Arvoisa puhemies,
Haluan esittää pari huomiota huippukokouksen agendaan liittyen. Yksi keskeinen teema on liittynyt Kööpenhaminan kokouksen jälkeisiin toimintalinjoihin. Komissio on toistuvasti esittänyt, että siirtyminen 20 prosentin vähennystavoitteesta 30 prosenttiin olisi nyt jotenkin edullisempaa talouslaman seurauksena. Tämä on aika kummallista logiikkaa: numerot irrotetaan kontekstistaan, ympäröivistä olosuhteista. Ei ymmärretä, että kynnys toimiin on korkeampi sekin. Kuka voisi ottaa komission loogisen päättelykyvyn tosissaan tällaisten puheiden jälkeen?
Mutta ennen kaikkea: vähennystavoitteen nostamisen ehto on aina ollut päästövähennysrintaman laajeneminen ja kattava globaali sopimus. Jokainen asiaa yhtään tunteva tajuaa, että muussa tapauksessa vähennystoimet menevät hukkaan ja hyödyttävät vain pörssisähkön tuottajia, ei ympäristöä. Vain tasatahtinen vähentäminen vaikuttaa oikein eikä aiheuta tuotannon siirtymistä saastuttavampiin oloihin.
Siksi EPP-ryhmämme tulee olemaan erittäin kriittinen näille korotuspuheille. Ne ovat direktiivin vastaisia. Jos taas direktiivi avataan, me vaadimme että avataan se sitten kunnolla ja otetaan pohdintaan koko numeroskaala nollasta lähtien. Itse olen pitkään ajatellut, että asetetut määrälliset luvut eivät ole välttämättä edes tehokkain tapa vähentää päästöjä. Tämänhän on komissiokin tavallaan myöntänyt todetessaan että Kiina ja USA menevät ohitsemme. Miksiköhän? Siksi että niillä saattaa olla realistisempi dekarbonisaatiopolitiikka. Kuinka kauan Eurooppa jaksaa jatkaa tätä Follow me, I’m behind you – politiikkaansa?
Toinen asia. Talouden hallinnosta totean, että Eurooppa tarvitsee kohdennetumpaa, parempaa säätelyä, ei sinänsä enemmän säätelyä.
