Vaalityö jatkuu tiiviinä loppuun saakka. Eilinen päivä kului kiertueella Oulussa, Ylivieskassa ja Nivalassa. Kierrellessä päivän kohu Der Spiegel-lehden siteerauksestani ei tullut minua vastaan mitenkään muuten kuin toimittajien kysymyksissä. Osasyy saattoi olla siinä, että parissa Kahvila Korvassa otin sen heti itse esiin ja tunnustin huonosti harkitun sanavalintani Spiegelin juttua siteeratessani. Yhdestoista käsky on: älä selitä. Moka mikä moka.
Kotisivuillani kävi vilske. Normaalisti olen onnessani, jos sivuillani käy tuhat ihmistä päivässä sekin on tosi paljon. Nyt yhdessä vuorokaudessa kävijöitä näyttää olevan yli 15 000. Toivottavasti nämä kaikki malttoivat lukea kommenttini asiasta. Sain koko joukon palautetta Kysy Korholalta palstalle, moittivaa ja kiittävää. Niihin en ehdi vastata, jätin vain pari esimerkkiä esiin, ja kiitän saamastani palautteesta.
Der Spiegel totesi, että vaaleissamme politiikan sisältökysymykset ovat jääneet sivuosaan. Noloa on, että lainaamalla juttua, jossa tämä todettiin, lisäsin ikävää ilmiötä entisestään.
Sisiältökysymysten jäämisellä sivuun on vakavampikin puolensa. Kun me valitsemme huomenna eduskunnan ja tuloksen pohjalta syntyvän hallituksen, kyse on paljon enemmästä kuin sympaattisten kasvojen pestaamisesta seuraaviin Uutisvuotoihin ja kestojulkisuuteen yleensä. Euroopan puolella ovat ne vakavimmat haasteet: meppien lisäksi nimenomaan hallitus pitää Suomen puolia ja suomalaista näkökulmaa esillä eurooppalaisessa päätöksenteossa. Hallituksen vastuulla on, että se valta jonka olemme EU:lle antaneet, tulee meille takaisin järkevien päätösten muodossa, sellaisten joiden kanssa voimme elää. Sen tehtävä on myös vahvistaa suomalaisten arvovaltaa ja uskottavuutta eurooppalaisessa päätöksenteossa.
Monien muidenkin kuin minun huomioni on ollut, että Suomella on ollut onni omistaa tällaisia valtiomiehiä, jotka arvovaltaamme ovat kasvattaneet. Tehtävänsä juuri jättänyttä puhemies Paavo Lipposta todella arvostettiin ja kuunneltiin Euroopassa, kuten Esko Ahoakin. Heistä teki valtiomiehiä poliittinen uskallus ja kaukokatseisuus; se, että he kykenivät asettamaan kansakunnan edun oman henkilökohtaisen etunsa edelle sellainen muuttuu karismaksi.
Samat haasteet ovat edessä yhä, entistä vahvempina. Turvallisuus, energia, ilmasto vaativat kaikki pitkänäköistä valtioviisautta ja uskallusta. Kansan käsissä on siis hyvin paljon.
PS illalla: Yritän paaston aikana välttää iltapäivälehtien ostoa ja lukemista, joten olen skipannut ne tänään. (Ehkä siinä on muitakin motiiveja, myönnän.) Kuulin kuitenkin, että minun on arveltu olleen painostettu anteeksipyyntöön, ja ettei se olisi aito.
Me olemme kaikki ihmisiä, joihin epäoikeudenmukaisuus sattuu. Jos ei satu, paljon on jo mennyt rikki.
Olen täällä korostanut siteeranneeni Der Spiegelin artikkelia ja pohtineeni pääministerin julkista kuvaa. Totta. Johtajilta pitää voida odottaa korkeaa tasoa. Yksityiselämän sekoilu veisi energiaa julkiselta työltä. On silti kohtuullista todeta Spiegelistä, että siinä voi kyllä olla totuutta mutta siinä ei ole armoa, ja armollisuutta tarvitsemme jokainen, erityisesti ne, joiden vastuulla on paljon. Pääministerillemme on tehty julkikuvaan vaikuttaneessa Kuros-asiassa vääryyttä ja hänen luottamuksensa on petetty törkeästi. (Ehkä toisen osapuolenkin luottamus on petetty, mutta sitä minun tehtäväni ei ole arvioida.)
Kun ihminen solmii läheisen ihmissuhteen toisen ihmisen kanssa, romanttisen tai vaikkapa ystävyyssuhteen, mitä vain, oletusarvo on TIETENKIN, että se suhde on yksityinen. Harva ajattelee solmivansa suhteen megafonin kanssa, ja juuri tämä vääryys pääministeriämme kohtasi.
Siksi: olen pahoillani, jos satutin sanoillani. Nehän olivat megafonin kaikuja.
