Puolueen vaihtaminen ei ole maailmanloppu, minähän sen tiedän. Ei sen harkitseminenkaan. Asiaa auttaa, jos vaihtoon on painavat syyt, mutta niiden arvioiminen on sivulliselle joskus mystiikkalaji.
Winston Churchill on yksi niistä, joka ei jauhautunut puolueloikassaan. Hän teki niin upean uran poliitikkona, pääministerinä ja tuotteliaana kirjailijana, jopa kirjallisuuden nobelistina, että harva edes muistaa hänen muuttaneen mieltään puolueestaan, jopa kahdesti. Konservatiivina tunnettu Churchill ehti viettää parikymmentä vuotta liberaalina, kunnes loikkasi takaisin konservatiiveihin. Hän kommentoi tapahtunutta itse: ”Kuka tahansa voi vaihtaa puoluetta mutta vaatii tiettyä kekseliäisyyttä vaihtaa puoluetta vielä uudestaan”.
Minä en voi nähdä Marja Tiuran pään sisälle enkä väitä, että tietäisin mitä on tapahtunut. Hallitusneuvottelijana itse tiedän kuitenkin, että niiden aikana ei ole mahdollista pelata henkilöpeliä. Salkuista ja niiden sisällöstä on sovittava ensin, henkilöistä myöhemmin.
Tiuraa ei kohdannut ministerionni tällä kertaa. Kokoomus on kuitenkin reilu puolue, jossa lojaalisuus palkitaan. Jos ei vuoro tullut nyt, se voi tulla myöhemmin, ja siksi kärsivällisyys on poliitikolle hyödyllinen avu. Hallitusneuvottelujen jälkeen olin erityisen iloinen siitä, että puolue korvasi Suvi Lindenin kokeman epäoikeudenmukaisen kohtalon. Hän sai uuden mahdollisuuden, kun joutui edellisellä kerralla jättämään ministerinpostinsa virkamiehen onnettoman huolimattomuusvirheen vuoksi, ei omasta syystään.
Ymmärsin silti hyvin Tiuran pettymyksen – politiikkaan mennään saamaan enemmän luottamusta ja isompia tehtäviä. Luulen, että moni äänestäjäkin olisi sen ymmärtänyt. Muutama äänestäjä olisi ymmärtänyt senkin, jos pettymys hatutti niin paljon, että se tuntui silloiselta tunnekuohussa lopulliselta hylkäämiseltä – mahdollisesti jopa niin lopulliselta, että mieleen tuli muut vaihtoehdot.
Jos näin olisi sattunut käymään, asia olisi tietenkin kannattanut kertoa hyvissä ajoin ennen seuraavia vaaleja.
Siinä mahdollisessa tapauksessa, miksi ei kokeilisi totuutta? Useimmat olisivat ymmärtäneet mielipahan kuohussa käytyjä ajatuksia. Tunnustusta olisi aikansa ihmetelty mutta kuka voi tuomita pettyneen äänikuningattaren, joka paljastaa haurautensa?
Hauraitahan me olemme kaikki.
En tiedä, arvasinko oikein. Jos kuitenkin Tiura harkitsi itse puolueen vaihtoa, ainoa järkevä ele on puhua totta. Jos hän ei niin tehnyt, olisi aika kertoa nimiä myöten, kuka Keskustasta lähestyi.
