Joulu meni hienosti. Vain kaksi viidesosaa perheestämme loiski vatsataudissa. Jotenkin onnistuimme välttämään perinteisen terveyskeskusjoulun, ja jouluyönä pääsimme jopa katoliseen messuun, josta palasimme kiittäen ja ylistäen siitä mitä olimme nähneet ja kuulleet.
Myös lahjakirjojen lukeminen sängyssä, ilman vierellä olevaa ämpäriä, oli tavallista juhlallisempaa. Tuntui oikealta ja kohtuulliselta, etteivät Yasunari Kawabata, John Irving tai edes Timo Harakka saaneet ikävää sivumakua mielikuvissani.
Harakan viihdyttävä Viemärirotta voi kylläkin aiheuttaa pahoinvointia sille, joka on hautonut haaveita vihreästä viattomuudesta. Minusta alkoi tuntua, että haaveilijoita on todella saattanut olla keskellämme: niitä jotka ovat siirtäneet uskonnolliset tunteensa planeetan pelastusoppiin ja pettyneet sitten profeettojen hurskauteen. Ja entäpä jos Luonto ei olekaan seuraillut siunaten ja myhäillen vihreiden liittokokouksia?
Vihreillekin voisi olla suuresti hyödyllistä opiskella kirkkojen ja herätysliikkeiden historiaa. Pettyminen, jakautuminen ja lahkoutuminen lisääntyy etenkin siellä, missä historiantaju puuttuu, missä ihmiskuva on ylioptimistinen ja missä uskotaan omaan ainutkertaisuuteen: me, ja vasta me sen teemme!
Sain esiluettavakseni myös ihailemani ideologisen ikiliikkujan, Terho Pursiaisen Vihreän Oikeudenmukaisuuden. Eduskuntaan pyrkivän Pursiaisen teos tulee yksinkertaisesti tarpeeseen. Sen avulla voi harjoittaa terveellistä myyteistäriisumista ja uskonpuhdistusta.
Eräs Pursiaisen käsittelemistä ajankohtaisista teemoista on kansalaistottelemattomuus. Eläinaktivistien toiminta on pannut vihreät trendinenät kipeän pulman eteen: miten toimia menettämättä eri osapuolten ääniä? Pursiainen ei kannusta skolioottiseen kumarteluun vaan tarjoaa tilalle etiikkaa. Kätevää: jos toimii oikein, vapautuu laskelmoinnin ja jälkeenpäin jossittelun vaivalta.
Miten siis arvioida lain kieltämän teon oikeellisuutta? Pursiainen siteeraa John Locken teoriaa ja edellyttää legitiimiltä kansalaistottelemattomuudelta yhdeksää kriteeriä. Ne ovat kaikki tärkeitä, mutta erityisesti yksi pistää silmään: teon on oltava julkinen, vastuuta ei saa pakoilla.
Eläinaktivistien viimeaikaiset operaatiot eivät täytä läheskään kaikkia kriteerejä, varsinkaan tätä. Tyypillistä on tekijöiden pako vastuustaan. On ymmärrettävää, että ne aiheuttavat moraalista kiukkua yhteisössä, johtaen usein päinvastaiseen tulokseen kuin mihin pyrittiin. Tarkoitus ei pyhitä keinoja, mutta surkeat keinot onnistuvat pilaamaan hyvänkin tarkoituksen.
Vihreä Lanka, Tammikuu 1999
