Tätä kirjoittaessani ministeri Lindström pitää parhaillaan tiedotustilaisuutta turvapaikanhakijoiden kotouttamisesta, josta luvataan pitkää ja rankkaa urakkaa. Se ei ole helppoa, sillä esimerkiksi somalien työttömyysprosentti pääkaupunkiseudulla on noin 60. Jokin vika järjestelmässämme on.
Minua on jossain määrin yllättänyt se, että Suomessa puhutaan niin vähän siitä, miten naapurimaa Norja aikoo ratkaista pakolaiskriisinsä. Norjassakin pantiin merkille, että nyt asyylioikeuteen viittaamalla maahan pyrkii ihmisiä, jotka haluavat ensisijaisesti maan kansalaisuuden ja pääsyn korkeamman sosiaaliturvan piiriin. Tämän katsottiin heikentävän varsinaisen turvapaikan tarpeessa olevien ihmisten tilannetta. Siksi Norja teki päätöksen, joka toisaalta pyrki nopeuttamaan turvapaikanhakijoiden päätösten käsittelyä, mutta rajoittamaan heidän oikeuttaan jäädä maahan. Päätöksen mukaan maahan ei oteta ihmisiä, joilla ei ole oikeutta suojeluun, ja ne jotka siihen ovat oikeutettuja, joutuvat lähtemään Norjasta poliittisen tilanteen vakiinnuttua. Norja ei siis itse asiassa aio ”kotouttaa”.
Viime marraskuussa uutisoitiin, että Norjan hallitus on päässyt historialliseen sopuun, jossa oppositio on mukana. Päätöstä esitteli yhdessä koko puoluejohtajien kaarti vihreitä ja sosialisteja lukuun ottamatta. 169 kansanedustajasta sopimusta kannatti 161.
Lähtökohta on se, että jotta turvapaikka voidaan myöntää kaikille sen aidossa tarpeessa oleville, jo rajalla on karsittava ne, joilla ei ole perusteita ja oikeutta suojeluun. Turvapaikan saamisesta ei kuitenkaan seuraa oikeus jäädä maahan ja saada Norjan kansalaisuus. Olojen vakiinnuttua seuraa paluu kotimaahan.
Poliitikot pyrkivät myös tietoisesti pitämään huolta siitä, että etuuksien taso on sellainen, ettei Norja ole taloudellisesti houkutteleva verrattuna vastaaviin Euroopan maihin.
En halua neuvoa hallitustamme ja eduskuntaamme sen vaikeassa tehtävässä enempää kuin olen jo blogeissani tehnyt. Yhdyn presidentti Niinistön ilmaisemaan huoleen asyylioikeuden väärinkäytön mahdollisuuksista. Samalla kannan huolta siitä, että voisimme kohdentaa avun niille, jotka ovat aidosti avun ja suojelun tarpeessa. Mutta ehkäpä poliitikkojen olisi hyvä tehdä opintomatka Norjaan ja kuulla, miksi maassa päädyttiin Euroopan tiukimpaan turvapaikkapolitiikkaan.
