Nyt käsittelyssä oleva mietintö tuo tärkeän panoksen pyrkimykseen yksinkertaistaa ja parantaa ympäristöalan lainsäädäntöä yhteisössä. Tästä erityinen kiitos esittelijälle, kollega Sacconille.
Tähänastinen palaute ympäristösopimusten osalta on ollut, että merkittävä osa ympäristöalan ja kansalaisyhteiskunnan toimijoita on suhtautunut epäluuloisesti vapaaehtoiseen sopimiseen jopa silloin kun sopiminen sinänsä on ollut vapaaehtoista mutta itse sopimus sitova. Toisaalta teollisuuden toive on ollut lisätä vapaaehtoista sopimista joustavuuden ja siten toivottavasti myös ympäristön kannalta myönteisten tulosten saavuttamiseksi. Tämä kuilu tulee nähdäkseni nyt hyvin silloitettua.
Mietinnössä lähdetään siitä, että vapaaehtoisia sopimuksia voidaan soveltaa silloin, kun vaikutukset ovat yhtenäisellä tavalla arvioitavissa ja yhteiskunnan saama lisäarvo mitattavissa kestävän kehityksen mittareilla. Toiseksi on kyettävä määrittämään tavoitteet ja niille selkeät aikataulut. Lisäksi on edellytettävä että sopimus on edustava. Käytännössä tämä vaatimus tarkoittaa, että huonosti järjestäyneet tai muutoin vapaamatkustuksen mahdollistavat toimialat eivät sovellu vapaaehtoisen sopimisen piiriin.
Vapaaehtoisissa sopimuksissa on aivan samoin kuin lainsäädäntötoimissakin otettava huomioon yleisön osallistuminen ja taattava sopimisen avoimuus. Lisäksi on taattava sopimuksen velvoittavuus, tulosten arviointi sekä mahdolliset seuraamukset.
Arvoisa puhemies,
Edellä mainituilla edellytyksillä ei vapaaehtoisten sopimusten käyttämisessä ole riskiä. Mainitut ehdot takaavat, että sopimus tuottaa ympäristön ja yhteiskunnan kannalta paremman lopputuloksen kuin lainsäädännölliset välineet. Näin on myös todettava, että kollega Oomen-Ruijtenin muutosesitys on kannatettava.
Sopimismenettely yleensä synnyttää sopijapuolissa aitoa sitoutumista tavoitteeseen. Usein se on olennaisempaa kuin sopimuksen tai lain kirjain. Näin toimijat eivät käytä resurssejaan porsaanreikien etsimiseen vaan he etsivät keinoja tavoitteen tehokkaaseen toteuttamiseen.
