Huhtikuun 26. päivä 1986 oli Helsingissä erityisen lämmin. Kiipesin omine lupineni Länsi-Pasilassa HOAS- talon kattotasanteelle ottamaan aurinkoa bikineissä. Rusketus tarttui ja olin tyytyväinen – kunnes muutama päivä myöhemmin selvisi, että olin todennäköisesti nauttinut aurinkokylvyn lisäksi myös radioaktiivisesta laskeumasta. Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus aamuyöllä oli maailmanhistorian pahin ydinvoimakatastrofi, mutta maailma sai kuulla siitä vasta yli kaksi vuorokautta myöhemmin.
Tuo kokemus teki minusta ydinvoiman vastustajan, automaattisesti. Sitä voi hyvin kutsua sukupolvikokemukseksi, johon vain ajauduttiin. Erityisesti me naiset tiesimme sen jälkeen, että ydinvoima on paha asia. Niin paha, että sen vastustamisen ympärille voi rakentaa kokonaisen maailmankatsomuksen.
Vasta päättäjäksi joutuminen pakotti minut miettimään uudelleen. Jouduin tutustumaan faktoihin, muun muassa siihen, että ydinvoiman alasajo kostautuu aina ilmanlaadussa, päästöissä, ja kustannuksissa. Senkin ymmärsin hyvin pian, että onnettomuuden aiheuttama säteily hukkuu luonnon taustasäteilyyn. Tšernobylin ydinvoimalaitoksen onnettomuus aiheuttaa suomalaisille 50 vuoden aikana kaikkiaan noin kahden millisievertin suuruisen säteilyannoksen. Saman määrän me saamme joka vuosi radonista. Puolet Tšernobylin kokonaisannoksesta tuli kymmenen ensimmäisen vuoden aikana, kertoo STUK.
Tšernobyliä ei olisi saanut tapahtua, eikä Fukushimaakaan, mutta jälkimmäisen onnettomuuden tullen osasin jo ihmetellä sitä kiihkoa – ja kyynisyyttä – , jolla ympäristöväki oli valmis sekoittamaan toisiinsa tsunamin kymmenettuhannet uhrit ja Fukushiman uhrit. Yksikään ei kuollut radioaktiiviseen säteilyyn. Ydinvoimapelko sen sijaan tappoi paljon, kun Fukushimaa evakuioitiin sellaisella kiireellä, että vanhukset ja sairaat kärsivät.
Varsinainen katastrofi oli tsunami, jonka aiheutti Japanin historian voimakkain maanjäristys 11. maaliskuuta 2011. Maanjäristyksen ja tsunamin tuloksena tiet, sillat, rautatiet ja rakennukset romahtivat. Uhriluvuksi tuli noin 30 000 henkeä.
On traagista, että tuo tapahtuma, maanjäristys ja sitä seurannut tsunami on jäänyt historiaan Fukushima-nimisenä, sillä ydinvoimalat selvisivät katastrofista parhaiten, siinä missä muu infra sortui kuin korttitalo. Brittiläinen ympäristökirjailija ja -toimittaja George Monbiot onkin sanonut, että onnettomuus sai hänet luopumaan ydinvoiman vastustamisesta.
Japanissa tehtiin heti kunnianhimoiset suunnitelmat maan energiantuotannon uudistamisesta uusiutuvan energian suuntaan. Mikä on tilanne nyt? Sama kuin Euroopassa: ydinvoiman alasajo merkitsee fossiilisen energian osuuden kasvua. Muun muassa aurinkoenergian kohdalla on myös havahduttu jätteen valtavaan määrään. Environmental Progress –järjestön tutkimusten mukaan kyseessä on huomattava ympäristöhaaste: tuotettua energiayksikköä kohden aurinkoenergia aiheuttaa haitallista jätettä kolmesataa kertaa enemmän kuin ydinvoima. Samaten IPCC:n mukaan aurinkoenergian aiheuttamat päästöt ovat ydinvoimaan verrattuna nelinkertaiset – siksi ilmastopaneeli suosittelee ydinvoimaa uusiutuvien rinnalle.
Nykyään pidän ydinvoimalla pelottelua vakavana ympäristörikoksena. Sen seurauksena toistaiseksi turvallisinta, puhtainta ja tehokkainta energiamuotoa ajetaan yhä edelleen alas. Se alasajo maksaa ihmishenkiä ja lisää köyhyyttä.
Lennän huomenna Tokioon ja menen maanantaina Fukushimaan. Lennon aikana saamani säteily lienee merkittävämpi kuin Fukushimassa koettava. Kun Greenpeace vuosi sitten varoitti radiologisesta hätätilanteesta Fukushimassa, se unohti kertoa, että samalla perusteella pitäisi evakuoida koko Suomen kansa, kuten Janne Korhonen blogissaan tuo esiin. Aion muistuttaa tästä fukushimalaisille, joita tapaan kansalaiskeskustelujen yhteydessä. Kiertueen järjestäjä on hallitusta lähellä oleva Japanin energiataloudellinen instituutti IEEJ. Viikon ajan siirrymme paikkakunnalta toiselle ja käymme läpi syitä, miksi Japani tarvitsee ydinvoimaa edelleen.
Niitä syitä on paljon, ja raapaisin vain pintaa. Palaan asiaan kun ehdin.
