Elpymisväline on hallinnut alkukevään poliittista keskustelua paria viime viikkoa lukuun ottamatta. Kiihtynyt korona on sen jälkeen ottanut jälleen osansa, kuten myös kokoomuksen tila. Jälkimmäisestä sanoisin vain, että kokoomus on kuin kirkko. Se on jatkuvasti vaarassa menettää konservatiivinsa, mutta jos se sen tekee, se menettää liikaa. Juuri konservatiivien varassa on se paikallistason lämpö ja innostus, joka vetää uusia ihmisiä mukaan, täyttää tupaillat ja kirkkosalit. Viisas puheenjohtaja ymmärtää tämän, samoin viisas piispa.
Jatkan kuitenkin ajankohtaisesta aiheesta, sillä EU:n elpymisvälineen kohtalo on edelleen auki, siitäkin huolimatta, että meillä valtalehdistö on paikoin esiintynyt aivan kuin mitään ei enää olisi tehtävissä. Härskein oli ehkä Helsingin Sanomien pääkirjoitus, joka veti aseeksi tunnetun tyyneysrukouksen: ”Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa, mitkä voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan.” Pääkirjoitus yritti vihjata, että suostuminen fiskaaliunioniin on vain tyynesti hyväksyttävä, eikä mitään ole tehtävissä. Sanonpa vain, että tämän jälkeen en lotkauta korvaanikaan, jos Helsingin Sanomat moittii uskonnon ja politiikan sotkemisesta. Siellä se osataan.
Periaatteessa voisi käydä niin, että elpymisväline ei saisi eduskunnan hyväksyntää, mikäli asia päätettäisiin määräenemmistöllä. Määräenemmistöpäätös puolestaan on perusteltu, koska päätös muuttaa olennaisella tavalla Suomen ja EU:n suhteita. Jos väline hyväksytään, kyseessä on eri EU kuin johon kansanäänestyksessä liityimme.
Mitä Suomelle sitten kävisi? On selvää, että Suomea toki painostettaisiin ja hämmästeltäisiin mutta toisaalta on tavattoman helppo perustella, miksei tämä eduskunnalle käynyt. Paketin sopimisen jälkeen puheet kertaluontoisuudesta on EU:n eri foorumeilla vesitetty niin perusteellisesti, että syyttäkööt vain itseään. Kukaan rehellinen poliitikko ei voi enää pitää sitä kertaluonteisena. Loogisesti siitä seuraa, että meidän on juuri nyt otettava kantaa mekanismin pysyvyyteen, eikä se enää onnistu rinnakkaisten kirjanpitojen kaltaisilla tempuilla. Siitä pitäisi päättää yhdessä ja selkeästi.
Tästä tulee mieleeni muisto vuodelta 2010, kun EU rikkoi varsinaisesti ensimmäisen kerran rahaliiton artiklaa 125 Kreikka-paketin yhteydessä. Eräässä aamiaiskeskustelussa kuulin perustelut, miksi Slovakia ei lähtenyt ensimmäiseen Kreikka-pakettiin. Slovakian talousministeri Ivan Miklos kuvasi maansa kovaa taistelua päästäkseen eurokuntoon sosialismin jäljiltä. Heille oli tavallistakin tärkeämpää uutena euromaana osoittaa kansalaisille sosialismin ja kapitalismin ero taloudellisessa kriisissä: ”Siinä missä kapitalismi korjaa virheitä, sosialismi kumuloi niitä.”
”Me korjasimme tilannetta tiukalla kuurilla päästäksemme eurokuntoon”, Miklos sanoi. Julkisia menoja leikattiin ja velkaa pienennettiin. Haluttiin luoda talouspolitiikkaa, jossa on sekä joustoa että vastuullisuutta. ”Ei sellaisen urakan jälkeen voinut sanoa kansalle, että velkaantukaapa Kreikan vuoksi.”
Miklos näki edessä isoja rakenteellisia ongelmia, joista pahimpia on julkisen velan hillitön kasvu ikääntyvästä väestöstä huolehdittaessa. Hänen mukaansa euromaiden tulisi sopeutua odotettavissa olevaan muutokseen – nykymenoa ei voi jatkaa.
Kreikan kohdalla hän piti vääränä strategiana välttää maan romahdusta hinnalla millä hyvänsä. Se ei ole ratkaisu varsinaiseen ongelmaan. Se olisi väärä signaali kaikille osapuolille – malli, jossa voitot yksityistetään mutta velat kansallistetaan, on väärää kapitalismia. Sillä ostetaan pelkästään aikaa ja luodaan illuusio, että ongelma olisi ratkaistu. Moraalinen opetus on huono, jos väärät ihmiset pannaan kantamaan vastuuta.
Kun nyt ajattelen kulunutta kymmentä vuotta, on todettava rehellisesti, ettei EU ole elänyt terveen markkinatalouden sääntöjen ehdoilla rahaliiton kanssa. Olemme edelleen ihan samoissa ongelmissa, syvemmällä vain. Olemme nimenomaan kumuloineet ongelmia, emme korjanneet niitä.
Suosittelen kuuntelemaan Tuomas Malisen haastattelun viime joulukuulta. Riski Euroopan dystopiasta on todellinen. Riitaisa EU ei lupaa hyvää tulevaisuutta Euroopalle, ja nyt se fiskaaliunioni, johon lepsut ja mukavuudenhaluiset poliitikkomme ovat meitä viemässä, tulee vain lisäämään eripuraisuutta. Yksinkertaisesti siksi, että se järjestely täysin oikeustajumme vastainen. Jokainen rehellinen ihminen tajuaa sen.
