Ostin lennon Helsingistä Washingtoniin New Yorkin kautta. Kone saapui ajoissa Kennedyn kentälle, josta oli määrä mennä jatkolennolla Reaganin kentälle. Kun maahantulovirkailijoita oli passintarkastuspisteellä vain yksi ja jono pitkä, odotus kesti melkein kaksi tuntia. Menetin jatkolennon ja nopean yhteyden. Jouduin lentämään ensin etelään Charlotteen ja palaamaan sieltä pohjoiseen Washingtoniin. Se on suunnilleen sama kuin lentäisi Helsingistä Tukholmaan Kööpenhaminan kautta. Lentoni New Yorkista Washingtoniin vei enemmän aikaa kuin Atlantin ylittäminen.
Itse asiassa kentällä oli useita virkailijoita. Mutta he nojailivat seinään ja ohjailivat jonoja. Vain yksi hoiti hommaa ja leimasi passeja. Kukaan ei hymyillyt.
Minulle tuli vain yksi ajatus mieleen: täällä on vakava johtajuusongelma. Joku on jättänyt työnsä tekemättä, mutta se joku ei ole välttämättä siinä paikalla. Haaste on saada homma sujumaan silloin kun kentälle vyöryy iso lasti ihmisiä samaan aikaan. Nyt ei onnistunut.
Periaatteessa samasta on kysymys vanhustenhoitoa koskevassa kriisissä. Lailla säädettävä henkilömitoitus ei tule koskaan ratkaisemaan ongelmia kokonaan. Siinä tarvitaan tehtävien mukaista mitoitusta, ja kykyä ennakoida muuttuvat tilanteet. Kun kuormitus vaihtelee, täytyy myös henkilömäärän vaihdella. Sen onnistuminen edellyttää osaavaa johtamista. Ruokailun jälkeen esimerkiksi useimpien vatsa toimii, ja silloin tarvitaan apua. Ja sitten taas ei pitkään aikaan tapahdu mitään. Jonkun pitää laskea tällaiset tarvepiikit, rytmittää ne fiksusti ja kantaa kokonaisuudesta vastuu.
Olen saanut parin viimeisen vuoden aikana tarkkailla terveydenhuollon tilannettamme potilaan näkökulmasta. Vanhus en toki vielä ole enkä huonossa kunnossakaan enää. Samalla olen jututtanut alan ammattilaisia, myös vanhustenhuollossa. Heidän viestinsä on, että homma kaatuu tai seisoo johtamiseen ja työpaikan ilmapiiriin sekä ihmisten keskinäiseen arvostukseen. Pienet työpiikit työtiimien on osattava tasoittaa ammattitaitoisilla ja joustavilla työjärjestelyillä. Jos näin ei toimita, vaan johto on byrokraattista, raportointi pikkumaista ja tiimien keskinäinen työnjako ei toimi, voi jopa 1,05 henkilömitoitus tuottaa huonompaa hoitoa kuin osaava henkilökunta saa 0,5 mitoituksella aikaan. Ammattitaito kehittyy hyvissä tiimeissä oppimalla.
Yksi hoitotarvetta lisäävä tekijä näyttää olevan viitseliäisyyden puute lääkityksen seurannassa. Uudessa kirjassani kerron siitä yhden kipeän omakohtaisen esimerkin.
Kriittinen asia vanhustenhuollon kriisissä on sen paljastama yhteiskunnan toimintojen johtajuuskriisi. Sen syvyys näkyy myös poliitikkojen kommenteista. Ei poliisin käytöllä voi korvata johtajuuteen kuuluvaa valvontaa.
Tästä seuraa minulla myös ihmetys soten kohtalon suhteen: miten näin vähällä organisaatioiden ymmärtämisellä voidaan olla tekemässä kymmenkertaisesti monimutkaisempaa terveydenhuollon uudistusta? Meillä on kipeä puute myös poliittisista johtajista, jotka hahmottavat kokonaisuuksia. Suurten ikäluokkien synnyttämä hoivahoidon paisuminen on ollut tiedossa kauan.
En kiistä, etteikö 0,7 voisi olla hyvä tavoite. Pidän oikeana ja kohtuullisena myös kysyä, sopiiko vanhusten kustannuksella tehdä ulkomaisten pääomasijoittajien bisnestä. (Aivan samoin minua suututtaa energiatukien ja sähkönsiirtomaksujen karkaaminen ulkomaille – tietyillä perusasioilla ei pitäisi tehdä bisnestä.) Mutta on turha kuvitella, että 0,7 ratkaisisi ongelmat. On myös virheellinen johtopäätös demonisoida ulkoistaminen ja yksityiset palveluntuottajat. Väite yksityisten tuottajien heikkolaatuisesta palvelusta ei saa tukea tutkimuksista. Esim. THL:n seurantatutkimuksen mukaan yksityiset palveluntuottajat olivat 2018 julkisia yksiköitä parempia lähes kaikilla laatumittareilla ja usein vielä selvällä marginaalilla.
Kaikissa malleissa ovat vakavat ongelmansa mutta myös hyvät puolensa. Parhaiten näyttävät selviävän järjestöjen, säätiöiden, pienten yhtiöiden ja ns. yhteiskunnallisten yritysten palvelut. Kansainvälisten pääomasijoittajien tuottamat palvelut sisältävät riskejä, jotka tulevat esiin Esperin tapauksessa.
On kuitenkin selvää, että julkisten palvelujen ongelmat vaativat vastaavan perkauksen. Toivottavasti sekin keskustelu ehditään käydä ennen vaaleja, jotta emme pettäisi itseämme.
Ps. Saatoin ärsyttää ottamalla esimerkkini lentoliikenteen puolelta, etenkin vaalien alla, jolloin poliitikot ovat hiljaa runsaasta lentomatkustamisestaan. Tein sen tarkoituksella. Kuten terveydenhoidossa, ei ympäristöasioissakaan kannata olla mustavalkoinen. Lentoliikennettä ei kannata demonisoida vaan pikemminkin kehittää sitä päästöttömäksi, sillä ulottuvillamme on todellisia kehitysmahdollisuuksia. Sitä paitsi suomalaisella teknologialla on polttoainepuolella keskeinen rooli. Lentoliikenteen päästöjä (3-5 % kaikista päästöistä) tulevat pienentämään kehitteillä olevat uusiutuvat polttoaineet, hybridilentokoneet, uudet kevyemmät materiaalit, ekodesign sekä ilmatilan tehokkaampi käyttö – sekä tietenkin suorimmat ja nopeimmat reitit. Ihmisten kohtaaminen kasvotusten on korvaamatonta, eikä mikään etäteknologia voi sitä paikata.
