Terveisiä Pekingistä. Olen Tsinghua-yliopistossa vierailevan tutkijan roolissa ja pidimme loppuviikosta seminaaria, joka käsitteli energia- ja ilmastokysymyksiä. Tsinghuan tutkija vahvisti viimeaikaiset uutiset siitä, että tuulivoima on Kiinassa vastatuulessa. Syy on yksinkertainen: tuuli menee hukkaan, sekoittaa verkon ja aiheuttaa sähkökatkoksia. Nämä katkokset tulevat todella kalliiksi.
Kiinan hallitus päätti pysäyttää tuulivoimainvestoinnit, koska suurin osa uudesta tuulienergiasta hukkaantuisi aiheuttaen vakavia häiriöitä maan sähköverkkoon. Jo maaliskuussa hallitus kehotti lopettamaan luvituksen maan tuulisimmilla osilla, sillä hallituksen tilastojen mukaan 15 prosenttia jo tuotetusta tuulisähköstä menee hukkaan. Vaikkei uutta enää rakenneta, jo olemassa oleva tuulivoimakapasiteetti aiheuttaa isoja haasteita sähköverkolle.
Ongelma liittyy tuulen vaihtelevuuteen. Se ei tuota sähköä silloin kun sitä eniten tarvittaisiin. Tämä vaihtelevuus tekee sähköverkoista huomattavasti haavoittuvampia, ainakin niin kauan infrastruktuuri sähkön hyödyntämiseksi ja varastoimiseksi puuttuu. Tutkija myönsi, että verkko-ongelmien lisäksi tuulivoima on alkanut herättää myös kansalaisten vastustusta melu- ja maisemahaittojen vuoksi. Erityistä huolta hallituksessa herättää tuulivoiman kalleus, koska sen siirtokustannukset tuulisilta alueilta runsaasti asutetuille alueille ovat niin korkeat.
Kiina on käyttänyt valtavasti rahaa tuulivoimaan. Nyt sitä pidetään osin väärinallokoituna rahana.
Ennen kuin Suomen hallitus jatkaa kallista tuulitukemista uusien hankkeiden muodossa, suosittelisin päättäjille opintomatkaa Kiinaan. Vaikka lehdistö nostaisikin metelin poliitikkojen matkustelusta, heidän viisastumisensa voisi tuottaa lähivuosina miljardien säästöt valtion budjettiin. Matkailu avartaa!