Arvoisa puhemies,
Kyseessä oleva direktiivi on toinen pilari lainsäädäntötyössä, jonka tavoitteena on EU:n lainsäädännön muuttaminen vastaamaan Århusin sopimusta. Ensimmäinen pilari koski ympäristötiedon avoimuutta ja sen sovittelu on parhaillaan meneillään. Kolmannen pilarin osalta odotetaan edelleen komission esitystä.
Niin ensimmäisen kuin toisenkin pilarin osalta on sanottava, että neuvosto on ollut hyvin myönteinen ja useiden puheenjohtajuuksien aikana olen voinut todeta aitoa sitoutumista ja hyvää tahtoa neuvostossa. Tässäkin direktiivissä on neuvosto jo hyväksynyt monia elementtejä parlamentin ensimmäisestä käsittelystä, ja parlamentti on nyt hyväksymässä monia elementtejä yhteisestä kannasta. Silti ongelmiakin vielä on ja näyttää siltä, että tämäkin direktiivi saa lopullisen muotonsa vasta sovittelussa.
Jo pelkästään lähestymistavassa on eroa: komission esitys ja neuvoston yhteinen kanta lähtee quick fix -periaatteesta kun taas parlamentti on toivonut laaja-alaisempaa, horisontaalista lähestymistä. On kuitenkin selvä, että parlamentin tavoitteena ei ole puolustaa muutosesityksensä kirjainta, vaan huolehtia siitä, ettei EU-lainsäädäntöön jää harmaita alueita, joilla yleisön osallistuminen olisi perusteltua mutta ei mahdollista.
Arvoisa puhemies,
Nyt käsittelyssä olevan mietinnön tärkeyttä ei voi liikaa korostaa: poikkeuksellisesti se koskettaa välittömästi kaikkia kansalaisia EU:n jäsen- ja hakijamaissa. Kansalaiset saavat nyt arvokkaan oikeuden osallistua ympäristöä koskevaan päätöksentekoon. Myös ympäristön kannalta kyseessä on tärkeä väline, joka voi merkittävästi parantaa ympäristöä koskevan päätöksenteon laatua. Näistä syistä kysessä on väline, jota on varjeltava tarkoin.
Kenenkään etu – ja kaikkein vähiten ympäristön etu – olisi että tätä välinettä käytettäisiin itsekkäiden etujen puolustamiseen, oppositiopolitikointiin ja tietentahtoiseen kiusantekoon.
Esittelijän tehtävässä olen ollut tietoinen siitä, että nyt luotavaa välinettä voidaan käyttää väärin. Myös jäsenmaiden viranomaisten on tiedostettava riskit kansallisessa täytäntöönpanossa. Sekään ei yksin riitä: myös ympäristöjärjestöjen on tunnettava poikkeuksellisen suuri vastuunsa siitä, etteivät ne inflatorisoi pikkumaisuudella kansalaisille annettuja oikeuksia ja ympäristöjärjestöille annettua erityisasemaa.
Tämän lisäksi ongelmaksi jäävät herra ja rouva Nimby (Not in my backyard), mutta itse olen yrittänyt päästä tästä painottamalla sikäli kuin on ollut esittelijän vallassa asian argumentointia ja osallistumisen laadullisuutta. Pelkkä vastustaminen ja oman reviirin itsekäs puolustaminen ei saa riittää, sellaiseen nyt luotava väline on liian tärkeä ja sen luomiseen käytettävät resurssit arvokkaita.
Edellä mainituista syistä haluan olla puolustamassa kansalaisten oikeuksia osallistua ympäristöä koskevaan päätöksentekoon ja edelleen valmis torjumaan mahdollisuuksia tämän välineen väärinkäyttämiseen.
Haluan myös muistuttaa parlamentin ensimmäisessä käsittelyssä hylkäämästä ratkaisumallistani, jota jäsenvaltiot kansallisessa toimeenpanossa voivat yhä harkita: siinä oikeus mielipiteen ilmaisuun on kaikella yleisöllä, mutta oikeus muutoksenhakuun vain yleisöllä, jota tehty päätös koskee. Mallini on sikäli merkillinen, että se yhtä aikaa olisi hyödyttänyt sekä vilpittömästi osallistumaan halukkaita kansalaisia että asiaa hoitavia viranomaisia ja niitä tahoja, joiden hankkeista oli kysymys. Ensiksikin viranomaisten työ helpottuu kun heidän ei etukäteen tarvitse määritellä asianosaisia ja samalla todennäköisyys laiminlyöntiin asianosaisten kuulemisessa poistuu. Toiseksi poistuu jarrumiesten helppo valitusaihe, asianomaisen kuulematta jättäminen. Mutta ennen muuta näin toimimalla osallistumisen laatu korostuu, ja herra ja rouva Nimbyn kuulemisen tärkeys heikkenee.
Arvoisa puhemies,
Århusin ratifiointi EU:ssa edellyttää, että myös EU-instituutioiden työskentelytapaa ja menettelyjä tarkistetaan vastaavasti. Lisäksi on erityisen tärkeää, että komissio antaa mahdollisimman nopeasti esityksen uudelleentarkastelua ja muutoksenhakua koskevasta kolmannesta pilarista, joka varmasti onkin näistä kaikkein vaikein. Komissio ei valitettavasti ole lupauksistaan huolimatta kyennyt esittämään ratifioinnin vaatimille toimenpiteille selvää aikataulua ja menettelytapaa.
