Perjantaina oli Ylen Ykkösaamussa taas satutunti.
Aiheena oli hallituksen torstaina julkistama energia- ja ilmastostrategia, ja kansanedustaja Satu Hassi oli yhtenä keskustelijana studiossa kommentoimassa hallituksen linjauksia. Muutama hänen suustaan yleiseksi karannut väärinkäsitys vaatii toisen näkökulman. Sallikaa tämä narina.
Yksi ongelma oli epäjohdonmukaisuus. Kun vastustaa ilmiötä a argumentilla x, olisi jo suorastaan velvollisuus arvioida tarjoamaansa vaihtoehtoa b saman argumentin x valossa. Muuten syyllistyy loogiseen virhepäätelmään eikä satu pääty onnellisesti.
Hassi halusi hillitä Suomen hallituksen intoa liikenteen biopolttoaineiden kehittämiseen vedoten raaka-aineen rajallisuuteen, ja kehotti sen sijaan satsaamaan sähköautoihin. Niihin sopiikin kyllä satsata, mutta jos biopolttoaineita vastustaa raaka-aineen rajallisuuden vuoksi, kannattaisi resurssien rajallisuus ottaa huomioon myös sähköautojen kohdalla.
Suomessa kaikki laitokset, jotka kehittävät biopolttoaineita, ovat varsin kestävällä pohjalla keskittyen jäte- ja tähdeperäiseen raaka-aineeseen, ja tulevaisuudessa yhä enemmän myös mikrobeihin ja leviin. Materiaali ei lopu nopeasti. Sen sijaan sähköautoihin tarvitaan akkuteknologiaa, jota sitäkin valmistetaan rajallisista raaka-aineista ja joka on ongelmajätettä. Luonnonvarojen lisäksi akkujen valmistamiseen kuluu energiaa, joka nostaa autojen todelliset CO2-päästöt aivan toiselle tasolle kuin yleensä arvioidaan. Kun nämä lisätään energianlähteen päästöihin, ei sähköauton ja polttomoottoriauton päästöjen ero ole vertailuissa osoittautunut vielä merkittäväksi. Kokonaisuuden eli tässä tapauksessa koko elinkaaren huomioonottaminen olisi tarpeen.
Toinen satu koskee turvetta. Hassi moitti ”kivihiiltäkin pahemman turpeen” saavan verotukea, joka hänen mielestään osoittaa, että valtio tukee fossiilista energiaa. Tämä verotuki on hypoteettinen käsite. Koska turve ei kuulu EU:n energiaverodirektiivin piiriin, ei Suomella ole mitään lakiin perustuvaa velvoitetta laskea sille veroa samalla kaavalla kuin direktiiviin kuuluvan kivihiilen vero lasketaan. Hassin mainitsema tuki on puhdas laskelma, joka on aikaansaatu vertaamalla turpeen energiaveroa (1,9 €/MWh) kivihiilen veroon olettamalla, että tuo erotus olisi verotukea.
Turve ei ole mukana EU:n energiaverodirektiivissä, ja kukin jäsenmaa saa määrittää sen veron ihan itse. Suomi on päättänyt verottaa sitä kevyehkösti siinä missä naapurimaamme Ruotsi ei verota turvetta lainkaan ja antaa sille jopa sähkösertifikaattitukea.
Ruotsin linja on perusteltu ja aika järkeväkin. Turve on paikallista, toisin kuin kivihiili. Ja jos vedotaan päästöjen vähentämistarpeeseen, silloinkin turvetta kannattaisi suosia kivihiilen edelle. On tieteellinen fakta, että ojitetut suot päästävät ilmakehään runsaasti hiilidioksidia, metaania kuin typpioksiduuliakin. Sellaisiin soihin kohdennettu turpeenkorjuu ja metsän istutus tilalle vähentää merkittävästi soiden päästöjä, ja hyvittää näin polttoa. Luonnontilaisiin soihin ei sen sijaan pitäisi kajota lainkaan.
Satu Hassi perusteli kantaansa sillä, että turvetta poltettaessa sen CO2-päästöt ovat suuremmat kuin kivihiilen. Näin on, jos tarkastellaan pelkkää polttotapahtumaa: silloin turve ylittää hienoisesti kivihiilen. Jos kuitenkin tarkastellaan soita kokonaisuutena ja ymmärretään, että oikein kohdennetulla korjuulla vähennetään päästöjä suolla ja lisätään hiiltä sitovaa metsänkasvua, sen pitääkin näkyä laskelmissa turpeen polttoa arvioitaessa. Kokonaisuus on ympäristön kannalta parempi ratkaisu kuin kivihiili. Syyskuussa 2011 julkistettu Metlan ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston tutkimus vahvistaa, että kun otetaan huomioon kattavammin turpeen elinkaari eli tuotanto, poltto ja tuotantoalueen jälkikäyttö, turpeelle käytettävä päästökerroin voisi olla selvästi kivihiilen vastaavaa pienempi. Kivihiilen päästöistä elinkaaren aikana puuttuu puolestaan vielä sen louhinta ja kuljetuskustannukset toiselta puolelta maapalloa.
Turve on Suomelle arvokas paikallinen energiavara, jonka korjuuseen käytetään 0,7% suopinta-alastamme. Sen käyttö parantaa energiaomavaraisuutta ja vähentää riippuvuutta tuontienergiasta. Kauppataseen vaje on ollut viime vuosina taloutemme krooninen ongelma, jota energian tuonti pahentaa.
Kolmas satuilun ongelma on trendeillä harhaanjohtaminen. “Iso suunta mihin maailma on menossa, on tuuli- ja aurinkoenergian erittäin voimakas kasvu”, sanoi Hassi perustellen miksi julkiset resurssit pitäisi suunnata sinne. Hän unohtaa kertoa, että kasvu on eri asia kuin volyymi. Tuuli ja aurinko kasvavat toki, mutta kun yhä edelleen niiden yhteenlaskettu osuus globaalista energiankulutuksesta on yhden prosentin luokkaa, pitäisi merkitystä olla sillä muullakin. Maailman energiantarpeeseen tuuli ja aurinko ovat pieni lisä, mutta eivät mikään ratkaisu. On poliittisesti vaarallista luoda politiikkaa fantasian varaan. Jo nyt on nähty myös toisenlaisia trendejä, kun sähköverkkohäiriöiden ja sähkönsiirto-ongelmien vuoksi Kiina perui tuulivoimahankkeita.
Vaihtelulle alttiina energiamuotona tuuli ja aurinko eivät voi ikinä ylittää 30 prosenttia, ellei sähkön varastoinnin ongelmaa ensin ratkaista ympäristön kannalta kestävällä tavalla. Akkujen ympäristökuorma on aivan liian suuri ollakseen mikään ratkaisu sähkön varastoinnille. Siksi on tärkeätä kehittää kaikkia energiamuotoja ja jälleen kerran nähdä kokonaisuus.
Pahin sepitys liittyy kuitenkin siihen, miten EU:ta ja Suomea ajetaan yksipuolisiin ilmastotoimiin kokonaisuudesta välittämättä. Kuten tähän mennessä on nähty, yksipuolisista ja epätahtisista leikkauksista ei seuraa vähemmän vaan enemmän päästöjä. Saastuttaja saa silloin kilpailuedun. EU on kyllä leikannut tuotannon päästöjään, mutta kasvattanut kulutuksen päästöjään tuomalla yhä enemmän EU:n ulkopuolelta. Kyseessä on ollut varsinainen hölmöläissatu. Jos suomalainen teräs korvautuu kiinalaisella, päästöt voivat olla jopa kolminkertaiset.
Hassi sanoi “pitävänsä erittäin haitallisena” hallituksen päätöstä tukea raskasta ja energiaintensiivistä teollisuutta 40 miljoonan euron edestä. (Hassi tosin puhui 40 miljoonasta markasta, mutta oletan että hän tarkoitti euroja ja viittaa hallituksen pääatökseen kompensoida päästökaupan epäsuoria kustannuksia). Kritiikki luo epäreilun vaikutelman, että hallitus tieten tahtoen tukisi saastuttamista ja energiantuhlausta, vaikka totuus on juuri päinvastainen. Raskas teollisuutemme edustaa maailman huippua, jos tarkastelemme päästöjä tuotantotonnia kohden. On ilmastoteko pyrkiä säilyttämään nämä työpaikat Suomessa ja tasoittaa niitä kustannuksia, joita kiristyvä ilmastotavoitteemme kilpailijoihin nähden aiheuttaa.
Ps. Ykkösaamun muille keskustelijoille Katri Kulmunille ja Helena Vänskälle kiitos tasapainottavista kommenteista.
