– Romaaneja ja hengellistä kirjallisuutta ehdin lukea lentokoneessa ja veneen kannella sekä mökillä, jolla käymiseen suhtaudun kesäviikonloppuina fanaattisesti, kertoo Eija-Riitta Korhola.
(Sana 17.7.2008)
Eija-Riitta Korhola rakastaa kiireettömiä kesäpäiviä, jolloin voi keskittyä nauttimaan lukemisesta. Tänä suvena sellaisia siunaantuu harvinaisen vähän.
Loma europarlamentista alkaa heinäkuun lopussa. Kokoomuksen varapuheenjohtajaksi uudelleen valitun poliitikon puoluekiireet ja kokoukset Suomessa taas käynnistyvät jo elokuun alkuviikkoina.
Oman aikansa ottavat ilmastonmuutoksen ongelmat, joita Eija-Riitta pohtii yhdessä puolisonsa, ympäristömuutoksen professori Atte Korholan kanssa.
– Ilmastopolitiikka, joka on ollut tähän asti tehotonta, on nyt niin jännittävässä vaiheessa, että en raaski olla sivussa siitä! Valmistelen aiheesta EU-raporttia, ilmastopoliittisista pamflettia sekä väitöskirjaa, tekniikan filosofiasta lisensiaatin työnsä tehnyt europarlamentaarikko paljastaa.
Hän on ympäristöongelmien lisäksi erikoistunut ihmisoikeuskysymyksiin. Korhola on toiminut kuusi vuotta ihmisoikeusjärjestö First Step Forumin puheenjohtajana. Uskonnonvapauskysymyksiin erikoistunut yhteistyöverkosto pyrkii puuttumaan uskonnollisista jännitteistä syntyviin ongelmiin jo niiden varhaisvaiheessa ja estämään uskonnonvapauden ja ihmisoikeuksien kaventumista.
Sana auttoi kirjoituskammoon
Tätä nykyä Eija-Riitta Korhola näyttää tuottavan rivakkaan tahtiin tiukkaa asiatekstiä, kolumneja ja blogi-kirjoituksia, mutta nuorena hänellä oli yhdeksän vuoden jakso, jolloin julkisen tekstin kirjoittaminen ei onnistunut.
Sana paransi haavat.
Opiskelijaneito oli 1980-luvulla Sana-lehden nuorten sivujen toimituskunnassa, toimituksen sihteerinä ja kesätoimittajana. 1990-luvulla hän piti Sanassa media-palstaa vapaana toimittajana.
– Sanan rennossa ja hyvässä ilmapiirissä pääsin eroon kirjoittamisangstistani ja vapauduin turhista suorituspaineista.
– Ymmärsin, että kristillistä lehteä on pakko tehdä uskollisena omalle sisäiselle näylle. Muuten tulee harmitonta ja mitäänsanomatonta tekstiä, sanoo suorapuheisena ja kuvia kumartamattomana sanankäyttäjänä tunnettu nainen.
– Lehteä pitää tehdä Jumalalle – rohkeasti ja vapautuneesti. Sama konsepti saattaa sopia muuhunkin elämiseen, hän lisää.
Raamattu tempaa kuin Narnia lapset
Suomalaiset tapaavat pitää matalaa profiilia uskostaan, ja jopa arastella sen esiintuomista. Mistä Eija-Riitta Korholan rohkeus tulee?
Hän kertoo eläneensä onnellisen ja ”hengellisesti väkivallattoman” lapsenuskon. Äidin usko heijastui lämpimästi niin ilojen kuin surujenkin läpi. Tytär tarttui Raamattuun, jonka luki läpi useita kertoja.
Evankeliumeihin hän rakastui ristiriitaisuuksineen kaikkineen ”sen henkilön takia, jota ne yrittävät kuvata”.
– Upea Laulujen laulukin löytyi avaimeksi kristilliseen ajatteluun. Kun mietin, miksi alkuseurakunta otti siekailematta näin älyttömän eroottisen kirjan kaanoniin, tajusin, että mikään muu kuin päihdyttävä rakastuminen ei kuvaa yhtä hyvin sitä, mistä ihmisen ja Jumalan suhteessa on kysymys.
Eija-Riitta Korhola oppi tunnistamaan, kuka Raamatun kirjoittajista käyttää kapulakieltä ja kuka on lahjakas itsensä ilmaisija. Hänelle teksteissä ei ole kuitenkaan olennaista niiden inhimillinen loistokkuus tai loogisuus, vaan se, millaisen todellisuuden ne voivat avata.
– Kokemukseni Raamatusta on kuin C.S. Lewisin Narnia-sarjan lapsilla vaatekaapissa. Joskus kun lapset menevät kaappiin, he joutuvat pölyisten turkkien ja koipallojen keskelle, mutta toisella kertaa he saattavat päästä kaapin kautta aivan toiseen maailmaan.
– Lapset eivät voi itse valita, milloin vaatekaappi, ja myöhemmin portit, avautuvat Narniassa. Raamatun lukijana minäkään en voi hallita sitä, miten ja milloin tulen tempaistuksi Jumalan todellisuuteen. Se voi tapahtua tylsimmänkin tekstin kautta, Korhola vertaa.
Hän hiljentyy kiireisen arkensa keskellä Raamatun äärellä, milloin mahdollista.
– Tärkeintä on, etten sulje omaa maailmaani Jumalan maailmalta. Hengellistä kirjallisuutta lukemalla ja rukoilemalla voin vain ilmoittautua Pyhälle Hengelle avoimeksi, ihmiseksi, jota saa mieluusti häiritä jumalallisin toimin.
Himolukija hullaantuu huippukirjoista
Monisärmäinen Iso Kirja avasi Eija-Riitta Korholalle lavean tien kirjallisuuteen.
– Luen kesäisin välipaloina esimerkiksi pinnallisia dekkareita, kuten Tess Gerritseniä ja Donna Leonia. Roskaa ehkä jonkun mielestä, mutta lannoittaa mielikuvitusta kivan kepeästi, ja tekee siten sielullekin hyvää.
Elämänkulkuaan miettiessään Eija-Riitta muistaa aina ne kirjat, jotka kulloinkin hallitsivat omia tunnelmia. Lomamatkojakaan hän ei muista ensinnä maisemista, vaan siitä, mitä tuli lukeneeksi.
– Joku pitäisi sitä matkailun haaskauksena, mutta he eivät ehkä tunne tarpeeksi sitä säteilyä, jonka hyvä kirja voi maiseman ylle luoda. Efekti toimii myös toisinpäin: jos tartun uudelleen kirjaan, muistan edellisen lukemiskerran tilanteita, jopa tuoksuja.
– Minun ja Aten ehdoton yhteinen kesäkirja on Frank Schaefferin Loma Portofinossa, jonka olemme lukeneet lomalla toisillemme ääneen. Se on herkullisenmasentava kuvaus ääripietistisestä perhe-elämästä, jonka lieveilmiöistä meilläkin on muistikuvia. Kirjailijan isä Francis oli nuoruutemme kristillisissä piireissä paljon luettu auktoriteetti.
”Himolukija” saattaa olla monta kuukautta onnellinen jonkun mestariteoksen vuoksi. Hän ottaa esimerkiksi vuoden, joka meni ”suunniltaan ollessa” Graham Greenen Isä Quijotesta.
– Ikään kuin Greene olisi uransa siunatuksi lopuksi saanut syvällisen kepeyden lahjan! Olin silloinkin mökillä, enkä pystynyt päästämään kirjaa käsistäni.
Osa ”Jumalan ikävöinnille” omistautunutta kristittyä kuohuttavista lempikirjailijoista kuvaa kokemusta Jumalan poissaolosta ja ”jumalhämärästä”.
– Jotkut ihmiset ovat ikänsä Jumalaa paossa, eivätkä suostu kohtaamaan häntä. Oma lukunsa ovat sitten ne ateistit, jotka kritisoivat pinnallisesti uskovaisia ja pilkkaavat ulkokohtaisesti jumalaa, josta eivät tiedä mitään.
– Dostojevski totesi, että jumalaan kohdistettu kritiikki tekee usein vain kunniaa Jumalalle, koska se on niin vinksallaan, eikä osu lähellekään maaliaan. C.S. Lewis taas sanoi, ettei hölmö ateistinen kritiikki loukkaa kristittyä hänessä, vaan entistä ateistia hänessä.
Persoonallinen ratkaisu kärsimyksen ongelmaan
Koko lapsuutensa vahvassa uskossa ollut nainen tahtoi testata uskonsa kantavuutta. Osin siitä syystä hän valitsi oppiaineekseen teoreettisen filosofian, jonka monet harjoittajat ovat sulkeneet jo lähtökohtaisesti Jumalan ”kriittisen ja tieteellisen” ajattelunsa ulkopuolelle.
Sivuaineissaan Korhola tutustui maailmanuskontoihin ja teologiaan. Filosofia ja uskontotiede opettivat, että kaikki joutuvat lopulta tekemään uskonhyppyjä. Edes tieteellinen realisti ei voi säilyä puolueettomana tarkkailijana.
– Kysyin itseltäni, olinko kasvanut tynnyrissä ja olinko maailmankatsomuksellisesti liian mukavuudenhaluinen, kun en ollut altistanut lapsuudenuskoani kritiikille. Kestäisikö uskoni ateismin ja muiden uskontojen haasteen?
– Mutta rehellinen ihminen ei voi olla avoin vain epäilyksille. On suostuttava siihenkin mahdollisuuteen, että Jumala on. Jäin itse siihen uskoon onnistumatta käräyttämään itseäni älyllisestä epärehellisyydestä.
Ankarimman haasteen kristinuskolle asetti kärsimyksen ongelma, jolle Eija-Riitta Korhola ei ole löytänyt älyllisesti tyydyttävää vastausta. Ehkä on tarkoitettu niin, hän päättelee, että meistä itsestämme on tultava osa tuota vastausta. Meidän ei tule katkeroitua Jumalalla kärsimyksestä, vaan yrittää tehdä jotain sen vähentämiseksi maailmassa.
Kristinuskon vastaus kärsimyksen ongelmaan on ihmiseksi tullut Jumala. Georges Bernanosin Maalaispapin päiväkirja ilmaisee asian näin:
”Jos Jumala olisi pakanoiden tai filosofien Jumala, voisi hän paeta mahdollisimman korkealle taivaaseen ja meidän kurjuutemme suistaisi hänet alas sieltä. Mutta te tiedätte, että hän on tullut meitä vastaan. Voitte puida hänelle nyrkkiä, sylkeä häntä kasvoihin, ruoskia häntä ja lopuksi naulata hänet ristille, se ei merkitse mitään. Se on jo tapahtunut, tyttäreni…”
Tekstin saumoista murtautuva Jumala
Mistä kirjoista saat tuhdeinta hengellistä ravintoa?
– Henri J.M. Nouwenin Läpi pimeän yön -kirjaan palaan aina uudelleen. Wilfrid Stinissen on tärkein innoittajani, ja suomalaisista Anna-Maija Raittila.
– He tuntevat Jumalan lisäksi länsimaisen ajattelun peruslinjat, ja osaavat vastata siihen luterilaisuudessa usein laiminlyötyyn kysymykseen, miten nykyihminen voi kasvaa kristittynä.
Korholan kestosuosikkeja ovat keskiajan mystikot: Äiti Juliana, Avilan Teresa, Ristin Johannes…
1900-luvun merkittävistä uskonnollisista kirjailijoista hän mainitsee Mika Waltarin. Hengellisistä nykykirjoittajista nainen seuraa kiinnostuneena Pekka Yrjänä Hiltusta.
Mikä tekee hyvän hengellisen tekstin?
– Se yllättää jollain tavalla – niin kuin Jumalakin aina tekee! Jumala murtautuu jostain tekstin sauma- tai aukkokohdasta läpi valaisemaan tätä todellisuutta.
Teksti: Janne Villa
Kuva: Esko Jämsä
Korholan kulutusta kestävät suosikit:
Georges Bernanos: Maalaispapin päiväkirja
Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan
Albert Camus: Putoaminen
Fjodor Dostojevski: Karamazovin veljekset; Idiootti
Shusaku Endo: Samurai; Vaitiolo
José Ignacio Conzáles Faus: Taivasten valtakunnan logiikka
Graham Greene: Isä Quijote
C.S. Lewis: Suuri avioero; Entisen ateistin kristillisiä esseitä
Francois Mauriac: Käärmesolmu; Pyhä suudelma
Anna-Maija Raittila: Vehnänjyvän päiväkirja 1963–1989
Munkki Serafim: Vapaus
Wilfrid Stinissen: Tänään on Herran päivä; Ikuisuus keskellä aikaa
Mika Waltari: Feliks onnellinen
Simone Weil: Painovoima ja armo
