? Arvoisa puhemies, Alzheimerin tauti on hämmentävä sairaus, joka muuttaa sairastuneen maailman tuntemattomaksi ja vaaralliseksi paikaksi. Elämä on olemista hengenvaarallisessa nyt-hetkessä, jossa menneet muistot ja oppimiset eivät anna nykyhetkeen turvallista siltaa. Inhimillisesti kohtalon kovuutta lisää se, ettei parannuskeinoa tautiin tunneta tänä päivänä.
Kyseessä on myös läheisten sairaus. Tautia kutsutaan joskus perheen sairaudeksi omaisten kärsiessä usein kroonisesta stressistä. Sosiaalinen vaikutus on laaja ja raskas. Väestön ikääntyessä Euroopassa hermoston rappeutumissairaudet kuten Alzheimerin ja Parkisonin tauti ovat enenevässä määrin kansanterveydellinen kysymys: jo nyt potilaita on yli 7 miljoona, ja määrän odetetaan tuplaantuvat tulevalla vuosikymmenellä. Sairauksien syitä lääketiede ei kuitenkaan vielä edes täysin tunne. Lupaavia tutkimustuloksia esiintyy, mutta läpimurtojen edistämiseksi tarvitaan koordinointia. Yksityisen ja julkisen sekä eri jäsenmaiden tutkimustiedon ja innovoinnin yhteensaattamiseksi tarvitaan yhteisön ohjelmasuunnitelua ? siten on toivoa, että näiden sairauksien tehokkaampi ennaltaehkäisy, diagnosointi ja hoito tulevat mahdollisimman pian todeksi käytännön hoitotyössä. Olen vakuuttunut siitä, että hermoston rappeutumissairauksien kanssa kamppaleivat ihmiset, potilaat, omaiset ja hoitavat tukevat voimakkaasti pyrkimyksiä löytää yhteistyön avulla uusia keinoja sairauksien selättämiseksi. Juuri tällaiset hankkeet kertovat kansalaisille, miksi ylipäätään olemme täällä tänään; ne justifoivat koko unionin olemassa oloa. Olen kollega Reulin kanssa siinä samaa mieltä, että proseduuriset ja toimivaltaseikat ovat toisarvoisia silloin, kun itse asia etenee oikeaan suuntaan.
