miksi ja mitä tarkoittaa EU:n tervakielto. Neuvon hetken päästä myös parhaat porsaanreiät tervan turvaamiseksi.
—————-
Suomalaislehdet ovat tänä kesänä kauhistelleet EU:ta ainakin kahdesta syystä. Ensin kohuttiin, että EU kieltäisi grillauksen, sitten tervan. Grillaus oli uutisankka, joka johtui muutaman toimittajan väärästä tulkinnasta. EU voi kieltää vaaralliset tuotteet markkinoilta, mutta jos ihmiset itse grillaavat ruokansa vaarallisen mustiksi, minkäpä EU sille mahtaa. Aivan kuin pilaantuneen ruoankin kanssa: EU toki kieltää ja sen pitääkin kieltää kauppoja myymästä pilaantunutta ruokaa mutta jos joku haluaa syödä sellaista, hän voi tehdä sen EU:n estämättä niin paljon kuin suoli sietää.
Mutta mennään tervaan. Pitäisikö siitä jo höyhentää EU:ta kunnolla? Tervastakin on liikkeellä puolitotuuksia. EU ei ole kieltämässä tervan käyttöä Suomessa aineen vaarallisuuden vuoksi. Kysymys on siitä, että EU-määräysten mukaan käyttäjän on tiedettävä aineen terveys- ja ympäristöriskit, jos tuote on markkinoilla. Tämä taas edellyttää kallista ja monimutkaista testausta. Siitä tervakiellossa on kyse. Normaalisti testausvaatimus on kohtuullinen, mutta tervan kohdalla markkinat yksinkertaisesti ovat liian pienet näiden terveys- ja ympäristöriskien kartoittamisen suuriin kustannuksiin nähden. Yksittäisen tervaa valmistavan pienyrittäjän siihen ei kannata ryhtyä. Siihen tarvitaan yhteiskunnan tukea.
Asian taustalla on EU:n torjunta-aineita koskeva biosiididirektiivi vuodelta 1998, ja se astuu voimaan 2006. Direktiivin tarkoituksena on selvityttää markkinoilla olevien aineiden vaarallisuus terveydelle ja ympäristölle, minkä jälkeen viranomainen voi sen hyväksyä. Määräykset aineiden testaamisesta ovat hyvin perusteltuja. Työpaikoilla käytettyjen kemikaalien vaikutus terveyteen on merkittävä. Joka neljäs työntekijä EU:n alueella altistuu vaarallisille aineille.
Työssä käytettävien vaarallisten aineiden takia menetetään EU:ssa jopa 350 miljoonaa työpäivää vuosittain. Hoidonkin kustannuksetkin ovat melkoiset. Yksistään ihosairauksien lasketaan maksavan EU:n alueella 600 miljoonaa euroa vuodessa ja työperäisen astman kustannukset arvioidaan vielä suuremmiksi.
Direktiivin edellyttämän selvityksen pohjana on laajat ja monimutkaiset – siis erittäin kalliit testit, jotka aineen valmistaja joutuu kustantamaan. Porsaanreikiä ei haluta, ettei kaukaslavian maanviljelyministeriö ilmoita, että heillä esimerkiksi DDT on perinteisesti ollut käytössä.
Suomi olisi saanut pitää tervansa, jos se olisi toiminut ajoissa direktiivin edellyttämällä tavalla: terva olisi jo markkinoilla olevana aineena pitänyt ns. notifioida eli ilmoittaa annettuun määräaikaan mennessä, näin olisi pitänyt tehdä joko tervaa tuottavien valmistajien tai valtion. Suomen valtion kohdalla määräaika meni umpeen viime tammikuussa. Näin ei jostakin syystä tapahtunut Suomi ei toiminut ajoissa. En tiedä, oliko se laiminlyönti vai tietoinen taktiikka. Mutta vieläkään ei ole myöhäistä – joko valmistaja tai valtio voi teettää selvitykset ja hakea lupaa. Nyt ehdotan yhteiskunnan vastaantuloa ongelman ratkaisemiseksi. Tervan valmistajien kohdalla kyse ei ole niin suuresta bisneksestä, että heillä olisi varaa kalliisiin selvityksiin. Mutta toisaalta Suomella ei ole varaa jäädä ilman tervaansakaan: se on hyvä torjunta-aine ja mahtava matkailuvaltti hyväntuoksuisena perinnetuotteena. Esimerkiksi Matkailun edistämiskeskus ja Museovirasto voisivat olla oikeita tahoja ojentamaan auttavan kätensä tervanpolton perinnettä ja tervankäyttöä vaaliville tahoille.
Ottaen huomioon tervan merkitys toisaalta historiallisesti merkittävien rakennusten katteissa ja muissa perinteisissä käyttökohteissa, museoviraston intressi olisi osallistua näiden kustannusten kantamiseen yhdessä tuottajien kanssa. Näin tervan saatavuus voitaisiin turvata.
Mutta jos näin ei jostakin syytä käy, mikä sitten eteen? Direktiiviä voidaan kiertää kyse on markkinoilla olevasta torjunta-aineesta, sitä direktiivi valvoo, ei muusta. Tervamiilut ja muut turistirysät voidaan säilyttää, jos toimitaan fiksusti. Tervaa voidaan käyttää perinnekohteissa kohteen omistajan oman talkooväen valmistamana ilman saattamista markkinoille tai perinnemiiluissa tervan voi jakaa talkoolaisille – ja muissakin yhteyksissä, jos kyseiselle tervalla ei ole torjunta-ainefuktiota vaan sitä käytetään vaikkapa saippuaan tai kynttilään tuoksun vuoksi. Nuo torjunta eli biosiidifunktiot on selvästi luetteloitu direktiivissä (puunsuoja, tuholaistorjunta, desinfektio…). Silloin perinnemiilun väkikin voi toki myydä tervaa aromaattisena valmisteena mutta ei veneen tervaamiseen; jos joku käyttää ostamaansa tervaa "väärin", ei myyjä tietenkään sillekään mitään voi.
Toinen porsaanreikä on lainsäädännöllinen. Direktiivi on tulossa uudelleen käsittelyyn lainsäätäjille vuoteen 2008 mennessä mutta ehkä jo aiemminkin. Silloin perinnekohteet voidaan ottaa poikkeuksiin. Mikseivät suomalaiset parlamentaarikot sitä vuonna 98 huomanneet, en tiedä. Ehkä he olivat liian kokemattomia uusia tulokkaita, ja asia livahti läpi käsien. Mutta ensi kerralla niin tuskin käy. Ollos huoleton, tyttös valveill´on.
Kesäisin tervaisin Eija-Riitta Korhola
Lapin radio, 30.07.2003
