Blogin kirjoittaminen on vaikea laji. Pähkäilen jatkuvasti, mitä siltä odotetaan. Jos panen painoa sanalle päiväkirja ja kuvaan mepin päivää, tuloksena voi olla kyllä valaisevia selostuksia työmme arjesta mutta ketä kiinnostaa? Riittääkö, että se tapahtui MINULLE?
Kuvittelen, että ei. Siksi kaipailen blogilta jotakin lisäarvoa maailmassa jotain sellaista tietoa, edes diminutiivista oivallusta tai havaintoa, jolla olisi itseisarvoa siitä huolimatta, kuka sen kirjoitti. Ja kun näin ei yleensä ole, blogit taipuvat olemaan luonnostaan narsistisia. Kun ammattikin on sitä, ei hyvältä tunnu.
Vaalien alla voi kuitenkin itse kampanjan selostaminen olla antoisaa, kokonaisuutena. Se voi olla täynnä puuduttavia tarinoita mutta jääpähän ainakin dokumentti, sairaskertomus siitä, miten voitetaan tai hävitään vaalit. Niinpä heittäydyn nyt bloginarsismin valtaan pariksi kuukaudeksi ja yksinkertaisesti selostan. Tätä minä tein, tämä tapahtui minulle.
Tulen varmaan olemaan nolo. Tulen potemaan Camus-darraa. Viittaan murhaavaan sitaattiin Albert Camus´n murhaavassa teoksessa Putoaminen: Minä, minä, minä, siinä kalliin elämäni kertosäe, joka kaikui kaikessa mitä sanoin ja tein.
Mutta tällaista politiikka saa aikaan. Seuratkaa vaaleja jos jaksatte.
