Tänään illalla on Makkarin vaalitentti. Yhtenä aiheena on maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikka. Koska tiedän, ettei siinä porukassa saa kuin muutaman minuutin puheenvuoron, voi olla aika varma että keskustelu taantuu iskulausetasolle. Laitan siksi jo valmiiksi aiheesta yhden kappaleen, joka löytyy kirjastani Ilkeitä ongelmia (Tammi 2020).
Mitä pitää tehdä?
Meillä ei olisi mitään hätää, jos maailma olisi sellainen paikka kuin vasemmistopoliitikot tai kirkonmiehet yleensä uskovat, rajaton resurssipankki ja ehtymätön runsaudensarvi. Korkea pohjoismainen sosiaaliturva ei ole kuitenkaan mahdollinen, ellei se perustu ideaan, jossa osallistujat kollektiivisesti myös maksavat sen. Kun resurssien rajallisuus on ankea tosiasia, siitä seuraa, että on tehtävä valintoja. On katsottava, suuntautuvatko niukat resurssit niille, jotka tarvitsevat apua eniten. On käsitettävä, ettei valtion ensisijainen tehtävä ole rakastaa – vaikka se onkin kaikkien meidän ihmisten ensisijainen tehtävä. Valtion tehtävä on suojella rauhaa, pitää yllä järjestystä ja turvallisuutta sekä huolehtia oikeudenmukaisuuden toteutumisesta. Pakolaiskriisi järkytti monien käsitystä siitä, mikä on oikeudenmukaista ja kohtuullista.
Ensinnäkin pitää tietää mistä puhumme: humanitaarisen maahanmuuton (turvapaikanhakijat, pakolaiset) ja työperäisen maahanmuuton (siirtolaiset) välillä on osattava tehdä ero. Työperäistä maahanmuuttoa tulee edesauttaa ja rakentaa kestävälle pohjalle, eikä se voi perustua yhteiskunnan tukien varaan.
Nykymalli, jossa turvapaikkaa voi hakea vasta maan rajojen sisäpuolella, tulee kalliiksi sekä turvapaikanhakijalle että vastaanottavalle maalle. Systeemi luo lähinnä markkinat ihmissalakuljetukselle ja vaatii lähtijältä sekä hyvää fyysistä kuntoa että paljon rahaa. Järjestelmä ei suosi niitä, jotka ovat hädänalaisimmassa asemassa. Vaikka aluksi kauhisteltiin sitä, että Euroopan ulkopuolella olisi tällaisia pakolaiskeskuksia, nyt ajatuksessa nähdään myös hyviä puolia: samalla rahalla saataisiin paljon enemmän aikaan, todellinen avuntarve selvitettäisiin, samoin pakolaisten henkilöllisyys ja turvallisuustilanne. Se saattaa olla paras tapa estää pettymykset ja turhautumiset puolin ja toisin.
Viime aikoina esiin nostetut pakkopalautukset ovat osa tätä turhautumista. Ihmiskaupan uhreja ja turvapaikanhakijan haavoittuvuutta ei ole asiallisesti tunnistettu. On esimerkiksi kohtuutonta, että Suomi on palauttanut kristityksi kääntyneitä, jotka ovat kiistattomassa kuolemanvaarassa. On myös turhauttavaa, että juuri sellaisia, jotka ovat nähneet vakavaa vaivaa kielen ja ammatin oppimisessa, on käännytetty.
Kuluneiden neljän vuoden (huom.teksti kirjoitettu 2019, viittasin vuoden 2015 pakolaiskriisiin) aikana asenteet Suomessa ovat koventuneet. Kävi juuri niin kuin pelkäsin: moni auttamishaluinen pettyi ja turhautui, koska koki, ettei apu kohdistunutkaan kaikkein hädänalaisimpiin vaan nopeimpiin. Korostin toistamiseen, että kritiikkini kohde oli harjoitettu huono politiikka, eivät ihmiset eivätkä turvapaikanhakijat.
Mutta voi miten vaikeaa on saada oma viesti välitetyksi. Yritin uudelleen ja uudelleen tehdä eron koneiston ja ihmisen välillä. Näkyvä kritiikkini – ja toki olin tietoinen siitä, että Kokoomuksen entisenä varapuheenjohtajana ja pitkäaikaisena europarlamentaarikkona moitteeni hallituksen linjaa kohtaan oli näkyvää – kohdistui politiikkaan ja poliittiseen osaamattomuuteen, paineensietokyvyn puutteeseen ja naiiviuteen, ei ihmisiin. Se ei kohdistunut turvapaikanhakijoihin. Sydäntäni särki ne suomalaisjoukot, jotka menivät rajalle uhoamaan tulijoita vastaan tai häiriköimään vastaanottokeskuksiin. Heidän olisi pitänyt seistä eduskuntatalon ja valtioneuvoston edessä, ei haavoittamassa ja loukkaamassa turvapaikanhakijoita.
Oliko se liian vaikeaa? Onko aikamme jo liian polarisoitunut, ettei saa läpi viestiä, jolla on kaksi puolta? Ihmisenä ole ystävällinen ja vieraanvarainen. Armahda hädänalaista ja köyhää, niin sinua armahdetaan. Ota riski ja rakenna siltoja ja ymmärrystä. Kutsu muukalainen kotiisi ja seurakuntaasi. Ei ennakkoluuloille missään maailmassa ole mitään muuta vastalääkettä kuin kasvotusten kohtaaminen ja maailman katsominen toisen silmin. Samaan aikaan ole kansalaisena kriittinen: vaadi poliitikoilta parempaa politiikkaa, jossa ei olla naiiveja vaan varmistetaan, että apu kohdentuu niihin, jotka sitä kipeimmin tarvitsevat. Itse haluan uskoa, että hyvä ihmisyys ja kansalaisuus ovat saman kolikon eri puolia. Jos nimittäin luottamus politiikkaan katoaa, ihmisten sydämellisyys ottaa taka-askeleita. Se on nyt Euroopassa nähty.
Jos ajattelen tulevaisuutta, voin todeta itsekin, että maali on liikkunut. Toivottavasti nyt ei tarvitse kantaa huolta, että vuoden 2015 tapahtumat sellaisinaan toistuvat. Poliitikot eivät ole enää niin naiiveja. Mutta nyt pitää varoa, ettei Euroopassa ala kasvaa sellainen rasistinen nationalismi, jota viha ruokkii. Sen yhteiskunnallinen hinta on mittaamaton.
Keväällä 2017 oli kunnallisvaalit, ja keskustelu suurmoskeijasta oli yksi puhutuimpia teemoja Helsingissä. Olin sairaalassa kovissa kivuissa. Mutta kuten sanoin, ajattelua oli ollut vaikea lopettaa. Tämä syntyi alle puolessa tunnissa ja ehdin saada sen julkaistua juuri ennen kuin hoitajat tulivat kuljettamaan sänkyäni leikkaussaliin:
Luulitko, että jos kannatat ihmisoikeuksia, sinun tulee kannattaa myös suurmoskeijaa Helsinkiin? Luulit väärin.
Suomessa on useita moskeijoita, ja se on ihan oikein. Maassamme vallitsee uskonnonvapaus, ja kaikilla kansalaisillamme on oikeus harjoittaa uskontoaan. Toivoisimme toki saman toteutuvan islamin maissa, mutta vaikka näin ei ole, näissä maissa tapahtuva sorto ei oikeuta vastaavaan sortoon täällä. Ihmisoikeuksia ei voi pitää sillä tavalla vastavuoroisina, että oikeuksien leikkaaminen tulisi tällä perusteella kyseeseen.
Tästä ei kuitenkaan seuraa mitä tahansa.
Suurmoskeijalla, joka olisi pinta-alaltaan kaiken kaikkiaan 12 kertaa suurempi rakennuskompleksi kuin Helsingin tuomiokirkko, ei ole mitään tekemistä ihmisoikeuksien tai uskonnonvapauden kanssa. Siinä on kokonaan kyse valtataistelusta mielikuvissamme. Se on merkittävä symbolinen hanke. Hanke liittyy islamin valtapyrkimyksiin, poliittiseen islamisaatioon, ja vieläpä yhden islamin suunnan toimesta.
Islam on alistumista mutta islamisaatio on alistamista.
Siihen alistamispyrkimykseen ei pidä suostua heikoin taustatiedoin eikä sille hankkeelle tule tehdä kunniaa kaupunkikuvassa. Olemme yhteiskuntana sitoutuneet länsimaiseen demokratiaan ja ihmiskäsitykseen, ja arvovalinnoissamme tämä täytyy myös näkyä. Jos esimerkiksi annamme periksi sharia-laille, meidän tulisi käsittää, mitä sharia opettaa vaikkapa vaimon lyömisestä ja raiskauksen uhrin syyllisyydestä tapahtuneeseen.
Islam on ongelma silloin, kun se ottaa poliittisen muodon ja muuttuu yksilön hengellisen kilvoittelun sijasta yhteisön kontrollijärjestelmäksi. Maailmalla ihmisoikeustyössä olen nähnyt siitä liikaa karmaisevia esimerkkejä, samoin työssäni europarlamentin ihmisoikeustyöryhmässä, joka vastasi kiireellisistä päätöslauselmista. Olen niistä vuosien mittaan kertonut lukuisia esimerkkejä. Suosittelen lukemaan.
Poliittisesta islamista on voitava puhua. Se islam, jota edistetään lain voimalla tai väkivallalla islamilaista valtiota kohden, ei ole millään tavalla vähemmän vaarallista kuin vaikkapa natsismi. Politisoitumisesta seuraa hyvin suurella todennäköisyydellä jihadisoituminen.
Samaan aikaan valtaenemmistö muslimeista on rauhaa rakastavia ihmisiä, jotka eivät hyväksy väkivaltaa.
Tähän alueeseen liittyy valtava käsitesekaannus. Siitä on hyvä esimerkki vihreiden paikoin kiihkeä asenne suurmoskeijan puolesta. Islamisaatioon erikoistunut tutkija Alan Salehzadeh mainitsi Twitterissä, että narinkkatorilla vihreiden edustaja haukkui häntä fasistiksi, koska tiesi hänen kantansa suurmoskeijan vastaiseksi. Lopputulos on tragikoominen: ihmisoikeuksien edistämisen nimissä tuetaan pyrkimyksiä, jotka toteutuessaan leikkaavat vihreiden edistämät oikeudet vuorenvarmasti.
Näin hukassa olemme. Panen toivoni siihen, että Jan Vapaavuori pitää sanansa, koska useat äänestäjät luottavat häneen juuri siksi, että hän sanoi suurmoskeijalle ei. (Iltalehti, Uusi Suomi 5.4.2017)
