Suomalaisten hengelliseen perintöön kuuluu tarina laupiaasta samarialaisesta. Siinä matkalla oleva ihminen ryöstetään, pahoinpidellään ja jätetään alastomana tien varteen virumaan. Ohi kulkee tuon ajan uskonnollinen ja yhteiskunnallinen eliitti: ensin pappi ja sitten arvostetuimman kansanosan leeviläisten edustaja, ja viimeisenä yhteiskunnan väheksytyimmän vähemmistön, samarialaisten edustaja.
Jokaisella matkaajan kohdanneella oli oma logiikkansa. Ryöstäjät ajattelivat, että se mikä on sinun, on minun. Pappi kulki ohi eikä pysähtynyt auttamaan. Hän keskittyi uskontoonsa, ei ulkopuoliseen maailmaan. Hänen logiikkansa oli varmaan, että se mikä on minun, on minun.
Samanlainen ohikulkija oli leeviläinen hyväosainen. Ehkä hän ajatteli, että se mikä on sinun on sinun – ei se minulle kuulu. Varmaan oma vika kun viruu siellä.
Vasta se väheksytty samarialainen heräsi myötätuntoon, lääkitsi ja vaatetti uhrin, vei hänet toipumaan ja maksoi hänen kustannuksensa. Hänen logiikkansa oli: se mikä on minun, on sinun.
Me tarvitsemme tätä logiikkaa, olimme missä asemassa vain. Tarvitsemme myötätuntoa, joka herättää meitä osallisuuteen ja kokemukseen yhteisestä maailmasta. Me tarvitsemme hyvyyttä, joka kasvaa ihmisen sisällä. Ulkopuolelta sitä ei voi ihmiseen kaataa. Uskonnon ydin on sydämellinen myötätunto, joka kasvaa ihmisen sisällä. Ilman sitä uskonto muuttuu kovaksi hallintavälineeksi.
Yhteisön käsitys perustavanlaatuisesta hyvästä syntyy monimutkaisesti kaikesta siitä mitä yhteiskunnassa vaalimme arvokkaana ja luovuttamattomana. Se ei kuitenkaan synny tyhjästä. Sen takaa täytyy löytyä jotakin, jota ei voida hallita mutta johon voidaan osallistua ja jota voidaan kaivata. Sitä hyvää, joka pitää meitä hengissä, ei pitäisi kevyesti heittää pois. Hyvyydestä ja hyvyyden voimasta pitäisi puhua enemmän.
Me tiedämme, että maailmassa pahuuden ongelma on ilmeinen. Mutta se ei saisi hävittää meiltä kykyä ihmetellä hyvyyden voimaa. On ihmeellistä, että vieläkin on olemassa anteeksiantoa, meitä kutsutaan rakastamaan vihollista, ja vieläkin tämä rakkaus ja hyvyys on voimaltaan häikäisevämpää ja väkevämpää kuin mikään pahuus. Vieläkin hyvä voittaa pahan, vieläkin hyvä on kiinnostavampaa, vaikka saatamme erehtyä luulemaan tosin. Kirjailija-filosofi Simone Weil tekee teoksessaan Painovoima ja armo loistavan huomion siitä, miten todellisuus haastaa mielikuvituksemme: ”Kuviteltu paha on romanttista ja vaihtelevaa, todellinen paha taas harmaata, yksitoikkoista, autiota ja ikävystyttävää. Kuviteltu hyvä on ikävystyttävää; todellinen hyvä on aina uutta, ihmeellistä, juovuttavaa.”
Tätä hyvää ja myötätuntoista osallisuutta me tarvitsemme. Kiitos että haluatte olla mukana rakentamassa sitä.
(Suomen irakilainen kulttuurifoorumi oli aloitteentekijänä tapahtumassa, jonka teemana on Yhdessä terrorismia vastaan. Tapahtuma järjestettiin lauantaina 18.4.2015 11-16 Senaatintorilla.
Tapahtuma kokosi yhteen etnisiä ja uskonnollisia vähemmistöjä, ja sen tarkoitus oli osoittaa niiden olevan osa suomalaista yhteiskuntaa.. Tapahtuma alkoi eri uskontokuntien rukoushetkellä ja hiljentymisellä. Olin puhumassa paikalla Kokoomuksen edustajana. )
