Eduskunnan kevätkausi 2002 tullaan muistamaan ajanjaksona, jolloin parlamentti päätti ydinvoimasta. En tiedä mitä muuta tärkeää se saa eteensä, mutta pakko sanoa: jos tämä on kevään tärkein päätös, se näyttäytyy energianhaaskuuna vailla vertaa.
Itse asiassa eduskunnan ei pitäisi lainkaan päättää uudesta ydinvoimalasta. Älyllistä rehellisyyttä olisi päättää suoraan, kuinka suuri osuus Suomen energiantuotannosta perustuu ydinvoimaan, mikä on sillä tuotetun sähkön määrä ja kuinka pitkään ydinvoimaa käytetään. Silloin taloudellisuusnäkökohtiin perustuva laskelma siitä, kannattaako viidettä reaktoria rakentaa, jäisi luvan hakijalle eli teollisuudelle. Ratkaisu olisi periaatteessa sama kuin Saksassa ja nyt Ruotsissa. Näin ydinvoiman käytölle olisi Suomessakin selvä takaraja ja energian tuottajilla selvä tieto siitä, että vaihtoehtoja on oltava lähitulevaisuutta silmällä pitäen. Samalla eduskunta joutuisi ottamaan kantaa myös olemassaolevan ydinvoiman käyttöön.
Epäolennainen keskustelu viidennestä reaktorista on mahdollistanut tilanteen, jossa edustaja voi käytännössä yhtäaikaa vastustaa ydinvoimaa ja kannattaa sitä nykyisessä käytössä ja Venäjältä ostettuna. Ja mikä määrä turhia riitoja ihmisten välille, jotka loppujen lopuksi ovat samaa mieltä!
Olennaisestahan eduskunnan pitäisi päättää: mikä on maamme energiastrategia keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. Siihen verrattuna puhe reaktoreiden lukumäärästä on sivuraiteille nuljahtanutta symbolikieltä, joka herättää tunteita mutta ei vie vastuuseen. Eduskunta ei nyt aidosti joudu arvioimaan, miten tuotamme energian lisäämättä kasvihuonekaasupäästöjä.
Nykyiset neljä ydinvoimalaa tuottavat tällä hetkellä huomattavasti enemmän sähköä verrattuna alkuperäiseen lupaan. On oletettavaa, että uudenkin reaktorin kohdalla kapasiteettia kasvatettaisiin hivuttamalla. Ja kun kaavailuissa on ollut, että uusi viides ydinvoimala lähestyy tehokkuudessaan neljän edellisen lupia yhteensä, ei reaktoreiden lukumäärästä päättämisessä ole mieltä.
Naapurimaamme Ruotsi sai Kioto-taakanjaossa helpomman osan kuin Suomi, syynä se, että Ruotsi oli tehnyt poliittisen päätöksen ajaa ydinvoima alas vuoteen 2010 mennessä. Nyt näin ei kuitenkaan ole tapahtumassa, päätöksen jälkeen ydinvoiman kokonaiskapasiteetti on vain kasvanut. Ruotsin elinkeinoministeri Björn Rosengren arvioi vastikään, että ydinvoimasta voidaan luopua kokonaan vasta 30 – 40 vuoden päästä. Ruotsissa pelätään jo osittaisenkin ydinvoimasta luopumisen aiheuttavan hiilidioksidipäästöjen räjähtämisen, vaikka heillä on Suomeen verrattuna huomattavasti enemmän päästötöntä vesivoimaa.
Tapahtunut osoittaa sen, että poliittinen päätös on ollut näennäinen. Siitä on kuitenkin suuri taloudellinen hyöty Ruotsille, etenkin siinä vaiheessa kun siirrytään päästökauppaan, jonka alkujako on toteutumassa kansallisten päästökattojen pohjalta. Siitä taas seuraa, että suomalaisyritykset joutumaan subventoimaan ruotsalaiskilpailjoitaan valtiollisen ruotsalaisoptimismin vuoksi.
Kuka tekee aloitteen ja pelastaa eduskunnan tosiasioiden ääreen?
Uutislehti 100, 02.04.2002
