Tieto Jokelan koulun tapahtumista on kiirinyt myös europarlamenttiin, ja kollegat ovat ottaneet osaa suruun. En voi sanoa muuta kuin, että murhe tuntuu raskaana myös täällä.
Presidentti Tarja Halonen on kehottanut suomalaisia keskustelemaan surusta ja jakamaan sen. Hän totesi, että analysoinnin aika tulee vasta myöhemmin, nyt on aika puhua ja surra.
Se oli sydämen viisautta presidentiltämme. Puhuttava on, mutta on syytä varoa vetämästä hätäisiä johtopäätöksiä. Nyt tarvitaan erityistä tarkkaavaisuutta ja puolueettomuutta lähdettäessä tulkitsemaan tapahtuneen syitä. Yhden hätiköidyn selityksen antaminen olisi se vaarallisin vaihtoehto. Luultavasti kyse on monen kasautuneen tekijän summasta, jossa yksinäisyyttä ja sivuutetuksi tulemistakaan ei voi sulkea pois.
Maltista johtopäätösten vetämisessä ei kuitenkaan seuraa niiden ohittaminen. Meidän on suorastaan velvollisuus selvittää, miksi nuori ja selvästi lahjakas poika päätyi tappamaan. Meillä on velvoite keskustella. Hänen omaa viestiään ei voida tuolloin ohittaa. Netistä löytyvät tekstit ovat viiltävää analysoitavaa.
Koska ampujan yhteydessä mainitaan usein hänen kiinnostuksensa sekä politiikkaa että filosofiaa kohtaan, en voi molempien alojen edustajana olla pohtimatta ideologisia taustoja. Kytkentä linkolalaisiin ajatuksiin ihmiskunnan vaarallisuudesta ja kelpaamattomuudesta on ilmeinen niin varmaa kuin onkin, ettei Linkola tätä ajanut. (Tässä suhteessa tulee hakematta mieleen Hitchcockin elokuva Köysi ja opettajan parahdus: en minä tätä tarkoittanut.) Linkolalaisuudessahan on kyse shokeeraavasta verbalistiikasta, jota suustaan hyvä mies on aina harrastanut. Olen itsekin monessa yhteydessä lainannut hänen loistavia kiteytyksiään tekniikasta.
Kahdeksan vuotta sitten osallistuin Turun kirjamessuilla paneelikeskusteluun, jonka otsikko oli juhlava: Maailmanloppu ja sen edellyttämät toimet. Keskustelumme pohjana oli Pentti Linkolan essee, jonka hän oli kirjoittanut taannoin Suomen Kuvalehteen. Siinä Linkola oli esitellyt ankaran eloonjäämisohjelmansa, josta ei herkullisia yksityiskohtia puuttunut: kansa söisi puolukkasurvosta, jota voi säilöä sähköttömässäkin maailmassa. Kielten opiskelu lakkaisi turismin lopettamisen myötä. Saman uutisen uudelleen julkaisemisesta rangaistaisiin lehtiä ankarasti, sillä paperia ei saisi tuhlata. Tavaran hylkäämisestä niin ikään rangaistaisiin. Niinistö ja Ollila, muiden muassa, laitettaisiin vuoristoleirille uudelleenkoulutettaviksi. Ihmiskunnan pahin uhka, ilmaston lämpeneminen, vaatisi ja oikeuttaisi jyrkätkin toimenpiteet.
Ja mitä sitten jäisi, kun ihmiskunta palaa takaisin luonnonhelmaan suurelta harharetkeltään tekniikan parista? Jäisivät laulut, runot, pelit, seuraleikit, yhdessäolo, tanssi, sanoi Linkola.
Asiaankuuluvan kauhistelun ja ihastelun jälkeen keskustelu meni varsin syvälle. Tuli puhe rakkaudesta ja hyvyydestä. Nämä voimat Linkola nimitti kaikkein julmimmiksi ja kauhistuttavimmiksi. Rakkaus estää meitä tekemästä välttämättömiä johtopäätöksiä. Rakkaus ruokkii nälkäisiä, vaikka järkikin sanoo, että elintilan nimissä heidän tulisi antaa kuolla. Rakkaus panee koko veneellisen hukkumaan, kun ei löydy sisua hakata kirveellä vedestä kurkottavien käsiä poikki. Mutta tuleva yhteiskunta oppisi vetämään oikeat johtopäätökset, ja lähimmäisenrakkaus lakkaisi raatelemasta ihmiskuntaa.
Huomasin, että tässä kohdin muutuin välinpitämättömäksi elonkehäretoriikan edessä. Kysymys hyvyydestä ja rakkaudesta menee suoraan koko olemassaolon keskiöön, kyllä Linkolakin sen tietää ja tuntee nahoissaan. Mieluummin vaikka koko ihmiskunta haudan partaalle, rakastaen toisiaan hamaan kunnialliseen loppuun, kuin rakkaudeton elämä ja tulevaisuus. Mieluummin jakamassa viimeinen leipäpala kuin näkemässä jonkun tekevän valintoja, kuka ansaitsee elää ja kuka kuolla. Ja mistä edes runoiltaisiin, tai tanssittaisiin?
Mutta en minäkään saisi liioitella sanoilla. Kärsimys on kärsimystä, eikä sitä saa lisätä haudan partaalle menemällä. Ilmastonmuutokseen ja ympäristön tuhoon on tartuttava tehokkaasti, on etsittävä ne parhaat ja tehokkaimmat keinot. Elämme raskaita aikoja, jos ihmisiltä katoaa edestään näköala tulevaisuuteen.
Edustiko nuoren tappajan valinta juuri näitä molempia jännitekenttiä? Ajoiko sydämen yksinäisyys ja lähimmäisenrakkauden nälkä syy tekoon, jonka järjelliset perustelut löytyivät filosofiasta, joka lähimmäisenrakkauden arvon kyseenalaisti?
