Minun ei olisi pakko. Olen saavuttanut eläkeiän. Olen uudelleen terve ja elämä on hyvää juuri näin. Nautin hoitaa puutarhaa ja tiluksia. Minulla on rakas perhe ja ihmeellisiä lapsenlapsia.
Lähdin siksi, että koen olevani velkaa, juuri siksi että olen sattumoisin vapaa.
Kun tapaan firmojen ja järjestöjen edustajia, huomaan, että heillä on useimmiten kädet sidotut tavalla tai toisella. Se on ymmärrettävää. Ei kehitysyhteistyöjärjestön työntekijä voi tulla julkisesti johtopäätökseen, että avusta ei ole mitään hyötyä. Ei papilla ole varaa todeta, ettei Jumalaa taidakaan olla. Ei vapaa-ajattelijoiden sihteeri saa havahtua, että Hän on sittenkin. Ei tuulivoimalobbarin sovi pettyä tuulivoiman surkeaan tehoon eikä ydinvoimalobbarin menettää luottamusta turvajärjestelmiin. Ammatillisten rajoitteiden vuoksi edes normaali rehellisyys ei ole aina mahdollista: jos paperiteollisuuden edustaja lausuisi julki, kuinka järkyttävän kalliiksi seuraava direktiivi heille tulee, hän saattaisi aiheuttaa rehellisyydellään kurssisyöksyn.
Sen sijaan poliitikon tulisi kyetä sanomaan kaikki se, minkä hän havaitsee ja mikä vetoaa hänen oikeustajuunsa ja omaantuntoonsa. Silläkin uhalla, että viestistä ei pidetä. Kansa on hänet tehtäviinsä äänestänyt, palkannut ajattelemaan vapaasti ja rehellisesti.
Nuorena päätin, että poliitikoksi en rupea, koska koin heidät juuri päinvastaisina tyyppeinä: maireina miellyttäjinä ja kulloisenkin kuulijan mukaan muuttuvina ameeboina. Myöhemmin ymmärsin, että se voisi olla täsmälleen päinvastoin. Juuri lahjomaton ja riippumaton poliitikko voisi puhua totta.
Elämä kuljetti ja pani nielemään nuoruuteni päätöksen – mutta kaipausta olla vapaa ja lahjomaton se ei vienyt. Joskus vapaus on tarkoittanut sitäkin, että olen tehnyt valintoja omaksi tappiokseni, vaikkapa olemalla jotakin mieltä epäsuotuisaan aikaan. Esimerkiksi ydinvoimakantani vuoksi jouduin ympäristöjärjestöjen ikuisiin hampaisiin; sitä myöten olin paha ihminen.
Tärkeä osa lahjomattomuutta on olla hyvässä sovussa maailmaa koskevien tosiasioiden kanssa ja toivottaa ne tervetulleeksi. Tiede ja sen löydöt saavat muuttaa maailmankuvaa, ja syynä on tieteen olemus totuuden lähestyjänä. Edellyttäen tietenkin, että annamme tieteelle vapauden olla tiedettä: tieteen tulee neuvoa politiikkaa, ei politiikan tiedettä, niin kuin ikävä kyllä joskus tapahtuu.
Miksi sanon näin? Siksi että opiskelin tieteenfilosofiaa. Ja esimerkiksi siksi, että sosiaalisessa mediassa esiintyvät kepeät heitot, ”tieteen puolella” olemisesta tai syytökset, että joku on ”tiedevastainen” antavat hyvin väärän käsityksen tieteestä. Nuo äänenpainot tuntuvat usein vaativan yksimielisyyttä ja sammuttavan keskustelua ja vaativan sensuuria, vaikka tiede on jatkuvaa kyseenalaistamista ja tutkimista. Tieteen edistymisen kannalta konsensusvaatimukset ovat päinvastoin halvaannuttavia, koska tiede edistyy näkökulmaerojen avulla ja haastamalla. ”If it’s consensus, it’s not science; If it is science, it’s not consensus”, sanoi teoreettisen fysiikan nobelisti Richard Feynman. Toisin sanoen tieteen tutkiva raja ei koskaan sulkeudu; itse asiassa se jatkaa laajentumistaan.
Tämä koskee myös omaa alaani, keskustelua ilmastonmuutoksesta ja ilmastopolitiikasta. Se ei ollut tiedemies vaan poliitikko Obama, joka sanoi ilmastonmuutoksesta, että ”science is settled” tarkoittaen, että teoria on vakiinnuttanut paikkansa eikä siihen liity mitään tieteellistä epävarmuutta. Tämä ei tietenkään ole totta. Tätä monimutkaista ilmiötä tunnetaan edelleen erittäin vähän. Ja mitä enemmän tieteellistä tietoa fysikaalisesta maailmasta saadaan, sitä enemmän ymmärretään se, mitä ei vielä tiedetä.
Juuri nyt olen äärimmäisen huolissani suunnasta, jonka Eurooppa on valinnut ilmastopolitiikassa. Se ei ole missään järkevässä suhteessa niihin uhkiin ja haasteisiin, joita meillä nyt on. Olen perustellut asiaa paremmin esitelmässäni Ilmastonmuutos ja turvallisuus, mutta sanottakoon, että 25 miljardin vuotuiset hiilineutraalisuuskustannukset maallemme, joka vastaa promillesta globaaleja päästöjä, ovat väärää priorisointia maailmansotien uhkakuvien edessä. Se on päinvastoin suoraan kuilun partaalle menemistä.
