Joskus Suomen tapaa hoitaa asioita pitäisi kehua pilviin.
Otetaan vaikkapa energiapolitiikkamme. Vaikka aivan viime vuosina on tehty kohtalokkaita virheitä tuulivoimatuen kanssa, isossa kuvassa Suomen energiastrategia on kaunista katseltavaa. Olemme olleet uusiutuvan energian kärkimaita Euroopassa metsäteollisuuden sivuvirtojen ja jätteiden hyödyntämisen ansiosta, energiapalettimme on kiitettävän monipuolinen, ja uskalsimme rakentaa lähes päästötöntä ydinvoimaa silloinkin, kun muut pelkäsivät yleistä mielipidettä. Mallimaana mainostettuun Saksaan verrattuna olemme varsinaisia supermalleja: meidän energiantuotantomme päästöt kilowattituntia kohden ovat vain neljännes Saksaan verrattuna. Toiset puhuvat tuuleen, me toimimme.
Vastaavan ylistyksen voisi esittää metsäpolitiikastamme: Kun kuuma ajankohtainen kysymys ovat hiilinielut ja ns. LULUCF (Land use, land-use change and forestry) eli maankäyttösektoria koskevat laskentasäännöt, on syytä todeta, että Suomessa metsien sisältämän hiilen määrä kasvaa kohisten, ei pienene. Vaikka lisäisimme hakkuita edellisen hallituksen aikana hyväksytyn metsästrategian ja nykyisen hallituksen biostrategian mukaisesti, metsiemme hiilensitomiskyvyn kasvu edelleen jatkuisi pitkällä aikavälillä. Kansainvälisessä vertailussa olemme aivan omaa luokkaamme: siinä missä Suomen hiilinielu kattoi 41% muiden sektoreiden päästöistä, EU-maiden keskiarvo oli 7,1%.
Bioenergiammekin on kestävällä pohjalla: se perustuu metsäteollisuuden ja –talouden sivuvirtoihin hyödyntäen energiaksi ne jakeet, joille ei korkeamman jalostusasteen käyttöä ole, eli se saadaan oheistuotteena. Samalla se tukee sitä kokonaisuutta, johon kuuluu biotalouden kehittäminen korkean jalostusarvon suuntaan.
Ja kun olen itsekin metsänomistaja, minulle on vuosien kuluessa selvinnyt, että harvennukset ovat tarpeen, jos haluan pitää metsäni terveenä ja kasvukuntoisena. Jos kannustamme puurakentamiseen, harvennuksilla pitää huolehtia, että puusta saadaan riittävän tuhtia.
Nyt on valitettavasti kuitenkin niin, että EU-politiikkamme voi vaarantaa hyvän suoritustasomme. Komission käsitteillä oleva LULUCF –esitys esittää laskentasääntöjä, jotka uhkaavat muuttaa metsämme hiilinielusta päästölähteeksi – siitäkin huolimatta vaikka hiilivarasto tosiasiallisesti kasvaisi. Ja valitettavaa on, että osa suomalaispoliitikoista toimii määrätietoisesti Suomea vastaan. Olen kirjoittanut aiheesta aiemmin blogissa Omaan maaliin potkijat ja Taas meidät käräytettiin. Europarlamentaaarikko Nils Torvalds totesi aivan oikein tänään Ykkösaamussa (alk.kohdasta 27:15) ongelmaksi sen, ettei Euroopassa ymmärretä mitä todellinen metsä on. Torvaldsin mukaan uhkaamme joutua sijaiskärsijäksi, kohtuuttoman taakan kantajiksi, kun muut EU:n ilmastopolitiikan välineeet eivät toimi kunnolla.
Laskentasääntöesityksen kuumin kysymys on vertailutaso, joka toimii esityksen pohjana. Komissio esittää historiallisiin hakkuumääriin perustuvaa mallia, jossa hakkuita verrataan tiettyyn yhteiseen viitevuoteen. Malli ei ota myöskään huomioon boreaalisten metsiemme kiihtyvää kasvua. Siksi Suomi tahtoo sen perustuvan luonnontieteelliseen malliin, jossa todellinen hiilivarasto ja sen pitkän aikavälin kasvu toimii kriteerinä, eivät menneet ja satunnaisesti toteutetut hakkuut.
Suomalaisesta työstä ja toimeentulosta huolestuneiden olisi syytä katsoa tarkkaan, millaista vahinkoa vihreät ja vihreää ideologiaa liputtavat poliitikot tekevät juuri nyt asian kanssa. Pari esimerkkiä retoriikasta: Vihreä europarlamentaarikko nimittää Suomen hallituksen linjaa ”tilinpitokikkailuksi ilmaston kustannuksella” ja entinen meppi, eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtaja kantelee isänmaansa pimittävän EU:lta todellista tietoa metsätalouteen liittyvistä päästöistään “pyytäen EU:ta valkopesemään nämä lisääntyvät hakkuut sen kasvihuonekaasutaseissa, ikään kuin niitä ei tapahtuisikaan.”
Tilinpitokikkailua ja valkopesua on siis se, että emme halua satunnaisesti poimittua vuotta viitevuodeksi vaan katsomme, että ainoa oikea pohja mitata hiilivaraston kasvua on mitata sen tosiasiallista kasvua! Juuri tällaisella sanakikkailulla suomalaisten kustannuksella vihreät hämäävät kansaa, ja valitettavan harva tuntee asian niin hyvin, että osaisi sen hahmottaa ja herätä tajuamaan, mitä vahinkoa meille ollaan tekemässä. Tällä kertaa lasku on erityisen kova. Sitä toimintatapaa ei voi ylistää pilviin.
