Kahden prosentin todellisuus

12.12.2018

Terveisiä Katowicesta jälleen.

Meneillään on ilmastokokous, mutta aloitan sen energiasta, koska siitä on itse asiassa kyse. Energia ei ole vain yksi panos taloudessa vaan kaiken tuotannon perusta, jolle ei ole mitään korviketta. Poikkeuksetta kaikki, mitä ihmiskunta tekee ja saa aikaan, johtuu energian muuntamisesta toiseen olomuotoon. Siksi väitän, että myös ilmastopolitiikka on alisteinen energiapolitiikalle: jotta ratkaistaisiin ilmastokysymys, on ratkaistava ensin energia.

Tuoreet energiatilastot ovat ilmestyneet, ja ne voi kuka vain käydä tarkistamassa ja laskemassa prosentit. Tältä se näyttää:

Tuulen ja auringon osuus sisältyy tuohon other-sarakkeeseen, ja kokonaisenergiasta se oli vuonna 2017 yhä alle kaksi prosenttia, tarkemmin 1,82%. On kyllä sanottava, ettei oikean graafin löytäminen IEA:n isosta julkaisusta ole helppoa. IEA:n tilastoissa yksinkertaiset faktat hukkuvat isoihin skenaarioihin, ja mielellään puhutaan kapasiteetista, joka on eri asia kuin toteutunut saatu energia. Kyllä, tuuli ja aurinko johtavat rakennettavan kapasiteetin tilastoja, mutta haaste on siinä, etteivät ne keskeytymiskustannuksille alttiina energiana tuota luotettavasti sitä, mitä kapasiteetti periaatteessa antaisi ymmärtää. Kun on pilvistä ja peilityyntä, meillä on ongelma. Eikä tuuli ja aurinko ole edes niin halpaa kuin nyt kerrotaan: jos esimerkiksi tuulivoiman tuottajan pitäisi tarjota myös puuttuva energia, silloin kun ei tuule, systeemiset kustannukset tulisivat esiin – ne, jotka kuluttaja kuitenkin maksaa.

Kun täällä Katowicessa aktivistit vaativat yhtä aikaa jättämään fossiiliset maahan, luopumaan ydinvoimasta ja biomassastakin, heillä on suuri usko sellaiseen, mitä emme ole vielä nähneet emmekä kuulleet. Jos ihmiskunta pitäisi nyt jättää pelkän tuulen ja auringon varaan, se tietäisi massakuolemia.

Meneillään on energiamurros, ja minunkin mielestäni on välttämätöntä lisätä uusiutuvaa energiaa. Mutta meidän täytyy käsittää oleellinen ero aiempiin energiamurroksiin nähden. Lähes aina, kun yhteiskunta on korvannut jonkin energiamuodon toisella, se on siirtynyt vähemmän tehokkaasta kohti tehokkaampaa ja luotettavampaa energiamuotoa. Tällä kertaa muutos on päinvastainen: fossiilisen energian korvaaminen pelkästään uusiutuvilla tarkoittaa siirtymistä energiaan, joka on vähemmän tehokasta ja vähemmän luotettavaa. Tästä ihmiskunnalla ei ole itse asiassa riittävää kokemusta. Uusiutuvien käyttämisen hyöty realisoituu vasta sitten kun varastoinnin ongelma on ratkaistu kestävällä tavalla. Energian tuotannon kasvavat päästöt uusiutuviin ankarasti satsanneissa maissa kuten Saksassa, on saanut monet kysymään, onko tuulen ja auringon osuuden kasvulle rajat. Toistaiseksi siltä näyttää.

Kestävää energiaratkaisua ei vielä ole olemassa. Sen pitää olla a) saatavilla b) luotettavaa c) turvallista d) säädettävissä e) puhdasta ja vähäpäästöistä ja f) edullista. Tällaista energiaa Bill Gates nimittää ”energiaihmeeksi”, ja sen kehittämiseen ne julkiset varat pitäisi suunnata, ei tehottomiin versioihin, kuten nyt on tehty. Energia ei saa olla ylellisyystuote vaan tuotannon väline, se jolla luodaan lisäarvoa. Muuten hinnan maksavat maailman köyhät.

Yksi teema, josta Katowicessa on lehtitietojen mukaan kiistelty, on koskenut päästöjen raportoimista. Kiina lukee Pariisin sopimusta siten, että ”common, but differentiated obligations”-lauseke – eli se ilmaus, joka tekee eron kehittyneiden ja kehitysmaiden velvoitteissa – pätee myös päästöjen ilmoittamiseen, vaikka juuri siinä kohdassa sitä ei sopimuksen artikloissa toisteta. Tätä tulkintaa se on ajanut kaikissa esikokouksissa. Tämä on myös kriittisin kohta erimielisyyksissä. Sitä ei voida ratkaista rahalla. Jos kehittyneet maat taipuvat Kiinan tahtoon, ne ovat menettäneet sen ainoan sitovan kohdan sopimuksessa, jonka kautta ne luulivat voivansa vaikuttaa Kiinaan ja Intiaan. Kysymys on siitä, kummalle jää Musta Pekka. Jos tätä velvoitetta ei tule edes raportoinnin puolelle, näyttää mahdottomalta löytää muuta ratkaisua kuin unohtaa vähitellen koko sopimus.

En tiedä, miten suhtautuisin asiaan. Pariisin sopimus on kallis ja tehoton, kuten eilisessä blogissa totesin. Ei ole millään lailla mahdollista, että ilmastokysymys voitaisiin ratkaista porukalla, joka ei kata valtaosaa päästöistä, eikä sen tavoitteleminen ole järkevää. Enemmän tiedämme, kun kokouksen viimeiset rypistykset on saatu kasaan.

Share Button