Kirjoitin pari päivää sitten blogissani, että EU maksaa joka päivä Venäjälle miljardin energiasta, ja näin ikävä kyllä rahoitamme sotaa. Virkamies Brysselissä arvioi minulle tänään, että tilanne lienee itse asiassa vielä pahempi. Ajatushautomo Bruegelin tilasto tuo esiin, että yksin maakaasusta maksetaan 660 miljoonaa päivässä. Kun päälle lasketaan öljy, kivihiili ja Suomen ostamat sähkö ja puuhake, lasku on ainakin sen miljardin. Se tiedetään, että vuosi sitten EU maksoi Venäjälle energiasta noin 150 miljardia vuodessa. Ainakin lyhyellä tähtäimellä sota on Putinille hyvä bisnes. Kaasun hinta on noussut viime vuoden 20 eurosta/MWh lähes 200 euroon, ja EU ostaa kaiken, minkä Venäjä toimittaa. Öljyn hinta on tuplaantunut kriisin aikana. Pelkkä hinnankorotus kattaa sodan kulut.
Ihmisten ei pidä antaa kuolla kylmään. Samalla on ajateltava tarkkaan, ei koheltaen. Kun nyt EU aikoo ottaa uuden ”kertaluontoisen” yhteisvelan, eniten pelkään, että se aikoo tehdä vain kiihkeämmin sitä mitä se on tehnyt tähän asti – tajuamatta, että juuri se mitä on tehty, vihreä siirtymä, on käytännössä kasvattanut energiariippuvuutta Venäjästä.
Tämä johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että asioista päättävät poliitikot eivät ole käsittäneet megawattien ja megawattituntien eroja. Saksalla on jopa rakennettua ylikapasiteettia, mutta tuulen ja auringon osalta tämä on sattumasähköä, joka ei ensinnäkään anna sitä mitä muodollinen kapasiteetti lupaa ja toiseksi muodostaa sähköverkkoon arvaamattomuustekijän. Samalla kun se syö kilpailevia energiamuotoja pois markkinoilta, se tarvitsee säätövoimaa. Nyt olisi syytä tunnustaa, ettei tuulesta ja auringosta ole tästä syystä ison mittaluokan ratkaisuksi. Ne ovat päinvastoin lisänneet haavoittuvuuttamme. Siksi on kehitettävä tehokkaampia energiamuotoja pitkällä tähtäimellä (esim. SMR pienydinvoima) ja lyhyellä tähtäimellä tehtävä kaikki kansallinen ja paikallinen energia kilpailukykyiseksi, myös riittävän puhdas fossiilinen. Sodan rahoittaminen ei nyt voi tulla kyseeseen.
Tuulivoiman kannattavuusdilemma
Tämä koskee myös Suomea. Jos esimerkiksi toimimme Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran kaavailujen mukaan ja rakennamme 47000 megawattia tuulivoimaa (tällä hetkellä Suomella on noin 3300 MW), seuraa hankala yhtälö: kun tuulee, sähkö on käytännössä lähes ilmaista, eikä tuulivoima kannata. Siksi tuota Sitran määrää ei voi tulla, koska noin suuri määrä syö kannattavuuden. Kun tuulee, sähkö on liian halpaa, ja kun ei tuule, ei ole mitään myytävää.
No, todennäköisesti nyt rakenteilla olevat ja jo päätetyt investoinnit tuuleen kuitenkin tehdään, ja viiden vuoden päästä meillä on 10 000 MW tuulivoimaa. Sekin sotkee markkinat täysin. Hyvällä tuulella se tuottaa kaiken Suomen tarvitseman sähkön, nollakelillä juuri tuo sama 10 000 MW säätövoimaa tarvitaan varavoimaksi, aivan kuten kuluneella viikolla on käynyt. Silloin sähkön hinta painuu tasolle 10-20 euroa/MWh eli 1-2 senttiä/kWh. Se tappaa kaiken muun sähköntuotannon paitsi vesivoiman ja vanhan, jo maksetun, ydinvoiman. Kun noin tuhat tuntia vuodessa on kuitenkin jokseenkin tuuletonta, nousee sähkön hinta hetkittäin tasolle 500-1000 euroa/MWh. Ruotsissa on tuulivoimaa 10 000 MW, ja kun talvella pakkasella on tyyntä, ostaa Ruotsi jo nyt Puolasta kivihiilisähköä eli on nettotuoja, kuten Suomikin. Jo nyt tyynellä sähkö maksaa talvella 300 euroa ja kesällä 100 euroa. Viime heinäkuu oli tuuleton, ja kuukauden keskihinta oli 90 euroa. Näin valtava volatiliteetti eli hinnanvaihtelu on erittäin haitallista sekä kotitalouksille että yrityksille, ja tilanne vaatii korjausta sähkömarkkinoille.
Sähkölle tulisi asettaa jokin järkevä tavoitehinta. Se ei tarkoita suunnitelmataloutta vaan sähkömarkkinan tulee pysyä markkinavetoisena. Mutta juuri nyt se ei sitä tuulivoiman takia ole.
Sähkömarkkinoita on korjattava
Teollisuuden, yritysten ja kuluttajien kannalta sähköllä tulisi olla kaksi tärkeää ominaisuutta. Sähkön pitää olla halpaa ja, mikä vielä tärkeämpää, sitä pitää olla aina saatavilla. Venäjän varaan emme voi laskea emmekä jatkossa edes Ruotsin ja Norjan varaan. Ne myyvät varmasti säätösähkönsä Keski-Eurooppaan tuuli- ja aurinkovoiman säätöön. Meillä pitäisi olla omaa tuotantokapasiteettia huippukulutuksen,15 000 MW, verran. Ja tähän ei siis voi laskea tuulivoimaa, muuten tulee pakkasella kylmä.
Sähkön tavoitehinta ei toisin sanoen voi olla 10 €/MWh, koska se johtaa sähköpulaan, kun ei tuule. Oikea keskihinta voisi olla 50 euroa, mikä on uuden ydinvoiman tuotantokustannus. Mutta miten TEM voisi ohjata hintaa vapaassa markkinataloudessa?
Yksi ratkaisu voisi olla tehomaksu. Olen kuullut erään alan ammattilaisen sanoneen, että Venäjällä ei ole mitään muuta hyvää kuin sähkön tehomaksu. Kun Fortumilla on Venäjällä jättivoimalat, saa se puolet tuloistaan myymistään sähkön megawattitunneista ja puolet tehosta eli siitä, että kykenee tuottamaan tietyn tehon eli tietyn määrän megawatteja milloin tahansa vuoden aikana. Tällä taataan, että sähkö ei lopu tyynellä talvipakkasella. Tätä tehomaksua eivät saisi tuulivoima eikä tuontisähkö eikä edes kaikki vesivoima, ja se kerättäisiin kaikelta sähkönmyynniltä mutta jaettaisiin sitten luotettaville tuottajille, eli niille jotka eivät tuota sattumasähköä.
Tämä olisi oikeaa markkinataloutta. Nykymalli ei sitä ole, koska tuulivoimatuottajat eivät joudu vastaamaan siitä aukosta, jonka ne sähköverkkoon aiheuttavat. Suomessa muuten jo useat sähkön jakeluyhtiöt ovat ottaneet tehomaksun käyttöön kuluttajien siirtomaksuihin.
Nyt TEMin energiaosaston pitäisi ryhdistäytyä. Yritysten ja kuluttajien kannalta hintaakin tärkeämpää on luotettavuus. Jotakin pitää tehdä nopeasti, sillä monet kaupungit ovat joutuneet lopettamaan joustavan sähköntuotantonsa siksi, että tuulivoiman erityisasema sähkömarkkinoilla on vääristänyt kilpailua.
Energiakysymyksiä tuntemattomat ovat esittäneet viime kirjoitukseni jälkeen, että Olkiluoto 3 tulee valmistuessaan ratkaisemaan venäläisen tuontisähkön ongelman. Näin ei tietenkään ole, kun paikataan tuulivoiman aiheuttamia ”negawatteja”. Ydinvoima on tarpeen, mutta se on perusvoimaa, joka ei jousta kysynnän mukaan. Jos emme lisää tuntuvasti vesivoimaa – mikä ei meillä ole mahdollista – , säätövoiman mahdollistavat muut kotimaiset laitokset ovat elintärkeitä.
