Arvoisa puhemies, Shahbaz Bhatti ja hänen koko elämänsä on hämmästyttävä esimerkki siitä, mitä rohkea ja periaatteilleen uskollinen ihminen saa aikaan. Hän ei ollut toiminut virassaan kuin puoli vuotta, kun Pakistanin parlamentti hyväksyi merkittävän uudistuksen, joka takasi viiden prosentin kiintiön julkisissa viroissa maan vähemmistöille. Se oli vain yksi Bhattin ajamista lukuisista demokraattisista uudistuksista, joista Pakistanin hallituksen tulisi olla erittäin ylpeä.
Merkittävimpänä voidaan pitää hänen käynnistämäänsä paikallistason monenvälistä uskontodialogia (interfaith harmony dialogue), joka pyrki lievittämään jännitteitä ja korjaamaan sitä maaperää, josta terrorismi syntyy. Näin ideassa rauhanpalkinnon aineksia ja toivon, ettei työ ihmisoikeuksien ja demokratian eteen Pakistanissa lakkaa, vaikka ääriainekset saivatkin tilapäisen voiton raivatessaan maan strategisimman ihmisoikeusaktivistin pois. Jos dialogissa onnistutaan maassa, joka on radikaalin islamin keskus, myönteiset vaikutukset säteilevät kaikkialle maailmaan.
Vain noin kuukausi sitten tapasin Bhattin. Keskustelimme hänen mahdollisesta kuolemastaan. Hän ei ollut naiivi. Hän kyllä ymmärsi, mihin rohkeus voi johtaa. Minä kyllä kuolen ennen pitkää, hän sanoi, mutta sillä välin yritän korjata epäoikeudenmukaista lainsäädäntöä niin paljon kuin kykenen. Minä kuolen, mutta laki jää ja se vaikuttaa miljoonien elämään.
