Olin tänään kolmessa paneelissa – siinä oli kaksi liikaa. Kaikissa eri aihe, ja ensimmäisessä, yleispaneelissa Otaniemessä, käsiteltiin liian kauan aiheita, jota eivät varsinaisesti kuulu EU:n mandaattiin. Ei muuten, mutta sellaisesta seuraa liikaa latteuksia, ja kun ne tulevat poliitikon suusta, niitä on sitten myös paljon. No jotenkin selvittiin. Ainoa sitaattini, joka nauratti kuulijoita, oli se, että poliitikkoja vaippoja pitää vaihtaa määräajoin, samasta syystä.
Luovan alan paneelin aikana puhuttiin paljon mm. tekijänoikeuksista. Lopussa saimme kuvata, mitä kulttuuri merkitsee. Sen jälkeen eräs henkilö tuli kysymään, olenko kirjoittanut siitä sanomastani asiasta missään. Sanoin etten ollut. Kirjoitan siis nyt ja yritän muistella, mitä sanoin.
Kun olin nuori filosofian opiskelija, jouduin tenttimään erään paksun aatehistorian kirjan, joka oli kiinnostava läpileikkaus eri aikakausista. Aikakausi kerrallaan, antiikista nykyaikaan, käytiin läpi sen ajan luonnontieteet, filosofia, kuvataiteet, musiikki, kulttuuri, keksinnöt jne. Niitä lukiessa hoksasin jännän asian: taide ei niinkään heijastanut tapahtunutta, vaan mielenkiintoisesti ennakoi sitä. Oli kuin taide olisi jättiläisen harteilla katsomassa kauas eteenpäin. Kerroin, että silloin ymmärsin, että taiteessa on jotain pyhää: joko se näkee pitemmälle tai sitten se tekee itse sen maailman, jota se kuvaa. Ajattelen, että se voi olla vähän samanlainen ilmiö, joita Emile Durkheim kuvasi puhuessaan sosiaalisista faktoista. No nyt se on sanottu. Lisäsin senkin, että kulttuuri on se väline, joka auttaa meitä sekä kysymään että vastaamaan kysymykseen, miksi olen olemassa. Siksi se on niin tärkeää.
Kolmas paneeli on keskustelua metsäpolitiikasta. Mepeistä Elsi Katainen oli järkevin keskustelija, Ville Niinistö ja Sirpa Pietikäinen astetta lähempänä taas niitä, joita Nalle Wahlroos on tänään kuvannut aktivisteiksi. Voisin kirjoittaa aiheesta paljonkin, ja ehkä joskus sen teenkin, mutta nyt menen nukkumaan kovan päivän päätteeksi. Aamulla on aikainen lento Brysseliin.