Alkuun julkinen anteeksipyyntö. Vuonna 1997-98 vedin Nelosella poliittista keskusteluohjelmaa nimeltä Ylähuone. Kerran arvovaltaisen raadin vieraana oli kiistelty hahmo, lääkäri Mikko Paunio. Hän oli jo vuonna 1991 kirjoittanut kirjan Vihreä valhe, jossa hän oli analysoinut vihreän liikkeen ideologisia lähtökohtia erittäin kriittisesti. Vihreän Langan silloisena kolumnistina – poliittisesti sitoutumattomana mutta tiedostamattani umpivihreänä – en niistä mielipiteistä oikein piitannut. Ja koska hain ohjelmaan usein pientä diskreettiä draamaa ja latentteja vitsejä, lankesin huonoon käytökseen. Tein sen Paunion kustannuksella. Pyysin ohjaajaa kuvaamaan minua kun nojaan käsi poskella pöytään, kolme sormea pystyssä. Paunion puhuessa sormet vähenivät molemmilta puolin yhteen.
Olen hävennyt elettäni. Olin ikävä ja arrogantti.
Nykyisin Paunio on lääkintöneuvos ja maailmanpankissa kansainvälisen uran tehnyt tutkija. Tänään hän on julkaissut uuden kirjan Vihreä valhe – valheen sysimustat juuret, sen salakavalat lonkerot ja murheelliset seuraukset. Kyseessä on jatko-osa neljännesvuosisata sitten kirjoitettuun teokseen. Paunion mukaan vihreällä aatteella on suora yhteys viime vuosisadan antihumanistisiin ja totalitäärisiin ideologioihin.
Nyt meillä on jo perspektiiviä arvioida, oliko ensimmäinen raflaava pamfletti oikeilla jäljillä. Uudessa kirjassaan Paunio käy läpi ideologisen katsauksen jälkeen, millaista jälkeä vihreä ympäristöpolitiikka on saanut aikaan mm. jätehuollossa. Miljardien panostuksella on hukattu energiaa ja tehty suurta ympäristövahinkoa. Tunnustan, että omatkin silmäni avautuivat muutama vuosi Ylähuoneen jälkeen, lainsäädäntötyössä. Nimenomaan jätepolitiikka oli seikka, joka ensimmäisenä muutti täysin käsitykseni ideologian uskottavuudesta (ks. linkki 10 vuoden takaa: Saako luvan olla järkevä).
Suosittelen tutustumaan kirjaan, enkä paljasta siitä liikoja, mutta yhden ajankohtaisen ja hyvin läpimenneen valheen haluaisin nostaa esiin. Viimeksi törmäsin siihen viikonloppuna kun paneelikeskustelussa mainitsin uusiutuvan energian markkinoita vääristävät ylisuuret tuet. Joku yleisöstä huusi: entäs fossiilisen energian tuet. Olisin halunnut vastata mutta aika loppui.
Vihreiden painavin argumentti uusiutuvien tuen puolesta on väite, että fossiilisia tuetaan kymmenkertaisesti. En ole koskaan kuullut kenenkään perustelevan kunnolla tätä väitettä: mitä se tuki oikein on.
Paunion kirja antaa siihen mielenkiintoisen vastauksen.
Väitteen takana on harhaanjohtava rinnastus. Sen mukaan uusiutuvia tuetaan vain noin sadalla miljardilla dollarilla vuodessa (tämä luku on muuten alakanttiin) kun taas fossiilisten energioiden tuki olisi noin tuhat miljardia dollaria. Aika moni menee hiljaiseksi kun kuulee tämän. Paitsi, ettei se ole ihan totta. Tästä väitetystä fossiilisen tuesta yli puolet nimittäin tarkoittaa sitä mitä tapahtuu kehitysmaissa, kuten Saudi-Arabiassa, Nigeriassa, Iranissa tai Venezuelassa, kun öljymaat myyvät kansalaisilleen öljyä alle maailmanmarkkinahinnan. Jos tynnyri öljyä maksaa maailmanmarkkinoilla 100 dollaria, ja Saudi-Arabiassa kansalaisille 2 dollaria, tämä erotus on sitä vihreiden laskemaa fossiilisten tukea.
No mutta eihän se oikeasti ole – se on silmänkääntötemppu, sillä ei kai kukaan vihreäkään vakavissaan voi väittää, ettei kehitysmaiden köyhillä olisi oikeutta maansa öljyvaroihin eli oikeutta liikkua autolla. Myös Saudi-Arabian Egyptille lahjoittama öljy katsotaan sellaiseksi fossiilisen energian tueksi. Ilman tätä lahjoitusta eivät autot Egyptissä liikkuisi. Kehittyneissä maissakaan ei ole mitään suoraa fossiilisen energian tukea vaan kyse on verohelpotuksista, kuten esimerkiksi silloin kun fossiiliseksi luokiteltu turve saa kilpailuetua kivihiileen verrattuna – minkä tämä hitaasti uusiutuva biomassa todella ansaitseekin.
Kun seuraavan kerran törmäätte väitteisiin, että fossiilisia tuetaan uusiutuviakin enemmän, kysykääpä siis tarkat perustelut. Törmäätte vaivautuneeseen hiljaisuuteen, sillä se ei ollut oikea argumentti. Se oli vihreästä työkalupakista vetäisty argumentti, väistöliike, jonka ei ollut tarkoituskaan olla totta.
