Öljykuljetukset Itämerellä jääolosuhteissa Kirjallinen kysymys

4.2.2003

Euroopan unioniin yhtenäiset luokitukset

EU:ssa ei ole yhtenäistä säädöstä meriliikenteestä jääolosuhteissa. Esimerkiksi vaatimus kaksoispohjasta ei ole riittävä jos alusta ei ole vahvistettu jääolosuhteisiin. Tällä hetkellä käytännössä asia koskee tavallisina talvina vain Ruotsia ja Suomea, mutta pian jäseniksi tulevien kolmen Baltian maan myötä asia koskee jo useampaa jäsenmaata. Lisäksi kyseessä on näiden maiden ja EU:n suhde kolmanteen maahan, Venäjään. Luonnollisesti öljyvahinko koskee potentiaalisesti myös Saksaa, Tanskaa ja Puolaa. Edellä olevan perusteella ei liene läheisyysperiaatteesta nousevaa estettä tällaisen yhtenäisen jääolosuhteisiin tarkoitetun meriliikenteen säädöksen synnyttämiselle.

Onko komissio valmis harkitsemaan yhtenäisen säädöksen ehdottamista meriliikenteen luokituksille ja muille määräyksille jääolosuhteita varten?

Loyola de Palacion
komission puolesta antama vastaus
(1. huhtikuuta 2003)

On syytä korostaa, että parlamentin jäsenen esittämää kysymystä käsiteltäessä on otettava huomioon tänä talvena Itämerellä vallinneet äärimmäisen vaikeat jääolosuhteet ja säiliöalusten näissä olosuhteissa kohtaamat vaikeudet päästä Primorskin satamaan Venäjällä.

Komissio jakaa Suomen ja, itse asiassa, kaikkien Itämeren rannikkovaltioiden huolenaiheen.

Kansainvälinen merenkulkujärjestö ja Itämeren meriympäristön suojelukomissio (Helcom) tutkivat parhaillaan voimassa olevien standardien yhdenmukaistamista niiden laitteiden ja toimenpiteiden määrittelemiseksi, jotka ovat tarpeen meriliikenteen harjoittamiseen jääolosuhteissa. Komission mielestä Euroopan unionin on nopeasti toimeenpantava näiden järjestöjen toteuttaman työn tulokset ja tuettava niitä.

Komissio voisi tarvittaessa harkita ehdotuksen antamista direktiiviksi, jolla yhdenmukaistetaan meriliikenteen harjoittamiseen jääolosuhteissa tarvittavat standardit ja toimenpiteet ja jota sovelletaan jäsenvaltioiden satamista lähteviin tai niihin saapuviin aluksiin.

Kansainvälisesti hyväksyttyjen standardien olemassaolo on kuitenkin ainoa tapa puuttua tähän rannikkojemme läheisyydessä kansainvälisillä vesillä liikennöiviä, mahdollisesti vaaraa aiheuttavia aluksia koskevaan ongelmaan.

Share Button

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *