Terveisiä Bonnin ilmastokokouksesta. Taisin hermostuttaa äsken EU-komission DG Climan edustajan, kun mainitsin Japanin hallituksen järjestämässä paneelikeskustelussa, että uusiutuvan energian kehityksen kannalta sen tukiaiset ovat olleet vahingollisia. Lisäksi toivoin vähäpäästöisen ydinvoiman renessanssia aidosti kilpailukykyisten uusiutuvien rinnalle. Hän puuttui yleisöstä keskusteluun ja totesi, että tukien hyödyllisyydestä on näyttöä: uusiutuvan energian hinnat ovat pudonneet.
Tämä argumentti on aikamme klisee, jossa energiamuotoa tarkastellaan irrallaan kokonaisuudesta.
On selvä, että jos lasketaan jotain hetkittäistä sähkönhintaa, voidaan päätyä esitettyyn tulokseen. Kun markkinoille lisätään tukien avulla uutta tuotantoa, se lisää tarjontaa, jolloin sähkön kysyntä- ja tarjontakäyrä kohtaavat alemmalla hintatasolla.
Tällä logiikalla valtion kannattaisi tukea kaikkea tuotantoa. Tuettaisiin ja luotaisiin ylitarjonta markkinoille, jolloin sähkön tukkuhinta laskisi. Erikseen laskien päädytään täsmälleen samaan lopputulokseen jokaisen kohdalla.
Joka näin uskoo, on sitä mieltä, että suunnitelmatalous (valtio valitsee, kuinka paljon mitäkin tuotantomuotoa pitää järjestelmässä olla ja rakentaa siihen sopivat tuet ja hinnoittelut) on tehokkaampi kuin markkinatalous. Missään ei ole tästä kuitenkaan todistusaineistoa. Saksan esimerkki ei ainakaan rohkaise: energiantuotannon päästöt ovat kasvaneet viime vuosina huolimatta valtavista satsauksista aurinkoon ja tuuleen. Ongelma johtuu tuulen ja auringon keskeytymiskustannuksista, joita usein fossiilisilla paikataan.
Tuulivoima on kokonaiskustannuksiltaan kalliimpaa kuin se tuotanto, jota sillä korvataan. Muuten ei kai tarvittaisi mitään tukia? Jos sähköjärjestelmä on yhteensä kalliimpi, ei lopputuloksena voi olla halvempi sähkö.
Pyysin katsomaan isompaa kuvaa. Tarkoitus lienee hyvä, mutta uusiutuvalle energialle tehdään syöttötariffeilla ja muilla tukimuodoilla samalla karhunpalvelus. Liialliset tuet lukitsevat teknologian epäkypsälle tasolle. Samalla tilanne sotkee päästökaupan mahdollisuudet teknologianeutraalina vähennysinstrumenttina.
Energiasta on tullut tuote, jonka arvo määrittyy markkinoilla aivan väärin. Tuet ovat syynä kierteeseen, jossa energia on toisaalta kuluttajalle kallista (viittasin Saksan esimerkkiin) ja toisaalta tukkumarkkinoilla investoijan kannalta liian halpaa.
Tilanne aiheuttaa kallistumiskierteen: tuotanto on kallista, koska sähkön siirtojärjestelmästä pitää tehdä paljon joustavampi ja mittavampi. Samalla sähköverkossa sähkö on koko ajan halvempaa, kun uutta tuotantoa syntyy koko ajan lisää. Kannustin pitää yllä muuta tuotantoa heikkenee. Sen ei kuitenkaan voida sallia poistuvan verkosta, ettei tule black-outia. Seisovilla voimaloillakin on hinta, joka jonkun täytyy maksaa.
Nähdäkseni suomalaiset poliitikot eivät ole vielä riittävästi ottaneet oppia tilanteesta. Siitä kertoo omaa karua kieltään Ylen tuore uutinen, joka paljastaa pelin hengen: jos tuulivoimayhtiöillä on mahdollisuus lahjoa paikallisia tahoja sadoilla tuhansilla euroilla, se kertonee siitä, ettei energianhinta määräydy vieläkään markkinoilla. Tämän löysän maksavat veronmaksajat. Suosittelen perusteellisesti tehtyä uutisjuttua, myös poliitikkojen pöydälle mietittäväksi. Jotain on vialla, kun oikeusoppineetkin hälyttävät.
Kalajoella on noustu kansalaisten kesken kapinaan tiivistä tuulimyllysijoittelua vastaan. Edellisellä valtuustokaudella kaavan valmistelu keskeytettiin siitä syystä, että vastustusta oli niin paljon. Nyt se hyväksyttiin, vaikka vastustusta oli vielä enemmän. Kaikki Kalajoen tuulivoimakaavat ovat periaatteessa olleet maakuntakaavan vastaisia, mutta ne on pilkottu ja niitä on muutettu juuri sen verran, että ne on voitu hyväksyttää paikallisesti. Olen itsekin nähnyt uutisessa mainitun lobbauskirjeen, ja voin vahvistaa, että se on pateettinen.
Aika hupaisaa. Lobbaus ja lahjonta on ollut vihreää perussanastoa, ja syyttävä sormi on sojottanut aivan eri suuntaan. Nyt oma ideologinen sähkö tekee kuitenkin jonkinlaisen röyhkeysennätyksen.
