Politiikan ei tarvitse olla kiinnostavaa. Periaatteessa sen kuuluukin olla tylsää ja asiallista, jotta ihmiset voisivat elää kiinnostavaa elämää. Mutta miten tylsiä ihmisiä äänestetään?
Tämä on etenkin eurovaalien dilemma. Kyseessä on maanlaajuinen vaali, ja se tulee kalliiksi, ajattelee sitten miten päin vain. Ehdokkaalla on oltava tunnettuutta, ja jos ei ole rahaa, on oltava kiinnostavuutta.
Viime vaaleissa isoimmat budjetit olivat pitkälle yli 200 000 euroa, ja keskiarvon sanottiin olleen 72 000 euron paikkeilla, jossa omanikin oli. Periaatteessa mainontaan tuhlaaminen raastaa sielua, mutta karu fakta on, että jos ei mainonnalla anna riittävää signaalia, äänestäjät tulkitsevat, ettei läpimenoon ole realistisia mahdollisuuksia.
Itse arvioin, että tulevissa vaaleissa minun tulisi saada kokoon 40 000 euroa ulkopuolista rahoitusta. Yritän saada sen kasaan vaaliseminaareilla sekä kehottamalla minua kannattavia äänestäjiä maksamaan vaikkapa vain viisi euroa tukiyhdistyksen tilille.
Minulta on kysytty, olenko valmis julkistamaan jokaisen saamani vaalitukisumman. Ilman muuta, eurolleen, aina. Olisin yksinomaan ylpeä voidessani raportoida siitä, kuka tai mikä taho on arvostanut tekemääni työtä ja toivonut sen jatkuvan. En häpeäisi mainita summia tai tahoja, sillä itse tiedän, ettei vakaumukseni ole millään hinnalla kaupan, eikä mikään tuki jäävää minua.
Tarkoitan sitä. Jos joku maksaa minulle vaalirahaa, hän tekee sen turhaan, jos kuvittelee minun sitten tottelevan hänen toiveitaan. Jos hän sen sijaan pitää minua tehokkaana poliitikkona, joka on jo saanut hyviä asioita aikaan ja jonka hän toivoo vastakin jatkavan, tilanne on molemmin puolin tasapainossa.
Miksi sitten joku yritys haluaa maksaa yhtään mitään? Kai siksi, että suomalaisille yrityksille ja monille muillekin tahoille on aika merkittävää, millaisia poliitikkoja nähdään hoitamassa yhteisiä asioitamme. Jos ehdokas ei saisi vaalimainontaansa mistään tukea, lähinnä vain rikkaat tai muilla kuin yhteiskunnallisilla ansioilla kuuluisat ihmiset pääsisivät läpi. Etenkin koko maan kattavissa eurovaaleissa tämä korostuisi voimakkaasti. Kaikki meistä ovat toki joskus ensikertalaisia, ja kokemusta saa vain sitä hankkimalla, enkä edellytä että euroehdokkaalla täytyisi olla poliittista kokemusta – yhteiskunnallista kokemusta täytyy kuitenkin voida edellyttää.
Kun nyt moni toimittaja, politiikan asiantuntija ja poliitikko kaipailee vaalirahoitukseen läpinäkyvyyttä, olen ihmetellyt, miksei olennaisinta syytä vaikenemiselle ole tuotu esiin. Eihän se hyvänen aika meistä poliitikoista johdu. Ei siitä, että pelkäisimme kytköksemme paljastuvan tai että vaalituen antaja pelkäisi samaa. Mistä sitten on kyse?
Olen joka vaaleissa kysynyt yhteydessä tukea kerjätessäni, saako tuen antajan mainita julkisesti. Yleensä kukaan ei tahdo sitä.
Syy on ilmeinen.
Jos kertoisin vaikkapa Vapon (tämä esimerkki on helppo mainita siksi, että Vapo ei ole koskaan tukenut minua) rahoittaneen kampanjaani 1500 eurolla, Vapo joutuisi hankalaan välikäteen muihin ehdokkaisiin nähden. “Korhola sai, miksen minä, pidättekö minua huonompana, vai luuletteko etten pääse läpi, vai onko peräti puolueeni väärä?”
Ei mikään yritys tai firma, jonka intressissä on pitää huolta toimivista yhteiskuntasuhteista mahdollisimman moneen suuntaan, suostu toimimaan niin, että se vahingoittaa niitä samalla. Ja lopun voi arvata.
Jos jokainen euro pitäisi julkistaa, yritysten vaalirahoituksesta tulisi lopulta yrityksille eräänlainen vaalivuoden vaalivero. Automaattisesti joka suuntaan ja kaikille, jottei kukaan ehdokas tai puolue lähtisi rankaisemaan tai ryhtymään hankalaksi.
Tai miksei peräti lisättäisi sitä pahamaineista puoluetukea? Lisää rahaa puolueille järkevää ja läpinäkyvää kampanjointia varten. Kansahan siitä toki suuttuisi, mutta mikä olisi ero? Sama lopputulos. Nytkin jotkut ovat jo kovin suutuksissaan.
Ja ehkäpä on todella syytä sopia jokin kohtuullinen katto kampanjasummille. Jokainen saa tietenkin tehdä rahallaan mitä haluaa, mutta kyllä äänestäjän pitäisi jo hätkähtää, jos jotkut voivat panna omakotitalon kokoisia summia vaalikampanjointiin. On myös hyvä, että on keskusteltu siitä, mikä on kohtuullinen summa tuelle, jonka antaja pitää julkistaa. Tällä hetkellä se on eurovaaleissa 1500 euroa.
Mainonta on siis välttämätön ehto, mutta onneksi se ei ole Suomessa riittävä ehto. Ehdokkaalta odotetaan muutakin. Muutenhan tiedossa ei olisi muuta kuin rikkaiden tai kauniiden valtiopäivät.