Tänään vietetään YK:n kansainvälistä kidutuksen vastaista päivää, ja YK:n kidutuksen vastaisen yleissopimuksen syntymisestä tulee täyteen 19 vuotta. Asia oli vahvasti esillä eilisessä ihmisoikeusalivaliokunnan kokouksessa, jossa vieraanamme kävi YK:n kidutusta käsittelevä erityisraportoija Manfred Nowak. Häntä kuunnellessa mietin miten osuvasti Dostojevski lausahtikaan jo 1800-luvulla: yhteiskunnan sivistyksen tasoa voidaan arvioida astumalla sen vankiloihin. Fedorhan tiesi mistä puhui.
Manfred Nowak kiitteli, että kidutuksen vastustamisesta on tullut selkeä osa Euroopan unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja korosti, että unionia tarvitaan myös YK:ssa vahvana äänenä. Hän painotti viestissään EU:lle, että on yksi asia kritisoida esim. Amerikkaa ihmisoikeusrikkomuksista ja vedota Guantanamo Bayn sulkemiseen mutta taistelu maailmassa tapahtuvaa kidutusta vastaan ei ole niin yksinkertaista, eikä sitä voi jättää pelkäksi kritisoimiseksi.
Kidutuksen vastaisen työn tulee kattaa kolme oleellista asiaa: ennaltaehkäisy, rikosoikeudelliset toimet ja uhrien avustaminen. Nowak painotti, että EU:n tulisi olla aktiivisesti ottamassa vastaan esim. Guantanamo Bayn vankeja, joita ei voi palauttaa kotimaihinsa. Hän pahoitteli, että useat EU-maat itsekin edelleen vakavasti aliarvioivat palauttamiskieltoa, ja että liian usein kidutuksen uhrina olleet päätyvät unionin alueelle saapuessaan säilöönottoon saamatta tarvitsemaansa apua ja kuntoutusta.
Arviolta 20% Euroopan unioniin saapuvista turvapaikanhakijoista on vakavan väkivallan ja kidutuksen uhreja, ja EU-alueella asuu noin 400 000 kidutuksesta selvinnyttä. Myönteisenä asiana voidaan panna merkille, että EU on kidutuksen uhrien kuntoutuskeskusten tärkein rahoittaja. Siltikin juuri kuntoutuskeskusten rahoituksen riittämättömyys vastata tarpeisiin on yksi päähuolistamme. Ne tarvitsisivat lisärahoitusta sekä EU-alueella että kolmansissa maissa pystyäkseen tarjoamaan uhreille lääketieteellistä, psykologista, sosiaalista, taloudellista ja juridista apua.
