Päivän poliittisin uutinen kantautui STT:n kautta Sri Lankaan, jossa olen työmatkalla. Kolmesta suuresta puolueesta virtaa tasaisesti äänestäjiä Perussuomalaisiin, ja ilmeisesti niin tapahtuu joka suunnalta, RKP:sta kuitenkin vähiten. Suomen Kuvalehden teettämä tutkimus ei yllättänyt minua. Kun vain löytyisi hyviä teorioita, miksi.
Minulla on yksi, vähän outo. Olen tavannut jo muutaman Kokoomuksen äänestäjän, joka aikoo ”piruuttaan” äänestää persuja. Pari viikkoa sitten tapasin ihmisen, joka on seilannut kolmen suuren välillä, äänestäen aina ”hyvää tyyppiä”. Nyt se hyvä tyyppi etsitään perussuomalaisten joukosta. Miksi? ”Ihan jäynänä, näpäytän vaan.” Hän oli suustaan sen verran letkeällä päällä, että kerjäsin lisää. ”No entäs persujen Eurooppa-politiikka, eikö haittaa”, sillä tiesin seuralaiseni EU-myönteiseksi. ”Se mitään haittaa, tää ei ole pointti. Nyt vain löytyi piiska, jolla saa nöyryyttää näitä vallan pökerryttämiä hääräreitä.”
Seuralaiseni ei omien sanojensa mukaan kannata perussuomalaisten politiikkaa alkuunkaan. Se on liian tuntematonta, liian sattumanvaraista, liian paljon sen varassa, mikä päivä Soinilla on ja mikä sointuva motto tälle tulee mieleen. Kyseessä on protestiääni, ja nyt sen antaminen motivoi, koska se ei tällä kertaa mene hukkaan. Massaliike varmistaa, että se kuullaan ja ymmärretään, ja vaali-illan ekstaattinen hupi on katsella venähtäneitä naamoja.
Koska politiikka on totista puuhaa siksi, että siinä hoidetaan yhteistä rahapottia ja yhteistä isänmaata, keskustelu pani vakavaksi. Missään ei ole jotakin valtion rahaa, vaan se täytyy yhteisvoimin tehdä ja yhteistuumin jakaa. Puhtaita jäyniä ei oikein voi suositella. Vaali-illan vahingonilo on hetken hurma, mutta neljä seuraavaa vuotta ratkaisevat.
Yritin kehottaa keskustelukumppaniani yksinkertaisuuteen. Äänestä oikeasti sitä, jonka näkemyksiä kannatat, sillä juttu voi mennä läpi – siinä vakava ohje kenelle tahansa äänestäjälle.
Mutta selvästi tässä tilanteessa on osviittaa kaikille puolueillekin. On katsottava peiliin oikeasti. Populismista puhuminen voi muodostua silkaksi populismiksi, jos se on väistöliike aiheelliselle kritiikille. Ihmiset ansaitsevat meiltä kunnioitusta, kykyä kuunnella, hyvää politiikan moraalia ja rehellistä puhetta. Siihen on aina uudelleen palattava, kukaan ei omista sitä lähtökohtaisesti ja pysyvästi. Eivät tietenkään edes persut.
–
Päivän kommellus sattui pääministerin virka-asunnossa. Autosta noustessa lehmänkokoinen kuolaava koira ryntäsi päälleni ja alkoi nuolla minua yltympäri. Olin erittäin vihainen mutta isännät eivät tuntuneet saavan koiraan rotia, ilmeisesti siksi että se totteli pääministerin sanaa. Kun pääministeri tuli paikalle, lausuin hänen ylhäisyydelleen toivomuksen, ettei hän pitäisi minusta yhtä paljon kuin hänen koiransa piti. Harva tarvinnee pääministerivisiitin jälkeen suihkua yhtä kipeästi, kuin minä ja punainen mekkoni tänään tarvitsimme. Politiikassa ryvettyy.
