EU:n Rio+20-pääprioriteettina oli globaali siirtyminen vihreään talouteen, joka edistää luonnonvarojen kestävää hallintaa, kestävää kulutusta ja tuotantoa. EU oli erityisen pettynyt siihen, että puheenjohtajuuden YK:lta ottanut isäntämaa Brasilia puski läpi loppuasiakirjan ennen kuin ministerit olivat ehtineet paikalle ja päätti riisua tekstin kaikista kiistanalaisuuksista. Surkean fasilitoinnin seurauksena EU ei pystynyt muodostamaan koalitioitaan, ja monet sen prioriteetit jäivät kirjaamatta tai kokonaan neuvottelematta.
Moni tietää, mitä mieltä olen YK:n ilmastoprosesseista. Rio+20 ei ollut ilmastokokous, mutta yhteistä näillä on kuitenkin se, että prosesseilla ei nykymuodossa saavuteta mitään tarkoituksenmukaista. Riossa päättäjillä olisi ollut esimerkiksi mahdollisuus käyttää yhdeksää päätoimijaryhmää – yritysmaailmaa, lapsia ja nuoria, maanviljelijöitä, alkuperäiskansoja jne. – voimavaranaan loppuasiakirjan määrittelyssä. Pettyneet päätoimijaryhmät, jotka olivat valmiita auttamaan päättäjiä, marssivat ulos kokouksesta ja irtisanoutuivat siitä esipuheen osiosta, jossa julistetaan, että loppuasiakirja tehtiin päätoimijaryhmiä konsultoimalla. Heidän haluamaansa tulevaisuutta ei saavutettu, mistä voimme syyttää ennen kaikkea prosessia ja EU:n puuttuvaa vihreän talouden markkinointistrategiaa. Kehitysmaat alkoivat pitää konseptia salaliittoteoriana, joka estää heidän talouskasvunsa.
Toivoisin, että panemme toimeen EU:n prioriteetteja unionin sisällä, emmekä hautaa niitä toiveita, joita kansalaisyhteiskunta meille asetti. Tulevat sukupolvet tarvitsevat työpaikkoja, kestäviä energiamuotoja, mahdollisuutta kuluttaa kestävästi sekä äänen päätöksenteossa. Onneksi ns. kestävän kehityksen tavoitteiden prosessi saatiin aluilleen, ja Suomen ajama vesi ja sanitaatio ihmisoikeutena mainittiin ensimmäistä kertaa YK-asiakirjassa.
