Päästöoikeuksien poisvetämistä koskevat ns. backloading-suunnitelmat herättivät EU:ssa paljon suuremman kiistan kuin ennakoitiin. Vastoin odotuksia siitä tuli tämän vaalikauden kuumin lainsäädäntöpaketti ilmastopolitiikan alalla. Syksyllä se esiteltiin europarlamentaarikoille triviaalina juttuna, jolla meitä ei kannattaisi oikeastaan edes häiritä. Komissio totesi, että voisi sen toteuttaa ilman parlamenttiakin, mutta päätyi kysymään muodollisen luvan jälkipuintien välttämiseksi. Prosessista tuli kaikkea muuta kuin muodollisuus. Mukaan vedettiin lopulta niin Walesin prinssi kuin kirkkojen piispojakin. Financial Timesissa julkaistiin koko sivun mainos, jonka eri energiaa tuottavat yhtiöt olivat allekirjoittaneet. Ne vetosivat, että parlamentin tulisi hyväksyä backloading. Muu teollisuus vastusti päästöoikeuksien kiristystä. Lobbaus oli ennenkokematonta.
Uutta oli myös sosiaalisen median rooli. Keskustelua käytiin Twitterissä, jossa tein tietämättäni historiaa. Ryhmäni raportöörinä totesin viikkoa ennen äänestystä parlamentin suurimman ryhmän sitoutuneen hylkäämään backloadingin. Lopputulos oli, että eurooppalaiset uutistoimistot uutisoivat twiittini pudottaneen päästöoikeuksien arvoa 9% yhden päivän aikana hiilimarkkinoilla. Kiistan hävinnyt kollega syytti luottamuksellisen tiedon vuotamisesta. Traderit syyttivät markkinoiden sotkemisesta. Toimittajat kiittivät avoimesta viestinnästä.
Mitään asiatonta poliittisen ryhmän muodostaman kannan toistamisessa ei ole, etenkään jos ei tee itse kauppoja päästöoikeuksilla. Eri asia olisi sekin, jos vuodettaisiin faktatietoa jäsenmaiden ja yritysten päästökaupparaporteista, joiden pohjalta voi laskea edellisvuoden toteutuneet päästöt. Näinhän tapahtui vuonna 2006, kun tietoa kertyi ensimmäistä kertaa. Sen jälkeen komissio on ollut tarkkana vuotojen suhteen ja antanut asiat ulos tiedotteilla.
Eräs iso ongelma liittyi päätöksenteon proseduuriin. Viime vuosina parlamentissa on yleistynyt ns. First reading agreement, jonka perusteella vastuullisen valiokunnan raportööri voi aloittaa neuvottelut suoraan valiokuntaäänestyksen jälkeen komission ja ministerineuvoston kanssa. Järjestelmä kasvattaa raportöörin vallan huippuunsa, koska muun parlamentin kannat voidaan käytännössä lähes kokonaan ohittaa. Systeemi ei ole sen enempää läpinäkyvä kuin demokraattinenkaan, mutta tehokas se kyllä on. Aikaa säästyy.
Aikaa pitääkin säästää silloin, kun asia on kiistaton ja näkemykset yhteneväiset. Sen sijaan oikotiemenettelyä ei pitäisi käyttää poliittiseen peliin, siihen että epämieluisat kannat pelataan paitsioon. Näin oli käymässä backloadingin kanssa ympäristövaliokunnassa. Teollisuus- ja energiavaliokunta oli hylännyt suurella enemmistöllä backloadingin, ympäristövaliokunta taas hyväksynyt sen. Puheenjohtaja, joka samalla oli mietinnön raportööri, pyysi meiltä mandaattia oikotiemenettelyyn. Sovimme, että lykkäämme äänestystä viikolla. Raportöörien palaverissa keskustelimme menettelystä, ja muistutin että mandaatin myöntäminen ja suoriin neuvotteluihin meneminen synnyttäisi tässä tapauksessa demokratiavajeen, kun kannat ovat täysin hajalla: oikotiemenettelyä ei keksitty tätä varten. “Come on, se on vain yksi lause, 21 sanaa”, sanoi vihreiden varjoraportööri, “miksi se nyt pitää päätättää koko parlamentilla?”
Niin, miksi? Ensinnäkin nuo 21 sanaa olisivat nostaneet sähkönhintaa. Väärä strategia nyt, kun muualla maailmassa liuskekaasu takaa kohtuuhintaisen energian. Lamasta kärsivässä Euroopassa se on väärä ele. Hinnannousu sopii sähköntuottajille, mutta pitkällä tähtäimellä heidänkään etunsa ei ole, että Euroopasta katoavat parhaat asiakkaat, energiaintensiivinen teollisuus.
Toisekseen, varsinainen syy selvisi eilen tiistaina, kun äänestimme asiasta: oikotiemenettely olisi johtanut harhaan poliittisen tahtomme osalta. Voi vain kysyä, kuinka monta harhapäätöstä näin on tehty.
Hylkäsimme backloadingin. Päätös oli monella tapaa historiallinen. On vaikea arvioida, mitä jatkossa tapahtuu, mutta signaalina on tärkeää, että parlamentti sanoi ensimmäisen kerran ei sellaiselle ilmastopolitiikalle, jonka yksipuoliset kustannukset Euroopalle ovat suuret. Komissaari Gunther Verheugen sanoi aikoinaan päästökaupasta: me viemme saasteita ja tuomme työttömyyttä, onko tässä mitään järkeä. Tänään talo totesi, ettei ole.
(Blogi on julkaistu alunperin Tekiikka ja Talous-lehden Energiablogi-sarjassa)
