Niin kokoomuslainen kuin olenkin, Suomessa on eräs demari, josta on vaikea olla nauttimatta. Paavo Lipponen vain parantaa tahtiaan, kun varsinainen valtiomiestyö on hoidettu. Tuoreessa Suomen Kuvalehden (SK33/07) artikkelissaan "Energiahype haittaa ilmastopolitiikkaa" hän sanoo suoraan sen, mikä EU:n ilmastopolitiikassa on vikana, enkä voi muuta kuin allekirjoittaa joka sanan: maakohtaiset päästökatot ovat ylhäältä päin saneltua suunnitelmataloutta, kun taas parempi ratkaisu olisi alhaalta ponnistava markkinamekanismien hyväksikäyttäminen. Kiinnostavaa on se, että tuollainen pilkka tulee demarileiristä mutta häntähän ei enää mikään ortodoksia sidokaan.
Lipposen mukaan EU:n olisi syytä luopua ilmastohaihattelusta. Kyseessä ei ole selvästikään kasvihuoneilmiön vakavuuden kiistäminen vaan vääränlainen reagointi siihen. Raskasrakenteinen, byrokraattinen ja ylemmyydentuntoinen ilmastopolitiikka on tehnyt EU:n yksinäiseksi vaikuttajaksi, josta se kaiken lisäksi vielä maksaa kalliisti, koska lähestymistavalla ei saada muita mukaan. Samaa olen itsekin vuosia yrittänyt sanoa, mutta myönnän: siihen tarvitaan Lipposen murahdus.
Ex-puhemies kritisoi kevään huippukokouspäätöstä leikata päästöjä ja nostaa nopeasti uusiutuvan energian osuutta viidennekseen kunnollisen valmistelun puutteesta. Hänen mukaansa bioenergiatavoite lyö korville päätavoitetta, päästöjen vähentämistä. Näin voi käydä, jos sitovaan tavoitteeseen mennään ylihakkaamalla metsiä mikä puolestaan on yksi lämpenemistä kiihdyttävä tekijä. Samaa mieltä taas. Olisi perin kiusallista, jos torjuisimme ilmastonmuutosta kiihdyttämällä kasvihuoneilmiötä.
Lipponen toivoo, että EU tulisi järkiinsä. Suomella olisikin nyt tärkeä tehtävä ja mahdollisuus käyttää järjen ääntä neuvostossa, mutta onkohan nykyisillä ilmastopolitiikasta neuvottelevilla ministereillä samaa hahmotuskykyä ja rohkeutta kuin emerituksella?
EU:n ilmastopolitiikan yksi ongelma on siinä, että se on nostanut keinot päämäärien rinnalle, joskus edellekin. Biopolttoaineiden 10 prosentin tavoite määrittelemättä niiden todellista hyötyä on yksi esimerkki. Tuorein Science-lehden artikkeli vertailee biopolttoaineiden ilmastohyötyä metsitykseen. Vertailun tulokset vaihtelevat raaka-aineesta ja tuotantoteknologista riippuen, mutta kaikissa tapauksissa vastaavan viljelyalueen metsittäminen sitoisi hiiltä 2-9 kertaa enemmän kuin biopolttoaineita käyttämällä vähennettäisiin päästöjä.
Kysymys on isosta asiasta: bensiinin ja dieselin korvaaminen 10 prosentilla vaatisi 43 % USA:n ja 38 % Euroopan nykyisestä viljelyalueesta.
Ilmastopolitiikan kannalta biopolttoaineet eivät siis näytä olevan oikea suunta. On syytä kysyä, onko se ollenkaan vastuullinen tie maailmassa, jossa elintarvikepula on kasvihuoneilmiön valossa todennäköinen skenaario.
Metsitys sen sijaan on oikea suunta. Lipponen sai arvoisensa seuraajan, jota on syytä kuulla tarkkaan: puhemies Sauli Niinistön aloite metsityshankkeista ilmastopolitiikan olennaisena osana tulee tieteellisen tutkimuksen valossa yhä tärkeämmäksi.
