Englannin kielessä on tehokas sana, jolle en ole löytänyt nasevaa käännöstä. ”Counterproductive” saatetaan kääntää haitalliseksi mutta tuo käännös ei paljasta loogisen kausaalisuhteen tuottamaa antikliimaksia. Kyse on siitä, että jokin seikka on vaikuttanut juuri päinvastaiseen suuntaan kuin alun perin aiottiin. ’Vastavaikutteinen’ kuulostaa liian kömpelöltä.
Aina ei siis käy niin kuin toivotaan. Tahto voi olla hyvä mutta koska ongelmat ovat usein monimutkaisuudessaan ilkeitä, ne yllättävät ja tuottavat päinvastaisen tuloksen.
Ajatellaan vaikkapa uskonpuhdistusta. Se oli kaivattu, monella lailla välttämätön kansanliike korruptoitunutta uskonnollista valtaa vastaan. Se antoi myös tieteelle sysäyksen eteenpäin, koska ravisteli auktoriteettiuskoa ja käsitystä luonnon koskemattomuudesta. Tuonpuoleisen sijasta huomio kiinnittyi tähän maailmaan paljolti uskonpuhdistuksen seurauksena. Mutta siitä seurasi jotain, mitä Martti Luther ei toivonut: Georg Henrik von Wright on todennut, että pitkän ajan näkökulmasta uskonpuhdistus edisti elämänmuotojen maallistumista ainakin yhtä paljon kuin herpaantuvan uskonnollisuuden aktivointia.
En maininnut uskontoa sattumalta. Viime vuosien ilmastonmuutoskeskustelu on sisältänyt monia uskonnollisia elementtejä.
Mutta hurmos ei ole sen pahin ongelma. Pahin ongelma on pelottavat tulokset, jotka ovat kääntyneet asetettuja tavoitteita vastaan: ilmastopolitiikkamme on edistänyt päästöjen kasvamista ja saastumista, koska se on yksipuolinen. Se tekee paitsi talousvahinkoa, ennen kaikkea se vahingoittaa kokonaisuutena ympäristöä. Talousvahingot voisi hyväksyä, jos vastapainoksi saataisiin jotakin hyvää ja välttämätöntä, jotain jolle hintalappua ei kannata edes asettaa. Mutta nyt ei ole kyse siitä. Ilmastopolitiikkamme kasvattaa päästöjä niin suhteellisesti kuin absoluuttisestikin.
Pitkään valmisteltu ilmastolaki on saatu luonnosvaiheeseen ja on lähtenyt lausuntokierrokselle. Nykytietämys globaalista päästökehityksestä on kuitenkin niin raskauttavaa, että se antaa aiheen pysäyttää kaavailut ilmastolaista. EU:n yksipuoliset toimet eivät ole osoittautuneet ainoastaan tehottomiksi vaan ympäristön ja ilmaston kannalta vahingollisiksi.
Siksi ilmastopolitiikan heikot tulokset tulisi ottaa huomioon jatkotoimia mietittäessä. Meidän pitää nöyrtyä toisenlaiseen strategiaan, yhdessä muiden kanssa sovittuun. Jos välitämme ollenkaan päästökehityksestä, meidän tulisi malttaa vuoden 2015 Pariisin ilmastokokoukseen asti ennen kuin teemme lainsäädäntöön isompia muutoksia. Pahinta mitä voimme tehdä, on betonoida lakiin heikko strategia. Isoja rakenteellisia ongelmia ei voi korjata kansallisilla ilmastolaeilla ja uudella päällekkäisellä lainsäädännöllä. Päinvastoin, se on naula arkkuun eurooppalaiselle tuotannolle, joka tasoltaan puhtaampaa kuin muut.
Tilanne on yksinkertaisuudessaan tämä. Kansainvälisen kaupan tilastot osoittavat, että satoja miljardeja maksaneiden ilmastotoimien aikana EU on kasvattanut päästöjään. Tämä käy ilmi kun tarkastellaan kokonaispäästöjä, eli otetaan kulutus huomioon ja tuontikulutustarvikkeiden päästöt. Kotoperäisten päästöjemme ulkoistaminen siis kostautui ja nosti tuontitarvikkeiden päästöjä.
Näin ollen EU:n ilmastopolitiikka rajoittaa tehokkainta tuotantoa ja lisää globaalisti päästöjä. Se ei ole luonut uutta työtä, investointeja tai clean techiä vaan on kurittanut omaa puhdasta teollisuutta, lisännyt työttömyyttä ja heikentänyt vaihtotasetta. Se hallitus, joka antaa tuen tällaiselle politiikalle, on vastuuton ja tehtäviensä tasalta pudonnut. Kaikkien ilmastopolitiikan tulosten valossa ilmastolakihanke on syytä jäädyttää, jos välitämme ympäristöstä vähääkään.
(Muokattu alunperin Nykypäivässä 21.2.14 julkaistusta kolumnistani)
Pidätkö ajatuksistani? Lue lisää artikkelista Terve järki käteen, toverit tai käy kotisivuillani www.korhola.fi liittymässä tukitiimiin.
