Arvoisa puhemies,
Komission päätös perääntyä uusiutuvan energian sitovassa tavoitteessa ei yllätä. Vuonna 2007 sovittu tripla 20 -tavoite oli epärealistinen uusiutuvien osalta: siihen ei voi päästä ympäristön tai talouden kannalta kestävällä tavalla. Seuraukset osoittivat, että kolmen samansuuruisen luvun rimpsu osoitti suurta taloudellista lukutaidottomuutta.
“Mitä minä sanoin” on vastenmielinen lause, ja sitä on käytettävä säästeliäästi, mutta nyt se on paikallaan: olen odottanut tätä, ja sanoin sen jo vuonna 2007. Tavoitteet laukaisivat sähkömarkkinoita vääristävän tukijärjestelmän, joka esti normaalin hinnanmuodostuksen päästöoikeusmarkkinoilla.
Siksi en voi kannattaa parlamentin ajatusta kolmesta tavoitteesta.
Tilanne on johtanut huonosti toimivaan sähköjärjestelmään, joka on asiakkaalle kallis. Samaan aikaan investoijilla on isot riskit, kun tukia voidaan muuttaa kesken kaiken. Syntyneet työpaikat ovat myös olleet usein lyhytaikaisia ja tulleet maksamaan paljon. Tilalle tarvitaan yhteinen näkemys siitä, että tukitasoja alennetaan, tuet hyväksytetään komissiolla ja niiden tulee olla tehokkaita ja markkinoille sopivia.
Jos useampia sitovia tavoitteita todella halutaan, voisin kannattaa maakohtaisia energiaomavaraisuustavoitteita. Energiaomavaraisuuteenhan uusiutuvienkin tavoitteen piti alunperin tähdätä mutta se karkasi käsistä tavalla, joka ei ole kestävää ympäristön kannalta. Uusiutuvista tuli uskonnollinen mantra, joka sai maksaa mitä tahansa. Ja se todella maksoi. Mitään järkevää biotaloutta ei ole se, että EU:n ulkopuolelta meille tuodaan tukkipuuta poltettavaksi tai että pellettien tuonti EU:hun kasvoi moninkertaiseksi. Toivottavasti heräämme nyt.
