Kun tyttö on vierasta pääomaa(Tule ja Auta, Kirkon Ulkomaanapu)

29.2.1996

Joka ilta puoli yhdeksän aikaan 21-vuotias Komularai menee tyttärensä kanssa kodittomien yömajaan Kalkutassa. Aviomies hylkäsi hänet petyttyään perheen esikoisvauvan sukupuoleen. Komularai ja hänen kohtalotoverinsa ovat kodittomia naiseuttaan; jos mies jättää, ei naiselle jää mitään.
        Komularai meni naimisiin ollessaan seitsemäntoistavuotias. Vuotta myöhemmin hän sai vauvan, joka puolison pettymykseksi oli tyttö. Mies jätti heidät, eikä palannut edes katsomaan lasta. Sen jälkeen Komularai ei ole kuullut miehestään mitään.
         Kun vauva oli yhdentoista päivän ikäinen, he saivat suojan Luterilaisen maailmanliiton ylläpitämästä yömajasta. Muiden naisten tavoin Komularai levittää iltaisin patjansa hyttysverkoin varustetun yöpymistilan lattialle, korjaa sen aamulla pois ja jättää tavaransa säilytystiloihin päivän ajaksi. Päiväsaikaan samoissa tiloissa toimii koulu.
        "Täällä on turvallista, ja voin pitää tytöstäni huolta. Saamme peseytyä ja käyttää WC:tä. Kun päivällä menen töihin, tyttäreni saa viettää päivän yhdessä niistä perheistä, joissa olen töissä", hän sanoo ja katsoo silmiin. Ilme on väsynyt.
        Päiväsaikaan Komularai työskentelee palvelustyttönä neljässä rikkaassa perheessä ja ansaitsee siitä 400 rupiaa kuukaudessa. Hän haaveilee omasta kodista, mutta se ei tunnu mahdolliselta ennen kuin hän on saanut oman tyttärensä naitettua. Jo nyt Komularai säästää rahaa noin 60 markan (10 euron) kuukausipalkastaan tytön myötäjäisiä varten.
        Vuodessa hän on saanut kokoon tuhat rupiaa. "Hääkorut ja muut koristukset maksavat paljon, ja suurin osa rahasta menee sulhaselle annettavaan palkkioon. Tarvittava summa voisi olla koossa kahdenkymmenen vuoden kuluttua", hän arvelee.
        Komularain tarina on tyypillinen; sen eri versioita ehtii kuulla monta kertaa saman illan aikana kodittomia naisia kuunnellessa. Joidenkin aviomiehet ovat jättäneet vaimonsa liian pienten myötäjäismaksujen takia, toiset aviomiehet ovat pettyneet tyttölasten synnyttäjiin. Kaikkien ongelma on loppujen lopuksi sama, väärä sukupuoli.

Kuka uskaltaisi rikkoa myötäjäiskäytännön?
        Lapsen syntymä on intialaiselle perheelle juhlan aihe, ja lapsiperheitä kunnioitetaan sekä yhteiskunnallisesti että uskonnollisesti. Tyttölasten syntyminen köyhään perheeseen saattaa kuitenkin olla suuri pettymys: se merkitsee vararikkoa. Siksi tarinat vastasyntyneiden tyttöjen tukehduttamisista, kuolemaan jättämisistä tai hylkäämisistä ovat valitettavasti usein totta.         Ultraäänitekniikan kehittyessä myös tyttölasten abortit ovat lisääntyneet viime vuosina voimakkaasti. Joskus sukupuolen määrittämistä koskevia tutkimuksia onkin kampanjoitu avoimesti teemalla "maksa 5000 rupiaa nyt – tai 50 000 myöhemmin morsiusmaksuna." Toisinaan abortit toteutetaan niin myöhään, että sikiö jää eloon. Äiti Teresan talossa Kalkutassa pienimmät hylätyt tyttövauvat on pelastettu aborttiklinikoilta, seitsenkuukautisten sikiöiden jäätyä henkiin.
        Tärkein syy tyttölasten epäsuosioon on ikivanha intialainen myötäjäiskäytäntö. Vaikka tapa kiellettiin Intian perustuslaissa 1950-luvulla, perheet antavat toisilleen myötäjäisiä yhä edelleen. Jos köyhä perhe kieltäytyy antamasta niitä, seurauksena on usein vain se, että tytär jää naimattomaksi – ja se olisi pahinta mitä naiselle voi Intiassa tapahtua. Yksinäinen nainen jää yhteiskunnan ulkopuolle.
        Sulhasen perheen vaatima myötäjäissumma vastaa usein monen vuoden palkkaa. Siksi tyttären häitä varten aletaan säästää jo varhain. Kun tytär on naitettu, hän on sulhasen perheen omaisuutta. Tämän jälkeen hänellä ei ole velvollisuutta huolehtia lapsuudenperheestään.

Pojat kouluun, tytöt avioon
        Tilanne on vaikuttanut myös intialaisten tyttöjen koulutustasoon. Tyttöjen ja poikien koulunkäynnissä on selvä ero. Jos heidän väliltään on valittava, valinta tapahtuu pojan eduksi. Tytön kouluttamista saatetaan verrata naapurin puutarhan hoitamiseeen. Hän on vierasta pääomaa, joka ei koidu omaksi hyväksi.
        Suuri osa tytöistä menee yhä edelleen naimisiin alle 16-vuotiaina. Koulunkäynnin keskeytyessä ja liian varhaisen äitiyden myötä heidän nuoruutensa jää lyhyeksi.
        Kehitystyötä tekevien järjestöjen pyrkimyksiin kuuluu aktiivinen vaikuttaminen myötäjäiskäytännön poistamiseksi. Tehokkainta olisi, jos poikien vanhemmat saataisiin sitoutumaan siihen, etteivät he vaadi myötäjäismaksua. Harva kuitenkaan haluaa kieltäytyä rikastumisesta – ellei sitten näe asiaa tarpeeksi pitkälle ja huomaa mikä helpotus se tulisi lopulta olemaan: tytöstäkin uskaltaisi iloita.

Naiselle riittää miehen palvominen
        Naisen vaikean aseman taustalta löytyy myös uskonnollisia syitä. Veda-kulttuurin vaikutuksesta esi-isien palvonta, nimenomaan miespuolisen jälkeläisen suorittamana, on hyvin tärkeää intialaisessa yhteiskunnassa. Vanhimman pojan velvollisuus on hoitaa omia vanhempiaan loppuun asti ja suorittaa viimeinen rituaali isän kuoltua sytyttämällä hänen ruumiinsa roviolla tuleen.
        Hindulaisuuden vanhat tekstit saarnaavat, miten naisen ensimmäinen velvollisuus on olla naimisissa, palvella ja palvoa aviomiestään. Nainen siis saavuttaa autuuden olemalla mahdollisimman hyvä vaimo. Naiselle riittää aviomiehen palvominen, sillä se vastaa jumalten palvomista. Ajattelutapa johti aikanaan jopa leskenpolttokäytäntöön.
        Tyttöjen ja naisten kouluttaminen on tärkeä tapa parantaa naisen asemaa Intiassa. Tiedetään, että jos tytöt opiskelevat, heidän avioitumisikänsä nousee noin viidellä vuodella. Myös yrittäjyyteen kannustavat naisille myönnetyt pienlainat ovat askel eteenpäin. Mitä koulutetumpi ja taloudellisesti riippumattomampi nainen on, sitä vaikeampi häntä on työntää syrjään yhteiskunnassa. Yömajan asukas Komularai osallistuu hänkin iltaisin naisten opintopiiriin. Hän tahtoo oppia lukemaan, jos vain suinkin ehtii ja jaksaa töiltään. Elämä on rankkaa, työpäivä alkaa ennen seitsemää aamulla.
        Komularai pitää kuitenkin itseään onnekkaana päästyään yömajaan asumaan. Vanhemmat ovat kuolleet, eikä sukulaisia asu täälläpäin. Ainoa vaihtoehto olisi Kalkutan katu.

Teksti: Eija-Riitta Korhola
Artikkeli julkaistu Kirkon Ulkomaanavun Tule ja auta-lehdessä

Share Button

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *