Kysymys neuvostolle ja komissiolle
Eija-Riitta Korhola jätti 15.3.2000 seuraavan kysymyksen sekä komission että neuvoston vastattavaksi. Vastausta odotetaan noin kuukauden kuluessa:
Kehitysmaiden kehityksen avain on mahdollisuus osallistua itse kehitystyöhön sekä ongelman määrittelijänä että ratkaisujen hakijana. Toistaiseksi EU:n tasolla tätä lähestymistapaa sovelletaan huonosti kehitysmaita koskevien tiede- ja teknologiahankkeiden suhteen.
EU:n puiteohjelmat eivät ulotu kehitysmaihin. Toisin sanoen ympäristöä koskevissa tiede- ja teknologiahankkeissa ei voi olla mukana esimerkiksi pohjoisafrikkalaisia partnereita. Mikään ei toki estä heitä tutkimasta, mutta rahoitusmahdollisuuksia ei ole, sillä kehitysmailla ei ole pääsyä mukaan konsortioihin rahaa hakevana osapuolena.
Miksi näin ei ole – onhan esim. Venäjänkin mahdollisuuksia mukaantuloon kasvatettu?
Onko asiaa arvioitu mm. ajatellen miten koskettavia EU:n kannalta ovat esimerkiksi Pohjois-Afrikan aavikoitumisongelmat tai Välimeren ongelmat?
Onko EU valmis antamaan rahoituksen muodossa enemmän vastuuta paikallisille tutkijoille niin, että toiminta jää jäljelle silloinkin kun rahoittajat poistuvat paikalta, ja varmistamaan sen, ettei hankkeita toteuteta ilman paikallisten tutkijoiden panosta?